"vankina neljän seinän sisällä"

siltä minusta ainakin tuntuu..olen 3pienen lapsen kotiäiti..mieheni käy töissä ja minä hoidan kodin ja lapset..mieheni haukkuu,ja vähättelee minua ja pitää laiskana jne..makoilen mukamas vaan kotosalla ja hän tienaa ja elättää meidät..ei osallistu ollenkaan lasten sa elämään sillä hänelle ei kuulemma makseta siitä.ja että se on minun asia,koska minulle "maksetaan".en saa yhtään omaa aikaa.tuntuu että pää hajoaa.

en pyydä kuin että pääsisin yksin lenkille edes kerran viikossa mutta ei.
muksut ja vauva on sinnekin otettava mukaan,sillä muuten ulos ei ole kuulemma mitään asiaa.

avioeroa olen alkanut harkitsemaan,mutta se tuntuu vaan nii vaikealta . menimme liian nuorina naimisiin,sitä kadun.

lapsistani en luopuisi ikinä!vaikka joku ehkä nyt sanookin että omapa on elämäsi ku nii nuorena pamahit paksuksi.mutta lapset on mun elämä!!

koulut jäi kesken,ja kun vauvakin on vielä pieni en ole saanu aikaseksi eroa.en siis tiedä miten aloittasin oman elämän????

oman elämän tarvisin,sillä avioliitossa tunnen että elän yksin joka tapauksessa.sillä huolehdin yksin koko kodin,kauppa asiat,laskut,maksut,lapset..ihan kaiken..mieheni tuo vaan sen rahan pöytään.

mieheni juo lähes päivittäin ja minä joudun olemaaan se "kaljakuski"..muuten uhkaillaan vaikka millä.elämäni alkaa olla yhtä #&%?$!*ä tuon ukon kanssa.en edes muista päivää millon en oisi itkenyt salaa..ja jos mieheni näkee kyyneleet nii siitähän se vasta innostuukin halventamaan minun omaatuntoani entistä enemmän.

omatuntoni on mieheni ansiosta aika pohjalukemissa jo..mutta nyt olen alkanut miettimään että nyt riitti.isommat lapsetkin jo kärsivät kun isä on kuin ei isää ei olisikaan.

siis auttakaa joku,miten saan aikaseksi lähteä pois tästä suhteesta ja aloittaa oman elämän lasteni kanssa??

vai joudunko vaan jäämään ja tyytymään tähän??imeväisikäsen kanssa kun töihin meno on lievästi hankalaa ja ilman koulutusta työpaikkoja on vaikea saada..ja kun minulle kelpaisi mikä tahansa työ,kunhan vain pääsisin miehestäni eroon..en vaan jaksa enää tätä neljän seinän sisällä oloa..

kaiken lisäksi asumme mieheni kotipitäjässä josta en tunne muitakun mieheni perheen.omat vanhemmat ja ystävät ovat 500km päässä.. kenelläkään ei ole hajuaakaaan meidän ongelmista.sillä mieheni esittää täydellistä perhette kaikille muille.minunkin on ollut vain tyydyttävä väkinäiseen hymyilyyn kun muuten saan kuulla kunnian jos käyttäydyn huonosti esim.hänen perheen nähden..mieheni ei kuitenkaan lyö minua vaan pahoinpitelee henkisesti puheillaan.joskus toivoisin vaan saavani turpaan ennemmin mitä tarvisi kuulla hänen suustaan päästämiä laukauksia jotka viiltävät sisintäni..

jotnhi oon vaan kiinni miehessäni sillä hän on ensimmäinen poikaystäväni,ja rakkaani ja kotoa muutettiin suoraan yhteeen,mentiin naimisiin ja tehtiin lapsia..

olisi varmaan pitänyt hidastaa tahtia aivan alusta lähtien..sillä kaikki tuo mahtuu 6vuoteen..

entiiä mitä teen mutta kai tämä helpottaa kun saa puretuksi tunteita tänne,joista muille en voi puhua..

lapsieni ansiosta jaksan aina päivän kerrallaan!! :heart:

 

Heippa!Sinun olisi nyt uskallettava kertoa asiasta jollekin.Oletko hyvissä väleissä omien vanhempiesi kanssa,entäs ystävät?Jos heille pystyisit avautumaan,niin saisit ehkä uusia näkökulmia teidän suhteeseen ja se ehkä helpottaisi sinua tekemään ratkaisuja ja saisit vähän puhtia ongelman ratkaisuun.Jotainhan sinun on tehtävä,et voi antaa oman elämäsi valua hukkaan onnettomana ja varsinkin kun teillä on lapsia.Lapsille on tärkeää nähdä isä ja äiti onnellisina,riippumatta asuvatko he yhdessä vai erillään.Ota yhteys kotipaikkasi seurakuntaan,sieltä pitäisi löytyä perheneuvontaa ja siellä ammatti-ihminen on sinua kuuntelemassa.Sinne voi mennä ihan itsekseen jos tuntuu,että puoliso ei tässä tilanteessa olisi halukas.Oletko miehellesi pystynyt avautumaan siitä miltä sinusta tuntuu?Jos eron haluat,niin älä ainakaan viivytä sitä sillä,että et muka pärjäisi ilman miestäsi.Suomessa saat aina tukea taloudellisesti,asunnossa avustetaan ym.kunhan itse olet aktiivinen apua antaville tahoille.Ei ole häpeä erota,kamalampaa on elää onnettomassa liitossa ja uhrata oma elämänsä toisen mielivaltaisille teoille!

