Vanhemmista

[Vieras]

Mietiskelin tuossa, olenko aivan kamala ihminen? En oikeastaan pidä yhteyttä vanhempiini, johtuen nuoruuden huonoista väleistä. Henkilökohtaisesti en kaipaa/tarvitse vanhempiani elämääni, enkä heille soittele tai pidä paljon muutenkaan yhteyttä. Toki lapset saa heille mennä käymään (mieluiten ilman mua) ja pitää yhteyttä jos haluavat.

Alkoi mietityttää tämä oma käytös, kun hain lapset heiltä pari päivää sitten. Äitini tuli vielä perässä ulos, ja pyyteli kovasti käymään (hain siis lapset enkä jäänyt sen kummemmin juttelemaan) paremmalla ajalla. Mutta helvetti, jos koko nuoruus on ollut yhtä helvettiä ja mennyt pilalle vanhempien ryyppäämisen takia, eikö mulla nyt vihdoin ole aikuisena oikeus elää omaa elämääni ja antaa heidän olla?? Eipä he kovin huolissaan musta tai sisaruksistani olleet kymmenenkään vuotta sitten, nyt sitten kun on lapsenlapsia pitäisi yhtäkkiä unohtaa kaikki ja olla kuin ei mitään. No ei onnistu ainakaan mun osalta, myöskin sisarukseni ovat aika tehokkaasti katkaisseet välit heihin.

Miksi siis mulla on huono omatunto? Siihen ei ole kerrassaan mitään syytä. Isälläni alkaa ilmetä ensimmäisiä dementian oireita, suhteellisen nuorena. Muttei se ihme ole, kyllähän vuosikausien ryyppääminen jälkensä jättää. Nyt pelkään vain, että koska asun ainoana sisaruksista samalla paikkakunnalla kuin vanhempani, joudun vielä huolehtimaan heidän asioistaan. Kaikki merkit näyttävät, että siihen tämä on menossa.

Mikä velvollisuus mulla on, sisaruksista vanhimpana, huolehtia vanhemmistani kun he eivät itse siihen enää pysty? Olenko kamala ihminen, jos en halua heitä auttaa? Miksi mun pitäisi?

 

[Pinguli]

kurjaa että asia on noin.

 

[Pinguli]

Pakko vielä sen verran sanoa, että itse ainakin ajattelisin niin että jos en sopis vanhempieni kanssa riitoja ja heistä kun joskus aika jättää tiedän et tulisin sitä katumaan ylikaiken. Miettisit vielä, ei oo liian myöhästä sopia vanhoja juttuja.

 

[hei]

Oletko kertonut tämän vanhemmillesi? Tietävätkö he tunteesi ja syyn. Alkoholistihan ei välttämättä itse tajua, mitä on saanut aikaan! hän ei ehkä omasta mielestään ole tehnyt mitään "väärää" Kerro ja puhukaa asiat selviksi. En usko, että se yhdellä puhumisella selviää. Mutta ajan kanssa voit oppia antamaan anteeksi. Ihanaa, että lapsesi saa olla isovanhempien kanssa.

 

[Vieras]

Oletko kertonut tämän vanhemmillesi? Tietävätkö he tunteesi ja syyn. Alkoholistihan ei välttämättä itse tajua, mitä on saanut aikaan! hän ei ehkä omasta mielestään ole tehnyt mitään "väärää" Kerro ja puhukaa asiat selviksi. En usko, että se yhdellä puhumisella selviää. Mutta ajan kanssa voit oppia antamaan anteeksi. Ihanaa, että lapsesi saa olla isovanhempien kanssa.

Kyllä tietävät, miksi emme halua heitä nähdä. On sanottu suoraan, että jos eivät ole selvinpäin, emme tule käymään (esim. jouluna). Silti valitsevat viinan. Joten, heidän valinta myös että välit ovat etäiset. Ei kai mun tarvitse vielä niistäkin huolta kantaa?

 

[Valaja]

Kurjaa ja vaikea tilanne sulla. Alkoholisti on sairas. Ei siitä noin vain "parannuta" käskystä. Keskustelkaa. Kamalaahan tuo on sulle ja yhtä kamalaa vanhemmillesi. Se, että asiasta ei puhuta ja ollaan kuin ei ois mitään ihmeellistä, on monesti ihmisen tapa suojella itseään.

 

[Kukkahattu]

Kyllä se itse pitää ratkaista, mutta muutaman asian sanoisin. Alkoholismi on sairaus, ja paljon pahempaakin ovat vanhemmat lapsilleen tehneet. Ja kuten yllä jo mainittiin, kannattaa miettiä, miltä sitten tuntuu, kun tilaisuutta ei enää tule...

 

[sama]

Oletko kertonut tämän vanhemmillesi? Tietävätkö he tunteesi ja syyn. Alkoholistihan ei välttämättä itse tajua, mitä on saanut aikaan! hän ei ehkä omasta mielestään ole tehnyt mitään "väärää" Kerro ja puhukaa asiat selviksi. En usko, että se yhdellä puhumisella selviää. Mutta ajan kanssa voit oppia antamaan anteeksi. Ihanaa, että lapsesi saa olla isovanhempien kanssa.

