Vanhempani eivät hyväksy miestäni

Hei, Olen ollut viime aikoina todella surullinen. Toinen vanhemmistani ilmaisi selkeästi, että ei hyväksy kihlaustani. Äitini mielestä olen onneton tai mieheni ei tee minua onnelliseksi. Olen nyt sekaisin, sillä en tiedä, onko äitini oikeasti hieman narsistinen puuttuessani elämääni vai pitäisikö minun välittää äidin sanoista. Tämä on tehnyt minut surulliseksi, ei huvita enää mennä kotiin. Olihan niitä haaveita isoista häistä ja lapsista, mutta empä taida viitsiä vaiautua ainakaan ottamaan perhettäni mukaan näihin asioihin. Sitä rn osaa sanoa, onko äidillä perusteita tuolle väitteelle miehestäni. Eihän kenenkään toisen vastuulla ole toisen onni. Elämme kuitenkin normaalia nuorta suhdetta, jossa on paljon karikkoja, mutta myös rakkautta. Se rakkaus minua ainakin ohjaa, vaikea sanoa ohjaako se äitiänikin vai onkohan hänellä ruuvit löystyneet pahemman kerran? On se tavallaan totta, että olen aika väsyksissä tämän suhteen kanssa, mutta sitä ei mitenkään voi laittaa mieheni kontolle. Onhan minussakin omat puutteeni.

 

Ellei äidilläsi ole oikeasti painavaa syytä uskoa, että suhteesi on sinulle vahingollinen (väkivaltaa, päihteitä, hyväksikäyttöä, pettämistä) on kyllä todella kurjaa ja asiatonta häneltä asettua vastoin sinun omaa valintaasi.

 

meillä vähän sama vika kun minusta tuntuu ettei äitini ja lapsuudenperheeni yleensäkkään hyväksy mieheni lapsia. koko ajan heissä on muka joku vika. ottaa aivoon. tiedän siis tunteen voimia!

 

Mikä kiire on alttarille? Olkaa avoliitossa, katsokaa mihin suhde kehityy vai kehittyykö ollenkaan. Loppujen lopuksi sinähän itsellesi valitset elämänkumppanin, et suvullesi. Jos äitisi huoli on aiheellista?

 

Kysymys alottajalle. Minkä ikäinen olet? Asutko vielä vanhempiesi luona? En tiedä taustojasi, mutta jos olet todella nuori ja suhde ei ole kestänyt kauaa, niin en minäkään tuossa järkeä nää.

 

Olen ihan aikuinen, juu ei mitään pettämistä eikä väkivaltaa. Mieheni on herttainen ja rakastava. Äidille ei tunnu kelpaavan, ehkä siksikin että ei ymmärrä osaa mieheni teoista. Mies on todella aktiivinen joka suuntaan ja siksi olen aika paljon yksin ja itsekseni. Ehkä tämä suurin syy. Minusta se on taas oma vikani, jos ja kun olen yksin. Mikään ei estä minua aktivoitumasta. Olen ihan mielellään tällainen kotihiiri.

 

No jos aikuisia olette niin sitten ei minusta äitisi saisi puuttua asiaan. tietenkin sitten jos vaikka väkivaltaa tms olisi, mutta kun sitä ei näytä olevan. Toki aika kurjaa jos oma äiti käyttäytyy noin. Sinun on vaan yritettävä kestää tai sitten kirjotat vaikka äidillesi kirjeen ja selität siinä, että sinä elät kuitenkin omaa elämääsi ja olet tyytyväinen siihen. Ja toivoisit että äitisi olisi onnellinen puolestasi. ethän sinäkään hänen elämäänsä ala ohjailemaan. tms.

Tsemppiä!

 

Voisko ongelma olla siinä, että aitini oli lapsuudessani todella vahva. Siis määräsi kaikesta, kova kuri. Nyt kun olen ollut pitkään omillani ja pitkästä aikaa haen hyväksyntää tai siis, että on tilanne, jossa äiti voi lausua mielipiteensä niin sitten on ihan mukava taas nauttia omasta vallastaan ja napauttaa vähän tyttärelle kapuloita rattaisiin. Siis olen oikeasti miettinyt, voiko joku saada tyydytystä tällaisesta. Perustuen siihen, millainen lapsuuteni oli, niin en ihmettelisi. Tuosta väkivaltaisuudesta nyt tuli mieleen sellainen tilanne, jossa mies kerran tarttui molempiin käsiini ja ravisteli minua. Tapahtui vuosi sitten ikä ole tapahtunut sen jälkeen. EN tästä kuitenkaan huolestunut pahemmin. Vai olisiko syytä?

 

Mun äiti ei voi sietää mun miestä. Koska mulla menee hyvin, on tasapainoinen suhde, rakastan miestäni. Mies tukee mua kaikessa ja on niitä ihmisiä vastaan, jotka on mua vastaan - ihan periaatteesta. Ja oma äitini ei koskaan naimisiin mennyt rakkaudesta, vaan siksi koska synnyin. Sinnittelivät yhdessä lähemmäs 20 vuotta isäni kanssa - pettämistä, viinaa, väkivaltaa. Äitini on aina ollut manipuloiva henkilö ja pyrki aivopesemään mua nuorena ja juotti känniin usein, ettei vain tarvinnut yksin juoda. Paljon muutakin teki, siis sellaista, mitä ei vanhemman tulisi tehdä lapsellensa.

Tänä päivänä hän ei voi astua jalallansa mun ja miehen asuntoon jos mies on kotona. Hän ei tahdo kuulla miten meillä (mulla) menee - soittaa vain valittaakseen omaa huonoa oloaan, ja kun kukaan ei välitä tms.

Tuli vaan mieleen, että ehkä sunkin äidillä on tota vikaa, ettei kestä katsoa kun sulla menee hyvin. Sullakin pitäisi mennä huonosti sen mielestä, että voisitte rypeä yhdessä. Jätä äitisi omaan arvoonsa, jos tuntuu että tälläisestä on kyse. Oot aikuinen ja itse tiedät mitä teet. Aina sitä ei vain saa rakkaiden ihmisten hyväksyntää vaikka se kuinka tärkeää olisi. Tsemppiä.