varattuna suhteessa

[mirelle]

Olen ollut suhteessa toiseen mieheen melkein vuoden päivät. (olen suhteeni alkuaikoina kirjoitellut tännekin). Rakastettuni jäi leskeksi vaimon kuoltua onnettomuudessa...suhteemme aikana. Tämä teitenkin muutti asetelmaamme, sillä enää vain minä olen avioliitossa. - Välillä tuntuu siltä, että kaikki asiat loksahtavat paikalleen, välillä taas tuntuu siltä, että aiheutan kärsimystä vähintäänkin kolmelle ihmiselle.

Rakastan tietysti rakastettuani, tunteeni mieheeni ovat myös olemassa. Hyvä asia tässä draamassa on se, että rakastettuni ei painosta minua, ei aseta ehtoja, on sanonut hyväksyvänsä päätökseni oli se sitten mikä hyvänsä. Tällä hetkellä en ole valmis tekemään päätöstä: en lähtemään kodistani, en jättämään rakastettuani... Olen puhunut tilanteestani ystävättäreni kanssa ja hän on sitä mieltä, että kyllä mieheni tietää mitä on meneillään, mutta hän haluaa pitää minut eikä siksi ota asiaa puheeksi. Totta maar mieheni ei ole ansainnut tällaista kohtelua, mutta tässä vaiheessa minulla ei ole rohkeutta eikä voimia tehdä mitään.

Arvostan miestäni kovasti ja liittomme voisi jatkua harmoonisesti ilman minun rakastumistani toiseen mieheen, joka on taas löytänyt minusta paljon sellaista mitä en tiennyt itsessäni olevan tai olin unohtanut. Mitä "vinkkejä" antaisitte hyväosaiselle aikuiselle naiselle, jonka elämänpuitteet ovat normatiivisesti ihan kohdallaan?

 

[ennustaja]

Tuomiopasuunat kirjoittavat sinulle jo vastauksiaan kynät sauhuten!

 

[mies]

"kerran täällä eletään"
"jätä se sika"
"toteutat naiseuttasi"
"on taas löytänyt minusta paljon sellaista mitä en tiennyt itsessäni olevan tai olin unohtanut"

 

[mr]

kuin se, että olet todella , todella itsekäs ihminen kun päätät yksin siitä,e ttä suhteenne miehesi kanssa perustuu valheelle ja pettämiselle. Sinulla ei yksinkertaisesti ole oikeutta päättää miehesi puolesta vaan sinun on annettava hänelle mahdollisuus omaan päätökseensä miten jatkaa elämäänsä.

Miten mahdatkaan perustella menettelysi itsellesi joka ainut päivä kun hukkaat oman elämäsi lisäksi toisen elämää.

 

[giljotiini]

Olen ollut suhteessa toiseen mieheen melkein vuoden päivät. (olen suhteeni alkuaikoina kirjoitellut tännekin). Rakastettuni jäi leskeksi vaimon kuoltua onnettomuudessa...suhteemme aikana. Tämä teitenkin muutti asetelmaamme, sillä enää vain minä olen avioliitossa. - Välillä tuntuu siltä, että kaikki asiat loksahtavat paikalleen, välillä taas tuntuu siltä, että aiheutan kärsimystä vähintäänkin kolmelle ihmiselle.

Rakastan tietysti rakastettuani, tunteeni mieheeni ovat myös olemassa. Hyvä asia tässä draamassa on se, että rakastettuni ei painosta minua, ei aseta ehtoja, on sanonut hyväksyvänsä päätökseni oli se sitten mikä hyvänsä. Tällä hetkellä en ole valmis tekemään päätöstä: en lähtemään kodistani, en jättämään rakastettuani... Olen puhunut tilanteestani ystävättäreni kanssa ja hän on sitä mieltä, että kyllä mieheni tietää mitä on meneillään, mutta hän haluaa pitää minut eikä siksi ota asiaa puheeksi. Totta maar mieheni ei ole ansainnut tällaista kohtelua, mutta tässä vaiheessa minulla ei ole rohkeutta eikä voimia tehdä mitään.

