Vanhustenhoitotyö - millaista se on?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hoitajaksi ehkäpä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hoitajaksi ehkäpä

Vieras
Niin, otsikossa tulikin jo kysymys selvitettyä. Onko täällä kukaan töissä vanhainkodissa, kotihoitajana tms? Onko työ henkisesti/fyysisesti raskasta, suosittelisitko työksi? Oletko kunnalla vai yksityisellä?

Tässä suunnittelen alanvaihtoa, joten siksi kyselen.
 
Olen töissä kaupungin omistamassa hoivakodissa, juuri valmistunut lähihoitaja (36v, työkokemusta hoitoalalta n. 10v)Työ on mielettömän mukavaa ja palkitsevaa, toki välillä raskasta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Erikoistuin nimenomaan vanhustyöhön, mutta työpaikka on hieman haastava jotta voisi hyödyntää kaikkia koulun suomia oppeja. Henkilökuntaa vähennetään, iltavuorot ovat pääsääntöisesti pelkkää suorittamista. Tahtoa ja tietoa parempaan olisi, mahdollisuutta ei.. Jotenkin tuntuu että tuossa vaiheessa elämää olevat vanhukset on vain unohdettu sinne. Päättäjät ajattelevat että kunhan saavat kuivan vaipan ja säännöllisen ruoan niin se riittää :( Omien asukkaiden lisäksi joudut "hoitamaan" toisinaan myös omaisia, kuuntelemaan valitukset ja haukut ja hymyilemään kädet sidottuina.
kyllä vanhustyö luonnetta kysyy, eikä siihen kaikki kykene, kuten ei esim. päiväkotityöhönkään.

Jos saman palkan haluaa helpommalla, toki varmasti vaihtoehtoja löytyy. Jos taas haluaa antaa mielekkyyttä ehtoopuolen viimeisiin päiviin, toistaa muistisairaan kanssa samoja tuttuja asioita ja antaa turvallisuuden ja välittämisen tunteen eteenpäin niin suosittelen.
Itse en vaihtaisi vanhustytötä mihinkään, joskin enemmänkin voisin asiaa opiskella :)
 
Itse vanhusten kanssa työskenneltyäni voin todeta että rankkaa se on. Toki fyysisesti, mutta etenkin henkisesti. Jotkut vanhukset ovat todella ilkeitä. Ei kaikki, mutta osa. Ja ne jotka on, ne todellakin on.
Suosittele ehdottomasti laitosta! Kotihoitajana homma on liian henkilökohtaista.
 
Itse vanhusten kanssa työskenneltyäni voin todeta että rankkaa se on. Toki fyysisesti, mutta etenkin henkisesti. Jotkut vanhukset ovat todella ilkeitä. Ei kaikki, mutta osa. Ja ne jotka on, ne todellakin on.
Suosittele ehdottomasti laitosta! Kotihoitajana homma on liian henkilökohtaista.

Mitä tarkoitat tuolla? Olen kotihoidossa, enkä ajattele sitä ihan noin. Toki asiakkaan luokse mentäessä, menet toisen henkilökohtaiselle reviirille ja se asettaa omat haasteensa ja velvoitteet, kuten myös ns. omahoitajamalli, mutta pitäähän sinun silloinkin muistaa se ammatillisuus, eikä antaa asioiden mennä liian henkilökohtaiselle tasolle. Silloin jos joutuu miettimään, onko se hoidettava "kaveri" vai asiakas, ollaan menty jossain metsään...