 

Kenenkään ei tarvi alistua tällaiseen kohteluun. Koita puhua omille vanhemmillesi tai sisaruksille. Nosta kissa pöydälle ihan itsesi ja lastesi takia. Voimia sinulle!

 

Älä missään tapauksessa suostu tuollaiseen. Olet siis käytännössä orjan asemassa, tuollainen ei voi olla hyvä kasvuympäristö lapsillekaan.

Pistä miehesi selkä seinää vasten, ja jos hän ei kuuntele sinua, lähde. Valmistele toki lähtösi etukäteen, ala heti suunnitella elämääsi eron jälkeen, kaiken varalta. Se helpottaa varmaan heti oloasi ja antaa toivoa. Ja vaikka itsetuntosi on maassa, kyllä se sieltä vähitellen nousee. Yritä luoda sosiaalisia verkostoja (se ei ole kyllä helppoa, jos on vankina omassa kodissaan), tarvitset nyt ystäviä tai vaikkapa sukulaisiasi. Jos ei ketään löydy, on olemasssa turvakoteja, seurakunta, ehkä muitakin. Hae apua! Olet sen velkaa itsellesi ja lapsillesi.

 

Eroa heti. Tuo ei ole ihmisarvoista elämää. Kyllä Suomessa yh:kin pärjää taloudellisesti. Joskus kun haluat parisuhteen, niin miehet eivät pidä lapsia esteenä suhteelle, ainakaan järkevät sellaiset.

Lapsillekin parempi päästä tuollaisesta suhteesta, muuten he oppivat mitätöimisen kotoaan. Muista lisäksi, että erossa ensimmäiset kuukaudet ovat vaikeita, äläkä siis luovuta. :hug:

 

\

Kenenkään ei tarvi alistua tällaiseen kohteluun. Koita puhua omille vanhemmillesi tai sisaruksille. Nosta kissa pöydälle ihan itsesi ja lastesi takia. Voimia sinulle!

Onko sinulla mahollista mennä oman äitisi luo joksikin aikaa lomalle, ei kannata pitää kulisseja ja salailla huonoa liittoa, eikä tarvi kärsiä omantunnontuskia vaikka nuorena olet lapsesi tehnyt.
Ei kun känny käteen ja soitto vanhemmillesi.
Onnellisempia aikoja sinulle ja lapsillesi olette varmaan sen ansainnut. :heart:

 

tuo oli vähän niin kun omasta elämästäni... yksi mikä myös auttaa on puhuminen, vaikka neuvolassa!!!! ero varsinkin on todella iso päätös ja itselläni on ainakin todella vaikea päättää ja kun oma mies osaa aina puhua ympäri että jäisin hänen tykö.... jos haluat laittaa s.postia niin laita anskuliini@luukku.com, vois vaihtaa ajatuksia... :flower:

 

Miehesi kohdistaa sinuun henkistä väkivaltaa, mikä ei ole lainkaan vähäpätöisempi asia kuin fyysinen väkivalta. Voisitko mennä vanhempiesi luokse ja ottaa näin mietintäaikaa? Entä jos harkitsisit muuttoa samalle paikkakunnalle missä vanhempasi ja ystäväsi asuvat. Yksinhuoltajana saisit sosiaalivirastosta monenlaista tukea, auttavat hommaamaan asunnon yms. Tulisit varmasti toimeen vaikket heti saisikaan töitä. Voisivatko vanhempasi ja ystäväsi auttaa asioiden järjestelyssä? Et ole vailla vaihtoehtoja ja miehesi armoilla, etsi rohkeasti parempaa elämää! Voit tietysti etsiä esim. perheneuvolasta apua parisuhteenne paikkaamiseen, suostuisiko miehesi tähän? Et voi yksin parantaa suhdettanne, tarvitaan molempien panosta.

 

HERRA JUMALA SENTÄÄN! Tuo sun kirjotus on kuin suoraan mun siskon elämästä, joka just eros ja lähti neljän lapsen kanssa pois. Tiedätkö, että sun miehes on persoonallishäiriöinen narsisti! Laita googleen hakusanaksi narsisti tms. ja lue niin sun silmät aukeaa. Teillä asuu hirviö. Ero ei tule olemaan helppoa ja sua uhkaillaan, sillä narsisti ei osaa toimia muuten kuin uhkailemalla ja alistamalla! Mutta lähde pois kun vielä pystyt, sillä kohta se alistaa sut niin, ettet pysty toimia. Sillä hänessähän ei ole ikinä mitään vikaa, se on vain minä, minä, minä!!! Ja kaikki asiat käännetään niin, että vika on sinussa! Kuulostaako tutulta? Voimia sulle ja LÄHDE POIS SIELTÄ!!! :hug:

 

Myötätuntohalaus!

