V
vierailija
Vieras
KL: Käärijällä on useita sijoitusasuntoja
www.iltalehti.fi
Käärijä haluaisi saada nuoret kiinnostumaan järkevästä rahankäytöstä, uutisoi Kauppalehti.
Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen on kertonut avoimesti hatarista taloustaidoistaan. Nyt Pöyhönen kertoo Kauppalehdelle omistavansa sijoitusasuntoja.
Pöyhösen käyttämä Käärijä-taiteilijanimi on viittaus uhkapelaamiseen ja artisti käsittelee pelaamista myös kappaleissaan.
– En ollut nuorena paras rahankäyttäjä. Jotain olisi voinut laittaa säästöönkin, Pöyhönen kertoo Kauppalehdelle.
KL:n mukaan Pöyhösellä on ollut unelma taloudellisesta vapaudesta jo ennen menestystä artistina. Muun muassa laadukkaita ravintoloita harrastava Pöyhönen ei halua omien sanojensa mukaan pohtia, ottaako tiskiltä ”sitä kalliimpaa lohta”. Hän on myös puhunut avoimesti haaveestaan päästä pois 20 neliön yksiöstään.
Pöyhönen paljastaa, että asumistilanteeseen on tulossa muutos. Artistista paljastuu myös yllättävä toinen puoli.
– Omistan sijoitusasuntoja. Asia on ollut perheen kautta aina lähellä sydäntä ja olemme lähteneet tätä laajentamana, hän sanoo KL:lle.
ja..
Vantaan kaupunki tarjoaa Käärijälle vuoden vuokrat – "Vuokran suuruus on hieman yli tuhat euroa kuukaudessa"
www.vantaansanomat.fi

Vantaan kaupunki huomioi Käärijän maksamalla hänen vuokransa vuodeksi. Lisäksi hän saa mitalin ja muraalin.