Mutta vähän samaahan se on kuin lastenhoito, mutta "isommilla" asiakailla. Eli sitä perushoivaa ja huolenpitoa (ruoka, juoma, wc-toiminnot ym.), hygieniasta huolehtimista, seuranpitoa, lääkehoitoa jne. Kotihoidossa on kuitenkin vähemmän fyysistä rasitusta, kuin osastotyössä, sillä kahden autettavia meilläkään ei ole kuin kaksi, mutta molemmat käy säännöllisesti intervallisssa, että heistäkin on välillä "taukoa". Ja toisella ei käydä kuin kerran (arki)päivässä, kun omaiset sitten huolehtivat loput. Kotihoidossa siis suurin osa pysyy omilla tolpillaan, syövät itse jne. Eli samanlaisia raskaita nostoja ym. ei kotihoidossa ole, kuin osastolla. Ja ihan paikkakunnasta riippuen, joissain paikoissa noita kahdenautettavia ei ole ollenkaan. Tosin katsotaan, mitä tuo rakennepaketti tuo tulleessaan, että kuinka huonokuntoisia sitä sitten jätetään kotiin, kun kerran laitospaikkoja vähennetään radikaalisti...

Mutta itse kanssa tykkään hektisen akuuttihoidon jälkeen tästä hieman verkkaisemmasta vanhustyöstä (vaikka välillä mekin kirjaimellisesti "juostaan" paikasta toiseen), vaikka tosiaan joskus niitten vanhusten itsensä tai omaisten kanssa joutuu vähän "tahimaan". Joskus se tuntuu henkisesti raskaalta (ja sitten kun on niitä oikesti todella raskaita hoidettavia; joka asiasta napistaan ja mikään ei ole periaatteestakaan hyvin, vaikka tekisit miten päin), mutta oikealla asenteella tässäkin pärjää ja selviää lähes tilanteesta, kuin tilanteesta. Ja kun itse ei ole enää mikään mukula, niin elämänkokemus, kuten myös pitkä työkokemus antaa niitä eväitä työhön. Samoin niiden vanhusten elämäntarinat ja kokemukset antaa tosi paljon itselle.

Eli se on työpaikasta ja vähän itsestäkin kiinni, miltä se työ tuntuu ja miten sen kokee.
 
Itse vanhusten kanssa työskenneltyäni voin todeta että rankkaa se on. Toki fyysisesti, mutta etenkin henkisesti. Jotkut vanhukset ovat todella ilkeitä. Ei kaikki, mutta osa. Ja ne jotka on, ne todellakin on.
Suosittele ehdottomasti laitosta! Kotihoitajana homma on liian henkilökohtaista.

Valitettavasti myös osa hoitajista on ilkeitä ja vanhuksia huonosti kohtelevia, ihmisiä on kunnioitettava. Kaikilta se ei valitettavasti onnistu.
 
Olen koulutukseltani terkkari ja kolunnut kaikki neuvolat ja muut. Sairaalaan tai laitokseen en ole koskaan halunnutkaan, opiskeluaika osoitti että ne eivät ole mun juttu. Päätin jo vuosia sitten lopettaa hoitajan työt, koska inhosin työtäni. Onneksi "eksyin" kotihoitoon. Olen työskennellyt kotihoidossa muutaman vuoden ja voin sanoa, että rakastan työtäni.

Kotihoidossa ollaan asiakkaan maaperällä ja asiakkaan itsemääräysvalta korostuu ihan eri tavalla kuin laitoksessa tai sairaalassa. Välillä tämä tuo raskautta työhön, koska esim. muistisairaiden kanssa voi joutua tilanteeseen, jossa asiakas ei osaa toimia oman etunsa mukaisesti ja pahimmillaan tilanne päätyy "napit vastakkain". Näissä tilanteissa mitataan hoitajan ammattitaito.

Myös omaiset voivat olla haastavia. He ovat huolissaan omaisestaan, eivätkä aina ymmärrä että miten sairaus vaikuttaa rakkaaseen omaiseen ( He saattavat mennä mukaan asiakkaan varasteluharhoihin, esim) Työskentelypaikkana koti voi olla haastava. Yksin työskentely ja itsenäisyys eivät kaikkia miellytä.