Asiat voisivat olla pahemminkin. Positiivista on se, että huomaat tilanteesi järjettömyyden. Nyt on vain aika ruveta sanoista tekoihin. Aloita pienillä asioilla. Lopeta ensimmäiseksi se kaljan kantaminen. Jos on väkivallan uhkaa, ota selville, missä on lähin turvakoti ja mikä on sen numero. Turvakotiin voi myös soittaa, jos kaipaa uskonvahvistusta.

Kerro tilanteestasi ulkopuolisille niin pian kuin mahdollista! Aloita ihmisestä, johon voit 100-prosenttisesti luottaa. Älä anna ihmisten puolustella miehesi käytöstä. Tuo on henkistä väkivaltaa. Sinun ei tarvitse sietää!

Tee suunnitelmia. Jos tulee ero, muuta lähelle sukulaisiasi ja ystäviäsi, jottet jää ilman turvaverkkoa. Pyydä apua. Perheneuvolassa autetaan perheitä erotilanteessa. Varaa aika. Sinne voi mennä yksinkin.

Älä pelkää! Pystyt muuttamaan elämäsi ja lastesi elämän. Ole rohkea!

 

Tuollaista kohtelua ei ansaitse kukaan! IHan sadisti koko äijä! Ero vaan ja elämäsi kyllä ajan myötä saa todellakin paremman suunnan..alku hankalaa, tiedän.

Tuosta yh:n elämästä voisin sen verran kertoa, että taloudellisesti pärjäät varmasti (riippuu tietty mihin on tottunut). Yksinhuoltajana saat korotukset lapsilisiin ja sosiaalitoimisto on suuri apu, jota suosittelen käyttämään, se ei ole häpeä!

Minun ex-mieheni hylkäsi minut ja alle 3kk:n ja 1v10kk:n ikäiset lapseni, lähti keskellä yötä, toivotettuaan aikaisemmin hyvää yötä, rakastan sinua. Siinä meni avioliitto, perhe, kaikki, ja suurena yllätyksenä tuli.
Haluan vaan sanoa, että apua sinä saat. Itse en ole koskaan ollut hyvä siinä, olen aina hoitanut mielummin kaikki itse, mutta hädässä sitä nöyrtyy kummasti. Soskusta olen olut sitä mieltä, että se on pummien ja alkoholistien paikka, mutta olin väärässä. Kun sinne rohkenin, sain avustusta, eli toimeentulotukea, mikä on muute aika iso raha, mitä ihminen elämiseen tarttee..Maksoivat kaikki minun ja lasteni sairauskulut, lääkkeet, lääkärit, kaikki. Tämä oma "tanttani" sanoi, että älä epäile tulla tänne, koska juuri tällaisia tapauksia sitä mielellään auttaa, menee verorahat hieman hyödyllisempään, kuin alkoholistille esim. Tuki ja ymmärsi. Sain sitä kautta kotiini kerran viikossa perhetyöntekijän, joka vei lapseni ulos tmv ja sain itse huilata. Sain vanhemmalle lapselleni päiväkotipaikan, jossa oli n. 12pv/kk, jotta hieman minulla helpottaisi, kaikkeen sain tuen kunnan sosiaalitoimistosta. JA, saatha sinä elatusmaksut. Jos miehesi tienaa, hän ei pysty niitä jättäää maksamatta, se kun on pakko, jos mikä..Joten en ainakaan huolehtisi taloudellisesta puolesta.

Kun lapsesi hieman kasvavat, laitat heidät hoitoon ja lähdet töihin/opiskelemaan, mutta siihen saakka ota apu minkä saat ilman huonoa omatuntoa..Varmasti maksat työlläsi aikanaan kaiken takaisin (näin minä ajattelen..ja mielellään maksanki).

Henkisesti on varmasti rankkaa, alussa varsinki, mutta siinäki asiassa haet apua..itse kävin kriisiterapian ja sen jälkeen olen pystynyt elämään, suunnittelemaan tulevaisuutta ym. Minä myös ensitöikseni muutin lähelle omia läheisiäni, hjotta apua olisi saatavilla..meilläkin välimatkaa 400km.

Uskon että kaikki järjestyy, kunhan vaan rohkeasti lähdet siitä huushollista pois, nopeasti. Älä pilaa elämääsi, katkeroidut myöhemmin, että olet elämäsi parasta aikaa tuhlannut tuollaiseen sikaan.

Jaksuja ja haleja kaikkeen, ole rohkea :heart: :hug: