Toggle sidebar

Vanha suola janottaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 50+++
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
5

50+++

Vieras
Kirjoitin täällä jokin aika sitten toisessa ketjussa ihmeellisestä kirjeenvaihdostani nuoruuden rakkauteni kanssa. Kirjoittelua oli jatkunut jos aika kauan. Ystävyyden tasolla pysyttiin mutta nettikirjeitä lenteli joka viikko, usein useamminkin. Sain aika tylyjä vastauksia koska molemmat olemme naimisissa pitkissä liitoissa tahoillamme. Muistelimme menneitä, selvittelimme asioita, yritimme ymmärtää miksi kävi niin kuin kävi. Olimme yhdessä viitisen vuotta, kumpikin toisillemme ensimmäiset, joten traumoja jäi. Mies oli se joka halusi silloin uuden elämän, minulle ero tuli shokkina.
Kirjeenvaihto jatkuu edelleen, tosin hieman pitemmin välein. Haluamme selvästikin olla kartalla toistemme elämässä, mutta tällä hetkellä ei sen enempää.
Onko kenelläkään kokemusta, eli mitä tämä oikein on? Ilahdun aina hirveästi kun saan hänen kirjeensä vaikka niissä ei mitään ihmeellistä olekaan, tavallisia asioita vain. Mieheni ei tiedä tästä kirjeenvaihdosta enkä usko että hänenkään vaimonsa tietää. Kirjeenvaihtoa on jatkunut yli puolitoista vuotta. Emme ole tavanneet, pitäisikö ehdottaa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
Minä näkisin vahvan henkisen yhteyden ja vetovoiman yhtä suurena (suurempanakin?) haasteena nyk. avioliitolle. Usein em. on ensin ja sitä luonnollisesti seuraa seksi ja jollei seuraa niin ainakin henkilö etääntyy avioliitossaan ja on poissaoleva puolisonsa seurassa.
Click to expand...


Niin, olen kyllä alkanut vertailla ja muistella. Se suhde oli niin täydellinen kaikin tavoin. Seksinkin osalta. Oma mies ei pysty samaan, nyt vasta olen sen huomannut. Tämä entiseni tuskin haluaa varsinaista suhdetta, ystävyyttä vain, mutta hänkin kyllä muistaa menneet. Emme edes puhu aviopuolisoistamme näissä kirjeissä muuten kuin viittaamaalla "me teimme" jne. Luonteista tms. ei sanaakaan eikä onnellisuudesta tai onnettomuudesta. Päivän tapahtumista, työstä ja lapsista sekä yhteisistä tuttavista kyllä. Aluksi päivitimme menneiden vuosien kuulumisia ja tapahtumia puolisen vuotta ja sitten jatkoimme nykypäivän tapahtumiin. Emme olleet edes tavanneet tuona väliaikana, emme tienneet toisiemme tekemisistä mitään.
Oli ilo (molemmille uskoisin) alkaa tämä kirjeenvaihto. Meillä on sellainen tuttuus tässä, haluamme toisillemme vain hyvää.
Haluaisin kyllä tavata mutta en uskalla ehdottaa, pelkään torjuntaa, onkohan aika vielä kypsä siihen?
Hän matkustaa työnsä vuoksi paljon ja on uppoutunut työhönsä. Ehkä pakeneekin kotioloja, en tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja 50+++:
Haluaisin kyllä tavata mutta en uskalla ehdottaa, pelkään torjuntaa, onkohan aika vielä kypsä siihen?
Hän matkustaa työnsä vuoksi paljon ja on uppoutunut työhönsä. Ehkä pakeneekin kotioloja, en tiedä.
Click to expand...

Voisitko ajatella lähteväsi nykyisestä liitostasi jos tämä entisesi olisi valmis yhteiseen tulevaisuuteen (vaikka tuolla ekassasi kirjoitatkin että haluatte vain olla 'kartalla' toisillenne)?

Henkisesti kuluttavaa, tilanteen alitajuinen läsnäolo luo etääntymistä nykyiseen liittoon ja kyllä puoliso sen aistii.
Minulla on kokemusta ensimmäiset toisillemme - huumaavasta nuoruudenrakkaudesta, sillä erolla vain että olen rakkauteni kanssa aviossa ja tunne ei ole lakastunut kummallakaan elämän myrskyissä. Mitkään houkutukset eivät ole kolmen vuosikymmenen matkalla kiilanneet väliimme. Voi siis olla sikapitävää huumaa se ekakin;)

Voitko näitä kahta miestä vertaillessasi enää antaa nykyisellesi sitä arvoa omana itsenään joka hänelle kuitenkin inhimillisesti ajatellen kuuluu? Voiko puolisoa pitää 'toistaiseksi' - no tietysti aika yleistäkin - itse en voisi.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja hhh:
Voisitko ajatella lähteväsi nykyisestä liitostasi jos tämä entisesi olisi valmis yhteiseen tulevaisuuteen (vaikka tuolla ekassasi kirjoitatkin että haluatte vain olla 'kartalla' toisillenne)?