Arvostan miestäni kovasti ja liittomme voisi jatkua harmoonisesti ilman minun rakastumistani toiseen mieheen, joka on taas löytänyt minusta paljon sellaista mitä en tiennyt itsessäni olevan tai olin unohtanut. Mitä "vinkkejä" antaisitte hyväosaiselle aikuiselle naiselle, jonka elämänpuitteet ovat normatiivisesti ihan kohdallaan?

Roikota vaan miestäsi löysässä hirressä..voihan olla että "kohtalo" vihdoin viimein hoitaa hänetkin!

 

[mirelle]

En todellakaan nauti tilanteesta. Ajattelen usein miestäni ja tunnen huonoa oloa nimeenomaan hänen puolestaan. Hän on joko tietoinen tai ei, rakastettuni tietää tismalleen missä mennään.
Tiedän että tällaiset tapaukset herättävät närkästystä, jopa aggressioita, ja pyydä anteeksi jos loukkaan teidän arvojanne. Toisaalta elämässä tapahtuu kaikenlaista, myös kaksoissuhteessa elämisiä. En minä tätä tavoitellut, mutta ymmärrän että olen vastuussa tekemisistäni.

Toivoisin vastauksia myös vastaavanlaisessa tilanteessa olevilta.

 

[Seppo Sana]

...Toisaalta elämässä tapahtuu kaikenlaista, myös kaksoissuhteessa elämisiä...

Miksi et käytä asioista niiden oikeita nimiä? Etkö uskalla? Oikea termi "kaksoissuhteessa elämisen" tilalle on HUORAAMINEN! Miltäpä sellainen sana maistuu?

 

[Sisko]

Päätöksiä on tehtävä, sisko hyvä, vaikka kuinka ovatkin vaikeita!

 

[Hmm]

Jos rakastettusi on joku muu kuin miehesi, niin mikset luovu miehestäsi? Eikö hänelläkin pitäisi olla mahdollisuus löytää vierelleen ihminen, joka rakastaa häntä eikä jotakin toista? Miksi pidät itsekkäästi kaksi miestä itselläsi, mutta he joutuvat jakamaan sinut? Tee valinta ja elä sen mukaisesti! Voit toki odottaa myös niin kauan, että jompi kumpi - tai molemmat - miehistä tekee valinnan puolestasi, mutta varaudu siihen, ettei valinta olekaan sinun kannaltasi miellyttävä.

 

[mirelle]

Käutän rakastettu-nimeä hänestä, joka ei ole mieheni.

Jos rakastettusi on joku muu kuin miehesi, niin mikset luovu miehestäsi? Eikö hänelläkin pitäisi olla mahdollisuus löytää vierelleen ihminen, joka rakastaa häntä eikä jotakin toista? Miksi pidät itsekkäästi kaksi miestä itselläsi, mutta he joutuvat jakamaan sinut?

Kyllä olen miettinyt ja miettinyt, mutta usko tai älä, en ole valmis. Tiedän myös että näin kylvän kärsimystä ympärilleni ja niille ihmisille, joista välitän eniten. EN PYSTY! En olisi uskonut että teem elämästäni näin vaikean. Jos kärsijänä olisin vain minä, tuskaani olisi helpomp kantaa.

Tee valinta ja elä sen mukaisesti!
Aivan. Helpommin sanottu kuin tehty.... Tiedän että olet oikeassa. Kiitos sinulle asiallisesta kommentista.

 

[Leppäkerttu]

Kyllä se nyt vaan on niin, että on valittava jompikumpi. Miten pystyt roikkumaan tuossa tilenteessa? Minä en kyllä pystyisi.

