M
Mammaksikko?
Vieras
Ovulaatio oli luultavasti viime keskiviikkona (en testannut, kivusta ja limoista päättelin). Mies oli työmatkalla, tuli torstaina kotiin ja tottakai heti torstaina ja perjantaina piti peittoa heiluttaa. 
Nyt olen lähes varma siitä, että hedelmöittyminen tapahtunut. Lämmöt ovat koko ajan vähintään 37 astetta (normaalisti 35,6), palelee, väsyttää ja välillä ollut todella etova olo. Eilen ja tänään on suussa maistunut metalli, tuli mieleen, että nielaisinko epähuomiossa ruokailuvälineetkin.
Vatsassa myös juilii ja alaselkään särkee.
Kuukautistenhan pitäisi tulla vasta ensi viikolla eli testejä olisi turha edes vielä tehdä.
Hehe, tiedetään, että tässä vaiheessa ei vielä voi oikeasti raskausoireita olla. Mutta saahan sitä edes kuvitella.