Henkisesti kuluttavaa, tilanteen alitajuinen läsnäolo luo etääntymistä nykyiseen liittoon ja kyllä puoliso sen aistii.
Minulla on kokemusta ensimmäiset toisillemme - huumaavasta nuoruudenrakkaudesta, sillä erolla vain että olen rakkauteni kanssa aviossa ja tunne ei ole lakastunut kummallakaan elämän myrskyissä. Mitkään houkutukset eivät ole kolmen vuosikymmenen matkalla kiilanneet väliimme. Voi siis olla sikapitävää huumaa se ekakin;)

Voitko näitä kahta miestä vertaillessasi enää antaa nykyisellesi sitä arvoa omana itsenään joka hänelle kuitenkin inhimillisesti ajatellen kuuluu? Voiko puolisoa pitää 'toistaiseksi' - no tietysti aika yleistäkin - itse en voisi.
Click to expand...


Jotenkin tuntuu, että en lähtisi. Puntaroin kyllä asiaa. Olin hyvin rakastunut silloin joskus tähän exään, ensirakkauteeni ja uusi suhde tuntui aluksi toivottomalta. Olin kuin leski. Mieheni oli kuitenkin sitkeä ja sai minut. Mutta mikään ei ole himmentänyt tuota ensimmäisen muistoa. tunnumme yhä hyvin tutuilta toisillemme, hän puhuttelee minua ja minä ymmärrän häntä. En kuitenkaan usko että hän lähtisi liitostaan, hänhän jätti minut ja rakastui pian toiseen. Hän kirjoitti kuitenkin, että on sääli kun ei voi elää kuin yhden elämän eikä kahta peräkkäin tai rinnakkain. Hän ehkä tuntee tehneensä virheratkaisun silloin joskus. Ajattelin jatkaa kirjeenvaihtoa kunnes näen mitä tahdomme.
Olen vain pahoillani siitä että tämä kirjeenvaihto alkoi vasta nyt. Kummallista kyllä, en ole hänelle mistään vihainen tai katkera. Mitä tämä oikein on, mielikuvitustani, haavetta?
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja 50+++:
Onko kenelläkään kokemusta, eli mitä tämä oikein on? Ilahdun aina hirveästi kun saan hänen kirjeensä vaikka niissä ei mitään ihmeellistä olekaan, tavallisia asioita vain.
Click to expand...

Kyse on vain siitä että nautit kun joku osoittaa huomiota. Pilvilinnoissa ja haaveissa on turvallista ja sallittua elää mutta älä lähde romantisoimaan sitä liikaa ja varsinkaan konkretisoimaan haaveitasi. Kirjekamusi on harmitellut ettei voi elää kahta elämää rinnakkain tai peräkkäin. Toisin sanoen, hän kyllä haluaa elää nykyisen vaimonsa kanssa. Jos ei haluaisi, niin ne olisi jo eronneet.
 
Viimeksi muokattu:
Joo, samaa mieltä kuin edellinen. Olet jo sen ikäinen, että vastaavanlaisia juttuja ei ihan joka päivä eteen tule, joten onhan se ihana ja kutkuttavaa olla taas jonkun huomion kohteena ja mielikuvitus saa laukata vapaasti. Voi olla, että tapaaminen ei sitten enää niin romanttista olisikaan, nähdä toinen sellaisena, kuin tämä oikeasti on.

En suosittelisi tällaisen jatkamista, koska joka tapauksessa eteenne tulee sittten päivä, jolloin tämä pelkkä nettikirjoitteleminen ei riitä. Onko syytä tehdä miehellesi sellainen kämmi, että lähdet tapaamaan toista miestä? Onko miehesi mielestäsi ansainnut sellaisen kohtelun?

Kyllä tuo pitkälti on haavetta. Mutta mikäs sinua kukaan on kieltämäänkään. On vain niin, että tuollaisesta voi helposti sitten kuitenkin jäädä p-skan maku suuhun sitten aikanaan.

No, tee niinkuin tykkäät. Jotenkin vain säälittää miehesi, ja se toinen vaimo siellä toisaalla, jotka ei siis kumpikaan tiedä mitään teidän salaisista kirjoittelemisistanne. Vaikka kuinka selität, että kyse on vain ystävyydestä, niin kyllähän tuossa taustalla kuitenkin on jotain muutakin, haaveita ja erilaisia elätelmiä. Olet nyt tullut siihen tulokseen, että oma miehesi ei "pysty samaan", mitä sitten tarkoitatkin.