 

[mr]

että joillekin vaan "tapahtuu" asioita, kuten pettämistä ja sen sellaista pientä eivätkä he voi sille mitään.
Miten te oikein klaaraatte elämänne kun, ette itse pysty vaikuttamaan asioihin, pysty tekemään valintoja ja päätöksiä, ette kantamaan vastuuta ja vielä kaiken päälle leikitte toisen ihmisen elämällä.
J...kekka....mä en ala kohta mitään...

 

[mirelle]

tekemisistäni. En yritä vältellä sitä. En ole myöskään irtosuhteiden käyttäjä. Mulle kävi ikäänkuin vanhanaikaisesti. Rakastuin. Toinen vaihtoehtoehto olisi ollut puristaa huulet yhteen ja karistaa moiset tunteet ja ottaa järki käteen. Ja jatkaa elämää... Ilmeisesti olen luulllutolevani onnellinen, mutta jotakin lähdin hakemaan kun lähdin toiseen suhteeseen. Itse asiassa HÄN on avannut ovia sellaiseen maailmaan jota olen ehkä tiedostamattani kaivannut... SIlti tunnen olevani vastuussa myös avioliitostani - olenhan luvannut ikuista rakkautta...Näiden asioiden kanssa painiskeleminen vaatii aikaa, ja uskon vakaasti joskus kykeneväni tekeväni ratkaisun. Mutta se vie PIRUN kauan, pitempään kuin mikään muu elämässäni.

 

[mirellelle]

Et ole luvannut miehellesi ikuista rakkautta, olet luvannut tahtoa rakastaa, kunnes kuolema teidät erottaa. Se on ystävä hyvä tahdonasia. Mieti, mitä tahdot elämältä, parisuhteelta, mieheltäsi, Häneltä? Mieti myös sitä, että vaikka Hän saakin sinusta hyviä, unohduksissa olleita puoliasi esiin, Hän ei kuitenkaan elä arkea kanssasi. Jos näin tulisi tapahtumaan (eli eroaisit miehestäsi), saattaisit jonkun ajan päästä olla jonkun muun kanssa samassa tilanteessa. Voisitko kuvitella vaihtoehtoa, että jätät Hänet ja koitat löytää omasta miehestäsi ne puolet, joihin hänessä aikanaa ihastuit ja rakastuit? Voisitko pistää itsesi täysillä likoon liittosi puolesta?

Olin itse kauan sitten samassa tilanteessa. En ikinä tule ymmärtämään, miten niin pääsi käymään, että rakastuin toiseen. Vähän kuin sinulla, mirelle, tämä mies sai myös minussa parhaat puoleni esiin, hän sai minut hehkumaan, luottamaan itseeni, uskomaan tulevaan. Vajaan vuoden elin kaksoiselämää, ja olen varma, ettei aviomieheni tiennyt mitään, onnistuin suhteen salaamaan täysin, mutta koko ajan tunsin huonoa omaatuntoa pettäessäni miestäni. Miestä, jota ehkä rakastin, mutta joka oli emotionaalisesti hyvin kylmä, kuin myös seksuaalisesti.

Myös minua piti liitossa avioliittolupaus, "ja mitä sukukin sanoo"-asenne mahdollista eroa kohtaan. Niihin aikoihin myös puhuttiin paljon siitä, että nykyään saa eron liian helposti, enkä halunnut kuitenkaan luovuttaa vaan päätin, että saan liittoni toimimaan ja löydän kadonneet tunteet miestäni kohtaan. Niin, vaikea sanoa, mitä tunsin. Rakastin kyllä, mutta tuliko se rakkaus sydämestä, vai oliko se enemmänkin "tahdon rakastaa". Lopulta hain eroa, molemmista miehistä. Päätin aloittaa kokonaan alusta, jopa sillä uhalla, että eläisin loppuelämäni yksin.

