Vanhempien tekemät virheet/vääryydet lasta kohtaan

Mitä virheitä / vääryyksiä omat vanhempanne (erityisesti äitisi) tekivät lapsenkasvatuksen suhteen ja sinua kohtaan? Mitä huonoja puolia vanhemmissasi (erityisesti äidissä) oli? Miten tämä on vaikuttanut sinuun henkisesti? Olisitko erilainen jos vanhempasi olisi tehnyt asiat oikein? Oliko vanhemmissasi hyvääkin? Ja oletko antanut heille/hänelle myöhemmin anteeksi? Oletteko nykyään millaisissa väleissä?

 

En ala toistelemaan vanhoja juttuja. Oon käsitellyt ne, vaikka totta kai ne vaikuttaa esimerkiksi siihen miten suhtaudun palautteeseen, muihin ihmisiin, on vaikuttanut itsetuntoon, parisuhteeseen... Olen antanut anteeksi, äiti on mulle rakas. Äitillä on hyvä sydän mutta hänkin on ihminen jolla on omat vaurionsa ja haavansa. Tunnistan jo aika hyvin syitä esimerkiksi käyttäytymiseeni ja minusta se on ihan hyvä alku.

 

Olen ollut aina se ns. kilttityttö. Täytettyäni 35 tuli vastaan asioita joiden myötä tajusin etten osaa sanoa omaa mielipidettäni vanhemmilleni vaan yritän tehdä kaikki heidän mielen mukaan.
Välillä oli välit poikki. Sen ajan todella rankkaa henkistä painostusta. Nyt välit on etäisen kohteliaat. Ja mulle helpompi näin. Vanhemmat luulee kaiken olevan kunnossa.

Välillä miettii että sais asiat selvitettyä mutta oon hakannu niin monta kertaa päätä seinään että ei kannata enää. He ei muuksi muutu tuntu minusta mille hyvänsä.

 

Äitini ei ole koskaan ollut kaveriäiti ja meidän suhde enemmänkin nyt teet näin tai ei tästä mitään tule suhde. Isäni on paljon ymmärtäväisempi eikä ollenkaan ankara. Äitini kanssa otin usein yhteen nuorena ja hän on jppa hyökännyt kimppuuni ja lyönyt korville sekä tukistanut ja retuuttanut tukistaessaan. Nykyään löisin takaisin ja muutaman kerran olemme olleet jo aloittamassa tappelua mutta äitini on poistunut paikalta. Olemme kaikesta huolimatta ihan hyvissä väleissä ja tottuneet myös riitelemään keskenämme. Välirikot ei ole koskaan pidempi aikaisia ja se oikein hyvä niin. Tiedän kyllä että usein hän on oikeassa mutta asiat voisi minusta esittää silloinkin hieman toisella tavalla. Hän riitaantuu välillä myös lasteni kanssa.

 

Mitä virheitä / vääryyksiä omat vanhempanne (erityisesti äitisi) tekivät lapsenkasvatuksen suhteen ja sinua kohtaan? Mitä huonoja puolia vanhemmissasi (erityisesti äidissä) oli? Miten tämä on vaikuttanut sinuun henkisesti? Olisitko erilainen jos vanhempasi olisi tehnyt asiat oikein? Oliko vanhemmissasi hyvääkin? Ja oletko antanut heille/hänelle myöhemmin anteeksi? Oletteko nykyään millaisissa väleissä?

Tiivistettynä voinee sanoa että ei rakastanut eikä välittänyt, olin lähes täysin ignoorattu ja heitteillä koko lapsuuteni, heti siitä lähtien kun suunnilleen sain pidettyä itseni hengissä. Tottakai on vaikuttanut ja paljon, en esim. muista lapsuudestani juuri mitään, en luota ihmisiin enkä voi sietää lapsia (minuun on niin iskostettu se että lapset ovat vain ärsyttäviä, vaativia k-päitä).

Todennäköisesti olisin hyvinkin paljon erilainen, ja erilailla menestynyt. Toki henkisesti eniten, mutta myös muilta osin. Esim. lukioon pääsin vasta täysi-ikäisenä kun asuin itsekseni, peruskoulun jälkeen en saanut sinne mennä koska vanhempani olivat sitä mieltä että kirjat ovat liian kalliit.

