Vasemmistonuorten idea yrityksiin :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
http://vasemmistonuoret.fi/blog/nuorten-ay-vasemmisto-yt-sanelusta-tyontekijaomistukseen/

Karjalohjalla viikonloppuna tavanneet vasemmistonuoret ja nuoret ay-toimijat vaativat yritysten työntekijöille lisää aitoa valtaa työpaikkojensa päätöksenteossa. Perinteisessä Tammitapaamisessa todettiin, että on aika avata yhteistoimintalaki ja alkaa puhua paikallisesta omistamisesta työntekijävallan lisäämiseksi työpaikoilla.

Nuoret esittävät kolmea keskeistä keinoa, joilla työntekijävaltaa yrityksissä lisätään. Työntekijöillä on oltava oikeus lunastaa konkurssin tai lakkautusuhan alla oleva yritys tai sen yksikkö esimerkiksi valtion takaaman lainan avulla.

– Työntekijöiden ja koko alueen elinvoimaisuuden kannalta olisi usein parasta, jos työntekijöillä olisi mahdollisuus lunastaa esimerkiksi tehdas itselleen sen sijaan, että se lakkautetaan kokonaan, sanoo Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

Toinen keino lisätä työntekijöiden valtaa on perustaa työntekijöiden rahastoja, joihin siirretään osa yritysten osingoista. Niiden avulla työntekijät voivat hankkia yrityksen vähitellen itselleen.

– Tämä purkaa yhteiskunnan omistussuhteita ja estää omaisuuden kasaantumista harvoille. Sen lisäksi se antaa työntekijöille pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin, liikesalaisuuksiin sekä muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat työn teettämiseen ja tekemiseen, perustelee Tammitapaamiseen osallistunut Kilian Sjöblom.

Kolmanneksi Tammitapaamisessa vaadittiin työntekijöille veto-oikeutta yt-neuvotteluissa, jos tehtävistä päätöksistä ei vallitse yksimielisyyttä työntekijöiden, työnantajan ja julkisen sovittelijan välillä. Veto-oikeus veisi neuvottelukulttuuria aidon yhteistoiminnan suuntaan. Se tarkoittaisi loppua työnantajien mielivaltaiselle sanelulle yt-neuvotteluissa ja vahvistaisi työntekijöiden vaikutusvaltaa heitä koskevassa päätöksenteossa.
 
Ei se ole tällä hetkelläkään kiellettyä. Konkurssiuhan alaisen yrityksen voi ostaa ja omistajat sen varmasti mielellään jopa myyvät. Henkilökunta voi perustaa holding-yhtiön. Jokainen asiasta kiinnostunut voi marssia pankkiin, kiinnittää kotinsa ja kesämökkinsä ja ottaa sitä vastaan lainaa. Lainarahalla voidaan ostaa konkurssikypsä yritys holding-yhtiölle, jonka osakkaina ovat mukaan lähteneet työntekijät. Ja jos yrityksen suunta ei muutu, homma menee reisille, niin siinä on normaali yrittämisen riski. Sitten menee vain se koti ja kesämökki.

Toinen keino lisätä työntekijöiden valtaa on perustaa työntekijöiden rahastoja, joihin siirretään osa yritysten osingoista. Niiden avulla työntekijät voivat hankkia yrityksen vähitellen itselleen.

Eli kun yrittäjä on pantannut kotinsa ja kesämökkinsä, ottanut riskin ja vieläpä menestynyt, niin jonkun muun pitää tulla korjaamaan sato talteen. Siis että henkilökunnan pitää saada alkaa omistaa toisen ihmisen omaisuutta. Yrittäjäksi ilman riskiä, ai miten kätevää. Mitä jos kuitenkin työntekijä ihan itse panttaa kotinsa ja kesämökkinsä, keksii liikeidean ja alkaa yrittämään? Se ei ole laitonta, päinvastoin jopa suotavaa. Sitä paitsi rahaston perustaminen osingoilla (yrittäjän tulo) olisi varastamista.

– Tämä purkaa yhteiskunnan omistussuhteita ja estää omaisuuden kasaantumista harvoille. Sen lisäksi se antaa työntekijöille pääsyn yrityksen toimintaa koskeviin päätöksiin, liikesalaisuuksiin sekä muihin tekijöihin, jotka vaikuttavat työn teettämiseen ja tekemiseen, perustelee Tammitapaamiseen osallistunut Kilian Sjöblom.

Kyllä. Se että toisten ihmisten perustamat ja omistamat osakeyhtiöt viedään käsistä ja annetaan ympäriinsä, todellakin purkaa omistussuhteita. Ihan kuten jos minä veisin sinun palkkasi ja jakaisin sen toisille. Sekin lisäisi rahan jakautumista ympäriinsä. Fiksua!

Kolmanneksi Tammitapaamisessa vaadittiin työntekijöille veto-oikeutta yt-neuvotteluissa, jos tehtävistä päätöksistä ei vallitse yksimielisyyttä työntekijöiden, työnantajan ja julkisen sovittelijan välillä. Veto-oikeus veisi neuvottelukulttuuria aidon yhteistoiminnan suuntaan. Se tarkoittaisi loppua työnantajien mielivaltaiselle sanelulle yt-neuvotteluissa ja vahvistaisi työntekijöiden vaikutusvaltaa heitä koskevassa päätöksenteossa.

Yrityksen omistaja omistaa yrityksen. Jos se on mielivaltaa, on se samanlaista mielivaltaa kuin se että sinä päätät kuka sinun autollasi ajaa ja kuka omassa sängyssäsi saa nukkua. Ja jos yrityksen omistajan päätökset ovat mielivaltaa, olet jälleen kerran oikeutettu ihan itse perustamaan oman yrityksen. Käytä siellä mielivaltaasi tai jaa valta kenelle haluat.
 
Ymmärrän, että nuoret ovat tyhmiä, mutta ei noin tyhmä pitäisi enää täysikäisenä olla.
Ehkä koomisin tuo "valtion tulee taata laina konkurssi-yrityken ostoon". Yleensä siihen on syy, miksi yritys ajautuu konkurssiin. Miksi veronmaksajien pitäisi laittaa rahoja konkurssikypsän yrityksen rahoittamiseen?
 
Olisiko valtion pitänyt taata myös Talvivaaran työntekijöille laina millä nämä olisivat voineet ostaa Talvivaaran? Aivan mielenköyhä ajatus että veronmaksajan pitäis alkaa ottamaan tuommosia riskejä.
 
Miksi he eivät vastusta nykyistä tekeillä olevaa yhteiskuntasopimusta joka vie työntekijöiden oikeudet mennen tullen? Siis jo olemassa olevat oikeudet vähenee, eikö he ymmärrä tätä vai eikö kiinnosta? Mukavampi mennä valmiiseen pöytään - viedä joltain tämän perustaman yrityksen.
 
Vasurin on pakko (de fakto) olla se joka vie toiselta. Koska jos vasemmistolainen ei niin tekisi, vaan perustaisi itse yrityksen, tuottaisi lisäarvoa ja työllistäisi - hän ei enää olisi vasuri. Hän olisi muuttunut porvariksi, joka ryöstää ja riistää työssäkäyviä.

Sehän se tuon ideologian "hienous" juuri onkin :)
 
Similar threads

E
Viestiä
13
Luettu
921
Aihe vapaa
vierailija
V

Yhteistyössä