Perheessä oli kolme tytärtä, he olivat vielä neitsyitä. Sattui kuitenkin niin, että kaikki kolme tytärtä menivät avioon lyhyen ajan sisällä. Ja koska äiti oli hieman huolissaan siitä, miten tyttärien seksielämä lähtee käyntiin, hän laittoi heidät kaikki lupaamaan että kirjoittavat muutaman sanan postikortilla miltä se avioliiton seksi on tuntunut.
Ensimmäinen tytär lähetti kortin Kreikasta pari päivää vihkimisen jälkeen. Kortissa ei lukenut muutakuin 'Nescafe'. Äiti oli hieman ihmeissään aluksi, mutta meni keittiöön ja kaivoi Nescafe purkin esiin. Siinä luki 'Hyvää viimeiseen pisaraan saakka' ja äiti helahti punaiseksi, mutta oli iloinen tyttärensä puolesta.
Toinen tytär lähetti kortin New Yorkista viikko vihkimisensä jälkeen.
Kortissa luki 'Benson&Hedges' Äiti arvasi nyt heti mennä tutkimaan miehensä savukeaskia ja siinähän luki että 'Extra Long, King Size'. Äiti oli jälleen hieman hämillään, mutta silti iloinen tyttärensä puolesta.
Kolmannen tyttären häämatka suuntautui Karibialle. Äiti odotti viikon, eikä korttia näkynyt. Toinenkin viikko meni eikä korttia vieläkään ilmaantunut. Meni kokonainen kuukausi ennenkuin kortti viimein saapui. Siihen oli kirjoitettu vapisevalla käsialalla 'British Airways'. Äiti etsi käsiinsä jostakin sunnuntain Helsingin Sanomat, käänteli sivuja ja pelkäsi pahinta kunnes viimein löysi lomamatkailmoitukset ja BA:n mainoksen. Siinä luki 'kolme kertaa päivässä, seitsemänä päivänä viikossa, kaikkiin paikkoihin'.
**************************
Kolme naista, yksi single, yksi kihloissa ja yksi jo kauan aviossa ollut tapasivat toisensa.
Yhdessä he päättivät keksiä jotain kivaa.He päättivät kokeilla miten he saisivat miehen parhaiten vieteltyä.He päättivät pukeutua mustaan nahasta tehtyyn paljastavaan bodyyn,korkokenkiin ja että he meikkaisivat itsensä viettelevästi.Naiset päättivät toteuttaa suunnitelman illalla kun mies tulee kotiin.
Seuraavana päivänä he tapasivat toisensa ja he vertailivat kokemuksiaan.
Single kertoi pukeutuneensa sovitulla tavalla ja että kun poikaystävä tuli ovesta hän kiljahti villisti ja he rakastelivat heti neljästi suoraan eteisen lattialla ja ilta oli muutenkin ihana.
Kihloissa oleva sanoi pukeneensa sen nahkaisen mustan bodyn ja korkokengät ja oli rajannut vielä silmät saadakseen viettelevän katseen aikaiseksi.Eteisessä odoteltuaan oli tullut kylmä joten hän laittoi sinikettuturkkinsa olkapäille ja odotteli vielä miestään.Kun mies oli tullut kotiin hän oli riisunut turkin nähdäkseen mitä naisella oli sen alla ja karjahtanut villisti ja suudellut kihlattua joka paikasta ja sen jälkeen makuuhuoneessa rakasteltiin villisti kahteen kertaan.
Naimisissa oleva kertoi: ( Hieman pettyneellä äänellä )
Puin sen upean uuden mustan nahkaisen paljastavan bodyn, laitoin ne ihanat korkokengät ja meikkasin itseni huolella ja näytin siis tosi hyvältä ja seksikkäältä.Kun mies tuli kotiin hän meni suoraan sohvalle maata,otti kaukosäätimen ja huusi:- Kuules batman, mitä meillä on ruokana tänään?