Vapaalla ollut poliisi uhkasi ampuma-aseella viattomia joulujuhlijoita.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pistooli ohimolla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

pistooli ohimolla

Vieras
Poliisi tutkii:
Kotibileistä suivaantunut poliisi uhkaili juhlijaa aseella päähän
Tiistai 27.12.2011 klo 20.02 (päivitetty klo 20.47)

Poliisi tutkii Kouvolassa joulupäivänä sattunutta välikohtausta.



Poliisin epäillään ottaneen luvattomat keinot käyttöön kerrostalonaapuria metelistä ojentaessaan. Kuvat eivät liity tapaukseen. Kouvolan keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa pidettiin juhlat joulupäivä iltana. Samassa rapussa asuva poliisi oli ärsyyntynyt juhlien metelistä ja meni valittamaan asiasta iltakymmenen aikoihin.

Iltalehden tietojen mukaan vapaalla ollut poliisi äityi uhkailemaan juhlijoita käsiaseella rappukäytävässä. Yhtä juhlijaa uhattiin läheltä.

- Piippu oli jo ohimolla, kuvailee uhkailun kohteeksi joutunut mies.

Hänen mukaansa poliisi osoitti aseella myös hänen ystävänsä suuntaan.

Uhattujen lisäksi rappukäytävässä oli ollut kaksi heidän ystäväänsä.

Otettiin kiinni

Kihlakunnasyyttäjä Olli Sulkasen mukaan jutussa on kaksi asianomistajaa.

Uhkaillut poliisimies otettiin kiinni. Tiistai-iltapäivään mennessä häntä oli kuulusteltu ainakin kerran. Myös molempia asianomistajia oli kuultu.

- Lisäksi kuullaan mahdollisesti vielä kahta todistajaa. He olivat paikalla asunnossa, mutta heitä ei uhkailtu, kertoo Sulkanen.

Iltalehteen yhteyttä ottaneen henkilön mukaan poliisi uhkasi juhlien osanottajaa aseella lähietäisyydeltä päähän. Kihlakuunansyyttäjä Olli Sulkanen ei halunnut tiistaina kommentoida tapahtumien yksityiskohtia.

Koska epäilty on poliisi, on jutun tutkinta Kymenlaakson poliisin sijasta Päijät-Hämeen poliisilaitoksen vastuulla.

IL
 
[QUOTE="huom!";25310886]Huomionarvoista on myös se, että suomessa ammutaan vuodessa luvallisilla aseilla keskimäärin 7 ihmistä ja näistä suurin osa poliisin virka-aseella[/QUOTE]

Poliisit ovat kiiluvasilmäisiä liipasinhulluja tappajia.:O
 

Yhteistyössä