Harkinta-aikana tapasin kuitenkin nykyisen mieheni. Olemme olleet nyt yhdessä 13 vuotta, naimisissakin 12 vuotta, ja olen edelleen todella onnellinen ratkaisustani. Kertaakaan en ole pettänyt miestäni, enkä tule pettämään. Olen onnellinen myös siitä, että tuo sivusuhteeni opetti minulle paljon minusta ihmisenä, opin puhumaan, käsittelemään ajatuksiani ja toiveita. Sain siitä paljon käyttökelpoisia työkaluja nykyiseen elämääni.

Jos haluat mirelle, voin vaihtaa ajatuksia enemmänkin kanssasi sähköpostilla. Se vain vaatisi sen, että uskaltaisit laittaa tänne osoitteesi?!

 

[r2]

Mitä siis puuttui ja mikä on kaiken hinta? Mitä ainutlaatuista menetät kovettamalla itsesi? Mikä on toisen arvo verrattuna sinuun? Kuinka paljon kyyneleitä aiot vuodattaa itsesi takia? Sanoisin myös, että jätä nykyinen ja mene sinne minne sydämesi osoittaa. Ole kuitenkin rehellinen itsellesi. Itse olen kakkosmies varmasti lopun ikääni. Mikään ei korvaa tunnetta kun tajuaa, että ei merkitse toiselle loppujen lopuksi paskan vertaa. Kun joku muu pääsee lähemmäksi kuin itse koskaan on päässyt, vaikka on tehnyt kaikkensa. Arvo miehenä ja ihmisenä murenee. Sinä et tunne oikeaa rakkautta miestäsi kohtaan kun kerran olet voinut rakastua toiseen: sinulta on puuttunut jotain. Omituista on mielestäni myös se, että toinen "käyttää" sinua, ja hyväksyy, että olet myös miehesi kanssa. Minä en hyväksyisi. Tai sitten sovittaisiin, että kaikki käy. Mutta onnea vaan...sitähän sinäkin haet.

 

[Mirelle]

Kiitos sinulle erittäin asiallisesta ja elämää ymmärtävästä viestistä. Tuntuu siltä, että jaan ajatuksiasi. Kokemuksesta tiedät, millaiset ajatukset risteilevät "pettäjän" päässä. Ja ennen kaikkea toisen puolesta.

Mietin koko ajan elämääni ja sitä mitä haluan. Toisaalta tiedän, toisaalta en ole vielä valmis tekemään lopullista ratkaisua. Elämänfilosofiani noudattaa ohjetta, että itseään ei pidä pakottaa tekemään mitään sellaista mihin ei ole valmis.

Elämäni avioliitossa ei ole tunneköyhää tai kylmää, mutta ehkä liian urbaanin suoraviivaista. Ehkä myös turhan normatiivista ja "säädyllistä". On totta, että hänen kanssaan en elä arkea, mutta meillä on palljon yhteisiä matkoja ja kokemuksia. Olemme keskustelleet paljon ja tuntuu, että elämä hänen kanssaan kiehtoo... Välillä epäilen, että riittääkö rakkauteni, mutta toisaalta en uskalla antautua kun en tiedä mihin kaikki päättyy.

Jos haluat mirelle, voin vaihtaa ajatuksia enemmänkin kanssasi sähköpostilla. Se vain vaatisi sen, että uskaltaisit laittaa tänne osoitteesi?!