Hyväksi voinee sitten katsoa sen että olen hyvin itsenäinen ja tiedän pärjääväni tilanteessa kuin tilanteessa. Ja makaaberia kyllä, en yhtään pelkää esim. vanhempieni kuolemaa, koska ei minulla ole käytännössä ikinä ollut vanhempia.

Anteeksi en voi antaa, koska hän jatkaa huonoa kohteluaan tänäkin päivänä, eikä myönnä mitään pahoja takojaan edes niiden tekohetkellä! Eihän sellaiselle ihmiselle voi antaa anteeksi. Ymmärrän osittain miksi hän on tuollainen, mutta en hyväksy enkä anna anteeksi. Hän on kuitenkin ollut aikuinen, jonka olisi pitänyt sitten vaikka antaa minut adoptioon jos ei pystynyt itse hoitamaan. Hyvin vähäiset välit, käyn vierailulla noin kerran vuodessa enkä kerro hänelle yhtään mitään elämästäni, itse en pidä yhteyttä mutta välillä vastaan puheluihinsa.

 

Kuulostaa koulutehtävältä.

 

Ei ole koulutehtävä, ilmaisin ehkä itseni vähän jäykästi mutta pohdiskelen ihan omaan elämääni liittyen... Itselläkään kun kasvatus ei aina onnistu niin kuin pitäisi, äkkipikainen ja lyhytpinnainen kuin olen. Tulee vanhemmalle lapselle sanottua asioita mitä myöhemmin katuu.

Olen viime aikoina miettinyt näitä ja miten asiat jatkuvat sukupolvesta toiseen. Tunnistan samoja piirteitä kuin mitä äidissänikin oli. Esimerkiksi asiat piti tapahtua just hänen tavallaan ja en kokenut saavani pyyteetöntä rakkautta.

Nykyään ymmärrän häntä paremmin kun on omia lapsia ja olen hänelle antanut anteeksi.

 

En ala erittelemään mutta kyllähän äiti teki paljon virheitä. Sellaisiakin jotka vaikuttaa minuun edelleen, osa positiivisesti osa negatiivisesti. Mutta ei kuitenkaan tahallisesti halunnut vahingoittaa meitä. Äiti on rakas ja ihminen vain hänkin, itsekin olen tehnyt paljon virheitä. Tuskin täydellistä äitiä onkaan.
Ja aina pahassa tilanteessa äiti tuki ja aina tarvittaessa potki persuuksille vaikka se silloin v*tutti niin nyt ymmärrän että oli erittäin hyvä juttu.

 

Muistan lapsuudesta että äiti oli usein kiukkuinen (stressaantunut) . Myöhemmissä muistikuvissa vain hänen tapansa on oikea, ja vain täydellisyys on riittävä suoritus. Esim. koenumeroissa ysi jos tuli niin kyseltiin että miksei kymppi.

Isä oli rennompi, ja läheisempikin ehkä, vaikka aikaa taisin viettää heidän kanssaan aikalailla yhtä paljon. Yhä "tykkään" isästäni enemmän kuin äidistä, vaikka äitikin on ihan rakas ja tärkeä ihminen elämässäni ehdottomasti.

Teini-iässä en sitten tullutkaan enää yhtään toimeen äitini kanssa. Karkailin sen vuoksi kotoakin pari kertaa. Pois muutin heti täytettyäni 18, ja sen jälkeen välit ovatkin parantuneet. En koe edelleenkään olevani äitini kanssa kauhean läheinen, en oikeastaan kerro hänelle elämästäni paljoakaan, vaikka usein nähdäänkin.

Nyt aikuisena ymmärrän kyllä äitiäni paremmin. Huomaan myös sen, että itsestäni on tullut enemmän hänen kaltaisensa kuin edes itse tiedostan. Ei hän suinkaan mikään ihmishirviö ole koskaan ollutkaan, mutta jotkut epäkohdat tiedostaessani ainakin pystyn itse vaikuttamaan omaan käytökseeni. Pyrin siis toimimaan eri tavalla kuin äitini aikoinaan.

 

äiti jätti mut ja veljen isälle kun olin 5v, en aikonu ottaa mallia