Kotihoidossa pitää olla näkemystä ja osaamista monipuolisesti. Ei voi vain rajoittua hoitamaan vaikkapa jalanhaavaa, vaan pitää osata katsoa hygieniaa, rasvitsemusta, taustalla olevia sairauksia ja niihin olevia lääkityksiä. Samalla seurata asiakkaan kotona pärjäämistä, sosiaalisia suhteita. Lopuksi vielä pitää olla tietoinen sosiaalisista etuuksista, että asiakkaan maksukyky ei petä. Yhteyttä joutuu pitämään eri toimijoihin eli työ on todella mielenkiintoista ja monipuolista!
 
Olen töissä lähihoitajana kunnalla kotihoidossa. Työ on todella vaihtelevaa sisältäen sen perustyön, joka on meille kaikille tarpeellisinta, eli ravitsemus ja hygienia yksilöllisesti toteutettuna. Lisäksi on sitten paljon sairaanhoidollista: lääkkeenjakoa, vs- ja INR-mittauksia pikamittareilla, injektioita, haavanhoitoa, katetrointia, ompeleenpoistoa, veri-, pissa- ja muiden näytteiden ottamista ym. Asiakaskäynneillä huolehdin myös asiakkaiden asuntojen siisteydestä, eli tiskaan astioita, vien roskia, pesen pyykkiä ja imuroinkin tarvittaessa ja jos on aikaa. Välillä on kiire, välillä on rauhallisempaa, välillä täysi kaaos, mutta oikealla asenteella ja rauhallisuudella selvitään. Työ on kohtuullisen kevyttä fyysisesti verrattuna hoivaosastotyöhön, koska asiakkaat ovat pääsääntöisesti itsenäisesti liikkuvia ja monissa päivittäisissä toiminnoissa omatoimisiakin.

Kotihoitotyön raskaus tulee mielestäni siitä, että asiakkaat ovat pääsääntöisesti muistisairaita, joilla sairaus on eri vaiheessa ja se täytyy osata ottaa huomioon työn teossa. Joidenkin kanssa jutellaan joka kerta samat jutut ja toiset saattavat olla ärtyneitä tai aggressiivisia, eivätkä suostu niin vain hoitajan ehdotuksiin.

Työn suola ja sokeri ovat kyllä asiakkaat itse, heidän elämänkokemuksensa ja -tarinansa. Yleensä tunnen onnistuneeni työssäni, ja usein saan kiitosta ja kehuja asiakkailta. Ja tunnen saavani työstä enemmän, kuin mitä itse annan - eli harvoin olen työpäivän jälkeen väsynyt. Mieluummin hoidan vanhuksia kuin lapsia, sillä lapset ovat liian äänekkäitä ja vilkkaita minulle =)
 
Ihan OT mutta kuinka te kotihoidossa työtä tekevät saatte kaikki käynnin asiat hoidettua niin että aikataulut ei veny? Mietin vaan että jos sattuu joku puhelias mummo kohdalle...:)
 
Ihan OT mutta kuinka te kotihoidossa työtä tekevät saatte kaikki käynnin asiat hoidettua niin että aikataulut ei veny? Mietin vaan että jos sattuu joku puhelias mummo kohdalle...:)

Ei niitä aina saakaan. Mutta puheliaisuus ei ole yleensäkään se syy, vaan ihan muut seikat (esim. joudut lähettämään asiakkaan jonnekin ja odottelet lanssia). Sitten vaan kilautetaan kaverille, jos ehtii auttamaan muiden asiakkaiden kanssa (esim. iltavuorossa, jossa tosiaan on ne aikataulut aika tiukkoja). Puhe pitää vaan osata katkaista ja lähteä jatkamaan matkaa, vaikka se pahalta välillä tuntuukin...Mutta aika hyvin nuo vanhukset tietää, että esim. iltavuorossa se seuranpito vaan ei onnistu, vaan me hoidetaan ne pakolliset ja jatketaan matkaa. Toki muutaman sana samalla vaihdetaan, mutta mitään pitempiä keskustelusessioita ei voi pitää. Ne on sitten enemmän niitä päiväkäyntien asioita, jolloin meillä usein löysempää ja sille keskustelullekin välillä löytyy hyvinkin aikaa.
 