Vaihtaisin mielelläni ajatuksiani sinun kanssasi, mutta osoitteen antamista julkisesti hieman emmin

 

[satellite]

minäkin räpiköin aivan samassa tilanteessa kuin sinä, mirelle!! olet kohtalotoveri!!

olen tapaillut toista miestä puolisen vuotta nyt. rakastuin häneen. tunsin tunteen, jota en ollut vuosikausiin tuntenut sydämessäni. välillä koen epäilyksen tunteita, että voiko tämä olla totta, että tunnen näin syvästi tuota toista miestä kohtaan. omaa miestäni en rakasta enää - siksipä olen miettinytkin, että mitä jos eroaisin hänestä. eihän tämä ole oikein, että rakastan toista ja hän on ajatuksissain koko ajan. kaikille kuuluu oikeus saada rakastaa ja saada vastarakkautta! tunteet ovat tosissaan kadonneet, tämä on kulissiavioliittoa enää.

tämä toinen mies on myös avannut silmäni jossain asioissa. hän arvostaa tekemisiäni, kuuntelee ja keskustelee, antaa koskettaa (oma mies ei pidä..) , hänellä on ihana maailmankatsomus ylipäätään sekä rento asenne kaikkeen. nauraa ja on iloinen.
en varmastikaan pysty lisäämään noita ihania ominaisuuksia omaan mieheeni!! ne täytyy olla jo valmiina ihmisessä, ei niitä asenneta enää jälkikäteen!!

nyt olen ajatellut että ajattelen itseäni aivan yksin, ei miehiä. mitä menetän, mitä saavutan jos lähden. ilman tuota ihastusta vaikuttamassa mihinkään, ikään kuin häntä en olisi koskaan tavannutkaan. hän ei halua olla syypää eroon, ja sanoinkin hänelle, että "tilanne" on ollut käymistilassa ennen sinua, joten asia on ok hänen puoleltaan.

tämmöinen tekstinpätkä tähän tuli nyt. mitä olet mieltä, tuntuuko yhtään tutulta?
voit kommentoida asiaa ja kysellä jos haluat!

 

[mies]

"en varmastikaan pysty lisäämään noita ihania ominaisuuksia omaan mieheeni!! ne täytyy olla jo valmiina ihmisessä, ei niitä asenneta enää jälkikäteen!!"

Miten ne sen siellä teatterissa tekee?

Perustetaan ellien "klisee kirjasto". Sieltä voisi sitten aina ottaa omaan tilanteeseen sopivan kliseen, kun ei elämäänsä enää osaa järjellä selittää. On vain nyt niiin ihanaa, huom. nyt.

 

[No huhhuh]

Pystyn ymmärtämään sen, että satunnainen pettäminen vaan "tapahtuu". Siis että yksittäisen kerran hairahtuu vieraan miehen/naisen sänkyyn. Sellaisen kykenen jopa antamaan anteeksikin, kaikkihan me virheitä tehdään (puhun nyt kokemuksesta). Mutta tuollainen "salarakkaan" pitäminen on jotain, mitä en ikinä hyväksyisi. Moraalia ei näy lähimaillakaan, ihan tietoisesti loukataan omaa puolisoa. Miten sitä voi enää keneenkään luottaa sen jälkeen kun paljastuu, että oma puoliso on törkeästi pettänyt jo pitemmän aikaa? Miten kukaan voi väittää että rakastaa puolisoaan ja samalla pettää? Käsittämätöntä.

 

[mies]

Pystyn ymmärtämään sen, että satunnainen pettäminen vaan "tapahtuu". Siis että yksittäisen kerran hairahtuu vieraan miehen/naisen sänkyyn. Sellaisen kykenen jopa antamaan anteeksikin, kaikkihan me virheitä tehdään (puhun nyt kokemuksesta). Mutta tuollainen "salarakkaan" pitäminen on jotain, mitä en ikinä hyväksyisi. Moraalia ei näy lähimaillakaan, ihan tietoisesti loukataan omaa puolisoa. Miten sitä voi enää keneenkään luottaa sen jälkeen kun paljastuu, että oma puoliso on törkeästi pettänyt jo pitemmän aikaa? Miten kukaan voi väittää että rakastaa puolisoaan ja samalla pettää? Käsittämätöntä.

Juuri noin, aivan käsittämättömän julmia ja kylmäverisiä pettäjiä. Miehet reagoivat pettäjiinsä eri tavoilla, toinen joutuu hoitoon ja lääkitykselle, toinen voi menettää malttinsa, mutta mies tuskin koskaan voi enää luottaa.

