Heippa,
Olen 30v, omasta mielestä nuorekas mies joka pitää elektroonisesta musiikista ja ympäröimästä maailmasta. Harrastan musiikkia myös itse (todellakin sen minkä vain joskus voin harrastaa). Ongelmamme puolison kanssa on se, vai siis onko se ongelma? Arjesta irtautuminen. Esimerkki tästä vuodesta: yhdessä ulkona.. ei kertaakaan. Yksi pieni päivä matka ollaan kyllä tehty yhdessä. Itse kerran ulkona ystävön kanssa. Minusta tuntuu että vaimoni haluaisi että perhe elämää 24/7 eli ei mitään yhteisiä irtiottoja... se vaivaa minua ja ongelmallisen siitä tekee se myös että saan paljon kutsuja ja vippejä eri tapahtumiin ja konsertteihin, pyydän AINA puolisoani mukaan (ja lapsien hoito ongelmaa ei todellakaan ole). Vastaus on se että mene sä vaan. Okei, joskus olen mennyt kaverin kanssa ja tilanne on muuttunut katastrofiksi seuraavana päivänä.. "lapset ei menny kunnolla nukkumaan" "vauvat huusi kokoyön" yms marttyyrimaista juttua.
Eli en enää itsekkään uskalla lähteä mihinkään, eli oma elämäni on kaksivuoro työ ja koti, koti ja työ. Olen useasti olen sano nut että menisi itse viettään omaa aikaa, mutta ei kun "haluan olla lasten kanssa".. onko tämä enää normaalia?? Ymmärrän että on ihana katsoa kuinka toinen rakastaa lapsia noin paljon (toki itsekkin) mutta se vie koko parisuhteen vapaa ajan.
Vaimoni oli enne lapsia itsekkin kova "clubbari" ja piti tanssimisesta yms.
Minusta nykyään kauppaan meno tunttuu että se on jo irtiotto arjesta, mikä todellakaan ei noin oikeasti ole.
Summasummaarum: Yhteistä IRTIOTTO aikaa ei ole, vaimo ei edes sitä halua, mutta jos itse jotain teen saan siitä useitapäiviä sapiskaa. Onko tämäkään tervettä vai onko tämä oikein? En itse enää ymmärrä tilannetta..
Onko tyydyttävä siihen että olen sitten jo vanha ukko eikä minun tarvi olla enää kiinnostusnut muusta kuin perheestä jakodista ja ajasta jota viettää siellä?
Omasta mielestä olen edelleen nuorekas joka haluaisi edes 4-5 kertaa vuodessa tehdä jotain kivaa yhdessä puolison kanssa, mennä esim konserttiin tai hyvään klubiib katsomaan / tanssimaan hyvää dj settiä yms yms.. mutta en pysty ja puoliso ei halua. On vain lapset ja koti. + minulla työ.
Kaipaan itse kovasti tuota vapautta.. suorastaan tuntuu että kuolen sisältä tältä saralta..
Ja älkää ymmärtäkö väärin perhe on aina minulekkin etusialla ja rakastan heitä yli kaiken!
Välillä myös tuntuu että en oikein edes uskalla enää puhua asiasta vaimoni kanssa tai sitten ehdottaa enää mitään mihin ei liity lapset.
Eli tähänkö on tultu? Olen vanha mies jolla on ihana vaimo ja lapset, kiva koti ja työ mistä tykkään. Ei muuta. Eikö muuta sitten enää tarvita?
Olipa kiva avautua ja toivon että joukosta löytyisi edes yksi jolla on sama "ongelma".
Aurinkoa kaikille! sitä piisaa nyt!!!
Olen 30v, omasta mielestä nuorekas mies joka pitää elektroonisesta musiikista ja ympäröimästä maailmasta. Harrastan musiikkia myös itse (todellakin sen minkä vain joskus voin harrastaa). Ongelmamme puolison kanssa on se, vai siis onko se ongelma? Arjesta irtautuminen. Esimerkki tästä vuodesta: yhdessä ulkona.. ei kertaakaan. Yksi pieni päivä matka ollaan kyllä tehty yhdessä. Itse kerran ulkona ystävön kanssa. Minusta tuntuu että vaimoni haluaisi että perhe elämää 24/7 eli ei mitään yhteisiä irtiottoja... se vaivaa minua ja ongelmallisen siitä tekee se myös että saan paljon kutsuja ja vippejä eri tapahtumiin ja konsertteihin, pyydän AINA puolisoani mukaan (ja lapsien hoito ongelmaa ei todellakaan ole). Vastaus on se että mene sä vaan. Okei, joskus olen mennyt kaverin kanssa ja tilanne on muuttunut katastrofiksi seuraavana päivänä.. "lapset ei menny kunnolla nukkumaan" "vauvat huusi kokoyön" yms marttyyrimaista juttua.
Eli en enää itsekkään uskalla lähteä mihinkään, eli oma elämäni on kaksivuoro työ ja koti, koti ja työ. Olen useasti olen sano nut että menisi itse viettään omaa aikaa, mutta ei kun "haluan olla lasten kanssa".. onko tämä enää normaalia?? Ymmärrän että on ihana katsoa kuinka toinen rakastaa lapsia noin paljon (toki itsekkin) mutta se vie koko parisuhteen vapaa ajan.
Vaimoni oli enne lapsia itsekkin kova "clubbari" ja piti tanssimisesta yms.
Minusta nykyään kauppaan meno tunttuu että se on jo irtiotto arjesta, mikä todellakaan ei noin oikeasti ole.
Summasummaarum: Yhteistä IRTIOTTO aikaa ei ole, vaimo ei edes sitä halua, mutta jos itse jotain teen saan siitä useitapäiviä sapiskaa. Onko tämäkään tervettä vai onko tämä oikein? En itse enää ymmärrä tilannetta..
Onko tyydyttävä siihen että olen sitten jo vanha ukko eikä minun tarvi olla enää kiinnostusnut muusta kuin perheestä jakodista ja ajasta jota viettää siellä?
Omasta mielestä olen edelleen nuorekas joka haluaisi edes 4-5 kertaa vuodessa tehdä jotain kivaa yhdessä puolison kanssa, mennä esim konserttiin tai hyvään klubiib katsomaan / tanssimaan hyvää dj settiä yms yms.. mutta en pysty ja puoliso ei halua. On vain lapset ja koti. + minulla työ.
Kaipaan itse kovasti tuota vapautta.. suorastaan tuntuu että kuolen sisältä tältä saralta..
Ja älkää ymmärtäkö väärin perhe on aina minulekkin etusialla ja rakastan heitä yli kaiken!
Välillä myös tuntuu että en oikein edes uskalla enää puhua asiasta vaimoni kanssa tai sitten ehdottaa enää mitään mihin ei liity lapset.
Eli tähänkö on tultu? Olen vanha mies jolla on ihana vaimo ja lapset, kiva koti ja työ mistä tykkään. Ei muuta. Eikö muuta sitten enää tarvita?
Olipa kiva avautua ja toivon että joukosta löytyisi edes yksi jolla on sama "ongelma".
Aurinkoa kaikille! sitä piisaa nyt!!!