[QUOTE="yyhoo";29415709]Ei niitä aina saakaan. Mutta puheliaisuus ei ole yleensäkään se syy, vaan ihan muut seikat (esim. joudut lähettämään asiakkaan jonnekin ja odottelet lanssia). Sitten vaan kilautetaan kaverille, jos ehtii auttamaan muiden asiakkaiden kanssa (esim. iltavuorossa, jossa tosiaan on ne aikataulut aika tiukkoja). Puhe pitää vaan osata katkaista ja lähteä jatkamaan matkaa, vaikka se pahalta välillä tuntuukin...Mutta aika hyvin nuo vanhukset tietää, että esim. iltavuorossa se seuranpito vaan ei onnistu, vaan me hoidetaan ne pakolliset ja jatketaan matkaa. Toki muutaman sana samalla vaihdetaan, mutta mitään pitempiä keskustelusessioita ei voi pitää. Ne on sitten enemmän niitä päiväkäyntien asioita, jolloin meillä usein löysempää ja sille keskustelullekin välillä löytyy hyvinkin aikaa.[/QUOTE]

Ok, eli päivä-ja iltakäynneissä on eroja. :)
 
Ihan OT mutta kuinka te kotihoidossa työtä tekevät saatte kaikki käynnin asiat hoidettua niin että aikataulut ei veny? Mietin vaan että jos sattuu joku puhelias mummo kohdalle...:)

Onneksi aikataulut eivät ole kiveen kirjoitettuja ja harvoin on niitä käyntejä, joissa pitää tiettyyn kellonaikaan olla. Toki niitäkin on, esim. insuliininpistot voivat olla tarkkoja, mutta niissäkin on usein vähän siirtymävaraa. Aina sitä hetken ehtii istahtaa ja vaihtaa kuulumiset, mutta asiakkaat kyllä ymmärtävät, kun sanon, että nyt pitää jatkaa matkaa.
 
Onneksi aikataulut eivät ole kiveen kirjoitettuja ja harvoin on niitä käyntejä, joissa pitää tiettyyn kellonaikaan olla. Toki niitäkin on, esim. insuliininpistot voivat olla tarkkoja, mutta niissäkin on usein vähän siirtymävaraa. Aina sitä hetken ehtii istahtaa ja vaihtaa kuulumiset, mutta asiakkaat kyllä ymmärtävät, kun sanon, että nyt pitää jatkaa matkaa.

Ok...ja kai siinä mummoon insuliinia pistellessäkin voi samalla jutella hänen kuulumiset läpi. :) Siis että on itsellä jo tullut semmoista toimenpiderutiinia niin ettei tarvitse ajatuksia keskittää just siihen.
 
Viimeksi muokattu:
Ok, eli päivä-ja iltakäynneissä on eroja. :)

Juu, todellakin on. Iltakäynneillä tehdään vain pakolliset, jos on tiukka lista (tarkoittaa kaikki asiakkaat paikalla eikä esim. intervallijaksoilla tai sairaalassa), mutta esim. eilen imuroin yhden asiakkaan kotona, koska aikaa oli ja toisen luona hommailin kaikkea muuta pientä järjestelyä. Illassa asiakaskäyntejä voi olla esim. lähemmäs parikymmentä, jos on kiirettä, mutta yleensä noin 10-14 käyntiä. Aamussa noin 4-7 ennen puoltapäivää ja sen jälkeen 2-4, eli aikaa on enemmän.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ok...ja kai siinä mummoon insuliinia pistellessäkin voi samalla jutella hänen kuulumiset läpi. :) Siis että on itsellä jo tullut semmoista toimenpiderutiinia niin ettei tarvitse ajatuksia keskittää just siihen.

Joo, paitsi varsinkin insuliinin pistämisestä en haluakaan itselleni rutiinia, koska se on erityistä tarkkuutta vaativa toimenpide, etten tee virhettä. Usein pistetään pitkä- ja lyhytvaikutteinen insuliini, niiden kanssa pitää olla tarkkana, ettei pistä esim. lyhytvaikutteista pitkävaikutteisen annoksella tai toisinpäin. Ja annokset saattavat muuttua, jos lääkäri on katsonut vs-arvoja, ja määrännyt uuden insuliiniannostuksen.