 

[kirjoittaja]

joku voi sanoa, että rakastan sinua.. vaikka ei rakastakaan.
en ole ainakaan sanonut sitä valovuoteen,ei kumpikaan meistä ole rakkautta vannonut... että se siitä..

 

[kirjoittaja]

Miten ne sen siellä teatterissa tekee?

mietipäs sitä itse mitä kirjoitit. sekin on valhetta - valhetta kaikki!! kulissia vain..
ei toimi elävässä elämässä..

 

[mies]

Miten ne sen siellä teatterissa tekee?

mietipäs sitä itse mitä kirjoitit. sekin on valhetta - valhetta kaikki!! kulissia vain..
ei toimi elävässä elämässä..

Näin ne sen tekee:

Minä rakastan sinua, olet kaunein mitä tunnen. Sinun läheisyydessäsi alan elämään, tunnen miten sydämesi sykkii.

 

[nainen]

Miehen kanssa taas samaa mieltä. Ei vaan mene mulla jakeluun, miten miehet leimataan näillä palstoilla aina "pettäjäsioiksi" ja naisten pettämistä puolustellaan: "kun mun suhteesta puuttuu hellyyttä ja sitä ja tätä"...

Paremmin jopa ymmärrän ton miesten satunnaisen pettämisen "pillun puutteessa", kuin tuota ap:n tilannetta, mutta sympatiaa tuollaiset aina näköjään saavat, vaikka tuollainen käytös on todella JULMAA.

 

[mirelle]

minäkin räpiköin aivan samassa tilanteessa kuin sinä, mirelle!! olet kohtalotoveri!!

Kiitos keskusteluun osallistumisesta. ARvaan että meitä on useampia. Myös heitä jotka sulkevat korvansa, silmänsä ja sydämensä on paljon...monet heistä ovat ensimmäisen kiven heittäjiä. Toki ymmärrän heitäkin ja kunnioitan heidän valitsemaansa polkua.

Ajatuksesi ja tuntemuksesi tuntuvat osittain tutuilta. Varsinkin ajoittainen epäilys: tunteita, jotka koskevat itseä, miestä ja Häntä. Kykenenkö sitoutumaan enää koskaan? on kysymys jonka esitän itselleni synkimpänä hetkenä. Sydämessäni tiedän kuitenkin, että olen lämmin ja rakastava ihminen, jonka vuoksi itseruoskintaan ei ole pahemmin aihetta.

Mieheni on ihan hyvä ihminen ja huomaavainen. Ei missään missään nimessä kylmä tai tyly. Olemme kai jossain suhteessa eri paria. Jos valitsen nykyisen elämäni jatkuu hyvin, mutta jotain jään kaipaamaan, jotain minulle hyvin olennaista. - Olen joskus ottanut asioita hönen kanssaan puheeksi mutteen ole mielestäni saanut vastakaikua. Enkä jaksais aina olla se primusmoottori.

nyt olen ajatellut että ajattelen itseäni aivan yksin, ei miehiä. mitä menetän, mitä saavutan jos lähden. ilman tuota ihastusta vaikuttamassa mihinkään, ikään kuin häntä en olisi koskaan tavannutkaan. hän ei halua olla syypää eroon, ja sanoinkin hänelle, että "tilanne" on ollut käymistilassa ennen sinua, joten asia on ok hänen puoleltaan.

Samoja kysymyksiä minäkin pohdin. En voi enkä halua rakentaa elämääni muiden varaan enkä arvioida tulevaisuuttani sitä kautta. Olenkin päättänyt, että jos/kun lähden niin muutan ensin yksin asumaan. Ehkä olen kallistumassa harkinta-aikaan rakastettuni suhteen (vaikka sydämeni vuotaa tuskaa).