Kyllä tietävät, miksi emme halua heitä nähdä. On sanottu suoraan, että jos eivät ole selvinpäin, emme tule käymään (esim. jouluna). Silti valitsevat viinan. Joten, heidän valinta myös että välit ovat etäiset. Ei kai mun tarvitse vielä niistäkin huolta kantaa?

Niin siksi meidän perheessa ei juoda - en halua lapsille samanlaisia jouluja kuin itse sain. Olihan se kiva saada lahjoja. kivaa oli siihen asti kunnes viina oli juotu tarpeeksi.

 

[Sharon]

Kyllä pitää perheenjäsenistä huolehtia vaikka ei haluaisikaan. Jos sä et huolehdi vanhemmistasi silloin kun he apua tarvitsee niin sitten sä olet samanlainen kuin he, silloin kun eivät huolehtineet susta! Mulla on varaa sanoa, sillä mun vanhemmat kohteli mua julmasti, olivat väkivaltaisia ja hylkäsivät. Nyt he on muuttuneet ja haluavat kuulua elämääni ja niin on käynyt. Annoin heille täysin anteeksi menneet ja se helpotti ennenkaikkea omaa oloani. Eivät he ole mitään ihanne vanhempia, ja olen hyväksynyt sen. En ole saanut enkä todennäköisesti tule koskaan saamaan heiltä sitä rakkautta mitä olen aina kaivannut, ja se mun on pakko hyväksyä jotta voin elää vapaana. En saanut rakkautta, mutta se on mennyttä. Voin itse silti rakastaa. Ja rakastan, myös heitä. Osoitan heille rakkautta ja huomaan koko ajan heidän muuttuvan onnellisimmaksi. He ovat isäni ja äitini! En rakasta heitä siksi että he jotenkin ansaitsisivat sen. Se olisikin itsekkyyttä. En hyväksy heidän tekojaan. En kaunistele menneisyyttä. Elämäni oli paskaa. Mutta voin itse päättää nykyisyyteni ja tulevaisuuteni. En halua jatkaa vihan kierrettä. Haluan rakastaa! En ikinä kohtelisi muita niinkuin mua kohdeltiin. Kammoan väkivaltaa. Se oli järjetöntä elämää. Halusin kuolla. Mutta nyt olen varmasti myötätuntoisempi ja herkempi sorrettuja kohtaan, kuin olisin silloin jos en itse olisi kärsinyt. Ja olen saanut auttaa heitä. Haluan rakastaa. Jos vihaa ja on katkera jotakin ihmistä kohtaan, se pilaa myös muut ihmissuhteet. Kaiken. Kyllä sellainenkin jota ei ole rakastettu ja joka ei ole saanut hyvää, voi itse rakastaa ja antaa hyvää! Jos tahtoo. Antaa anteeksi. Rakastan heitä koska he ovat mun isä ja äiti. Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää, niinkuin jokaisessa on jotain huonoa. Syy siihen että ajattelen, tunnen ja elän näin tänä päivänä on se että sain kokea Jumalan rakkauden, eli tulin uskoon ja Jumala on parantanut mut kaikesta pahasta. Annoin elämäni Jeesukselle vielä kun olin teini-ikäinen ja asuin vanhempieni luona. Ja siitä alkoi muutos. Heti tuli rakkaus, ja se on kasvanut niin kovasti! Ja nyt mulla on oma perhe. Ja välit vanhemmiin kunnossa. Kun he näki miten Jeesus muuti mut, niin hekin alkoivat muuttua. Ja lopulta hekin antoivat elämänsä Jeesukselle. He ovat nykyään parempia vanhempia mulle kuin koskaan. Ja hyvät isovanhemmat. Kiitos Jeesus. Suosittelen sulle kirjaa nimeltä "Täydellinen anteeksianto", kirjoittaja joku Kendall, en muista tarkasti. En halunnut loukata sua enkä vähätellä sun kärsimystä, vaan halusin kertoa oman kokemukseni. Jos tästä olisi apua. Kaikkea hyvää sulle.

 

[hei]

en halua moralisoida mutta itse en vie lapsiani vanhemmilleni koska välimme ovat heikot.
Mitä tulee vanhempieni hoitoon kun vanhentuvat niin toki hoidan ja käyn kerran viikossa katsomassa jne. Koen sen velvollisuudekseni.
Näin teen tällä hetkellä yli 90v isoäitinikin kanssa vaikka emme ole kovin läheisiä.

Katkeruuden tiedn voi poikkaista, äitisi käytös vaikuttaa anteeksi pyytävältä, miksi et suostuisi hänen ja ITSESI takia menemään puolitiehen vastaan?
Jos kerta lapsiasikin siellä hoidatat? Vähän systemaattisuutta!