Mutta puuronkeiton ja pesujen ohessahan sitä ehtii vaihtaa monta juttua. Ja lopulta kun istahtaa vaikka viisi minuuttia, ja jutustelee sen hetken kunnolla keskittyen, niin sekin jo piristää vanhuksen päivää. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomioonottaen teemme osamme asiakkaan sosiaalisen hyvinvoinninkin ylläpitämisessä, mutta seuraneitejä emme ole.
 
Itse olen ollut kesätöissä, sekä suorottanut sairaanhoitajaopintojen perusharjoitteluj vanhustenpuolella. Toisen kerran olin intervallihoidossa ja toisen kerran tav. "ryhmässä" hoivakodissa. Intervallihoidossa oli sikäli hektisempää, että potilailta otettiin monesti jakson aikana erilaisia kokeita (lähinnä EKG, joskus verikokeita tai käytettiin sairaalan puolella röntgenissä tms.), joillekin tiputettiin veriä yms. Lisäksi meillä oli yksi saattohoitopaikka, joka sekin luonnollisesti työllisti paljon. Meillä oli kuitenkin sillä tavalla helpompaa ehkä muihin paikkoihin verrattuna, että asukkaat kaikki käveli itse ja yleensä myös söi itse jne.

Sitten taas kesätöissä meillä oli huomattavasti enemmän sänkyyn hoidettavia asukkaita, joista suurin osa tarvitsi ainakin avustamista ruokailussa. Sinänsä kuitenkin tykkäsin olla siellä, onneksi suuri osa meidän vanhuksistakin tuolloin oli varsin mukavia (vaikka muutamaan kertaan tulikin että "et sinä opiskelijana mitään osaa, hae tänne joku muu"). Yleensä meillä meni päivät niin, että aloiteltiin aamupalalla, jonka jälkeen hoitajat piti pienen tauon, ja sitten siirryttiin aamupesuihin. Monesti aamupesujen ja ruokailun väliin jäi aikaa, jolloin sitten istuskeltiin mummojen kanssa katsomassa telkkaria, tai käytiin ulkoilemassa. Sitten avustettiin ruokailussa, ja ruokailun jälkeen lähdettiin mahdollisesti taas ulos joidenkin kanssa. Iltavuoro harvemmin kävi ulkona, eikä välttämättä ollut niin tarvettakaan jos päivällä oli jo moni käynyt ulkoilemassa, ja monella oli myös omaisia iltapäivästä/illasta käymässä. Jokainen päivä toki oli hieman erilainen, joskus mekin kehiteltiin jotain erilaisempaa tekemistä, tai sitten muuten sattui jotain mikä teki päivästä erilaisen. Suurin osa potilaista meillä oli sellasia tasaisesti heikkeneviä, aika harvassa oli ne kerran kun joku esimerkiksi käväisi sairaalassa. Toki se on ihan tuuristakin kiinni, että minkälaiseen paikkaan sitä pääsee töihin, ja kun ei niitä tulevaisuudessa saapuviakaan potilaita itse valkata... Mutta mun kokemukset on tähän mennessä olleet ihan positiivisia, vaikka kyllä mäkin myönnän että ainakin fyysisesti rankalta on joskus tuntunut.
 
voi olla henkisesti raskasta, asukas voi olla ahdistunut ja purkaa sen auttajaan. sanoa syyttä sinusta perättömiä asioita. tarpeeksi vanha, kipuja ja se ettei itse enää kykene ilman apua suorastaan vituttaa niitä laihoja vanhuuden riutelemia mummeja, jotka eivät edes musta vanhempiensa kuolleen. asut vanhustenkodissa, mutta vanhempasi asuvat vielä kotona, minusta se on mahdoton yhtälö.
 

Yhteistyössä