Varhaisraskauden UÄ - ei enää KELA-korvausta

Mulle tuli yllätyksenä tämä tänään. Edellisessä raskaudessa vielä viime marraskuussa varhaisultrasta sai KELA-korvauksen, nyt ei enää saanut. Onko jollain tästä tietoa? Kuulema olisi jotain perusteita, millä korvauksen voisi kuitenkin voi saada. Onko joku hakenut ja saanut?
 
Komplikaatiot raskaudessa on sellainen syy että saa korvauksen. Tarttee lääkärin lausunnon. Syitä joissa tiedän että on saanut on ollut kova vuoto heti raskauden alussa sekä erittäin (siis todella ERITTÄIN) paha pahoinvointi (äiti oli tipassakin monta kertaa het alkuunsa)
 
Kyllä mä olen saanut kela-korvauksen kahdesta viime ultrassa. Viimeisin ultra oli eilen. No meillä on kyllä se tilanne että kolme viimeistä raskautta on mennyt kesken rv 6-7 aikana siis keskeytyneitä keskenmenoja. Käymme Väestöliiton klinikalla ultrissa.
 
Aikanaan kävin ekan kerran vuotojen takia - sain korvauksen. Sain kontrolliajan viikon päästä ja siitä ei enää korvausta annettu. Kyllähän tuossa ihan logiikkaa on. Jos haluaa ultraan "vain" tarkistuttamaan onko kaikki ok, ilman mitään vaivoja ei korvausta pitäisi saada.
 
se riippuu paikasta, joissakin se annetaan vielä suoraan ja joissain ei. Femedassa kävin alkuraskauden ultrassa ja se lääkäri mietiskeli siinä ääneen että yleensä tarvii keksiä joku syy nykyään kelaan että saa sen korvauksen, mutta koska mä menin tavallaan tarkistamaan missä vaiheessa raskaus oli menossa niin se kuulemma kelpasi.

Eli kirjoittaisin syyksi vaikka: raskauden keston määrittäminen =)
 
Kelan määräykset ovat tiukentuneet vuoden alusta. Vaativat nykyää selvityksen miksi uä tehtiin, ja jos ei mitään pätevää syytä voivat evätä korvauksen. Itse kävin Tampereeln Terveystalolla vuotojen vuoksi uä:ssä ja korvausta en saanut suoraa vaan pitää erikseen hakea ja lääkäri kirjoitti papereihin syyksi UHKAAVA KESKENMENO jotta korvauksen saan. Lääkäri siis itse minulle tiedotti että kelan käytäntö muuttunut. Enää ei saisi antaa suoraa korvausta liittyen uä tutkimukseen. Voihan jossai vielä olla vanha käytäntö voimassa mutta näin ainakin mulle tiedotettiin.

Siis selkeesti oltava joku perusteltu syy miksi ultra tehty.
 
Milli minäkin meinasin persiilleni lentää huhtikuussa kun terveystalolla ei saanutkaan Kela-korvausta suoraan ja ultra maksoi 180e!! :eek:
Tämä on tosiaan paikkakohtaista sillä kävin tuon jälkeen ultrassa koskiklinikalla ja siellä kela-korvaus vähennettiin heti!!
 
Niin ja lisään vielä - sehän jää luonnollisesti talon tappioksi jos suorakorvaus vähennetään ja kela ei sitä hyväksy (ei "pätevää" syytä ultralle). Kai se riippuu osaksi terveyspalveluja tuottavasta yrityksestäkin ottaako se taloudellisia "riskejä" antamalla epäselvissä tapauksissa kelakorvauksen. Voihan sitä korvausta hakea jälkikäteen itsekin jos on sitä mieltä että on korvaukseen oikeutettu.
 
No onpa eroja Jennyli ja Milli: mä kävin helmikuussa ja maaliskuun alussa Tampereen Terveystalolla ja mulla vähennettiin Kela-korvaus automaattisesti vaikka ainut syy miksi menin ultraan oli oman mielen rauhoittaminen :whistle: Raskauden kesto oli melkein tiedossa (+/- viikko), enkä koskaan ole kokenut keskenmenoa tai tuulimunaraskautta, eikä muutenkaan ole ollut ongelmia raskauden kanssa. Eli mun ei ilmeisesti olis automaattisesti kuulunu saada korvausta! Mutta en valita, parempi näin päin :D
 
No kylläpäs on eroja käytännöissä :| Mut ainakin jos jotain ongelmia ja hyvä syy uä:neen on niin silloin pitäisi korvaus saada hakemalla kelasta, sehän tunnetusti kestää, mutta tulee kuitenkin joskus.
 
Katsotaan kuinka allekirjoittaneen käy...Menen huomenna ultrattavaksi - syy raskausviikkojen selvittäminen. Esikon kohdalla la siirtyi 3 viikkoa menkkojen mukaan lasketusta, tällä kertaa vähän sama tilanne. Kunta ei kustanna ylimääräistä ultraa vaikka rv ei ole mitään tietoa ja np ultran ajankohta pitäis sananmukaisesti arpomalla määrätä.
 

Yhteistyössä