Voisitko kuvitella, että oma miehesi kirjoittelisi jonkun toisen naisen kanssa nettiviestejä harva se päivä? Jos et, niin olet todella oikeassa, miehesi ei tosiaankaan pysty samaan. Pitäisikö pystyä?

Miksi ihmiset ei rakenna onnellisuutta oman puolisonsa kanssa, vaan aina täytyy kilmuta jonkun turhanpäiväisen perässä. Et hirveästi saa minultakaan sympatiaa, eikä tuo kirjoittelukamusi, koska en pidä siitä, että ihmiset ei ole puolisoilleen avoimia eikä rehellisiä. No sitten saat sympatiani, jos miehesi on alkoholisti, väkivaltainen tai muuten ilkeä sinulle, pettää sinua tms. Mutta jos teillä edes noin suurinpiirtein menee hyvin, niin kyllä siihen jo pitäisi pystyä tyytymään ja olemaan onnellinen. Mitä ihmettä vielä pitäisi olla? Onko aina revittävä rikki, raastettava, petettävä ja toimittava toisen selän takana? Kuvitteletko todella oikeasti vielä saavasi jotain sellaista, minkä edestä kannattaa pettää miestäsi ja uhrata mahdollisesti avioliittosikin?

Harkitse tarkkaan. Mummoni aikoinaan sanoi, että kun maailman perässä juostaan, niin pirun hännästä pidetään kiinni. Vasta vanhempana olen alkanut tajuta, mikä totuus siihen sisältyi.
 
Miksi ihmiset elävät jotain oman päänsä sisäistä kaksoiselämää? Aloittajalla on tilanne, ettei olla enää tavattu, mutta meilejä on lähetelty 1,5 vuotta. Ehkä se on tapa selvittää omia ajatuksia. Miksei sitäkin aikaa käytetä oman puolison kanssa keskusteluun? Tai oteta livenä selvää hänestä, jolle on tuntikaupalla viestejä kirjoiteltu?

Minusta pelkästään meilien / kirjeiden varassa oleva yhteydenpito ei ole suhde, vaan jotakin haihattelua siitä kuinka elämä olisi voinut mennä. Halutessaan ihmiset osaisivat tavata ihan kasvotusten. Varmaan monet pettyisivät.
 
Et varmasti ole ainoa noine tunteinesi. Hyvä kun otit asian puheeksi. Olin ilahtunut noista kypsistä vastauksista, joita olet aloitukseesi saanut. Antaa myös itselle ajattelemisen aihetta, että kannattaako eläämäänsä "tuhlata" vanhojen muisteluun. Aikuisen ihmisen kun pitäisi kantaa vastuu kaikista tekemisistään, hyväksyä ne ja jatkaa elämäänsä. Yleensä sitä saa korjata hedelmää vain siitä mihin on oikeasti panostanut ja aikaansa antanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Itse samoja:
Et varmasti ole ainoa noine tunteinesi. Hyvä kun otit asian puheeksi. Olin ilahtunut noista kypsistä vastauksista, joita olet aloitukseesi saanut. Antaa myös itselle ajattelemisen aihetta, että kannattaako eläämäänsä "tuhlata" vanhojen muisteluun. Aikuisen ihmisen kun pitäisi kantaa vastuu kaikista tekemisistään, hyväksyä ne ja jatkaa elämäänsä. Yleensä sitä saa korjata hedelmää vain siitä mihin on oikeasti panostanut ja aikaansa antanut.
Click to expand...


Onhan meillä aviomiehen kanssa ollut hyvää ja huonoa. Vähän vaikeaa alusta asti niin kuin pitkissä liitoissa on. Mies oli kymmenkunta vuotta sitten uskotonkin, mutta katui ja anteeksikin annettiin. Hyvää on ollut tosi paljon. Kuitenkaan ei sitä mitä ensirakkaudessa oli. Olen päättänyt monta kertaa lopettaa kirjeenvaihdon, ilmeisesti hänkin kun joskus on ollut pitempi väli kirjeillä. Sitten taas hän on palannut asiaan niin kuin minäkin. Luulen että meillä molemmilla on sama tilanne. Avioliitto ei ole ollut ihan nappiin ja mielellään muistellaan sitä hyvää mikä oli.
Hän jollain tavalla terapeuttisesti kannattelee minua kun töissä yms. on vaikeaa. Puolisoista ei puhuta kuin sivulauseessa. Nyt hän on etätöissä kaksi päivää viikossa, ehkä sekin kertoo jotain. En usko että tästä mitään konkreettista seuraa, mutta vähän on kuitenkin tarvetta pitää kontaktia.
Ajattelin, että jos tapaisin hänet, tulisin järkiini ja näkisin mikä on todellista?
 
Viimeksi muokattu:
Tapaaminen realisoi asioita, olet oikeassa. Pelkän tekstin varaan on helppo rakentaa omia assosiaatioita ja unelmia. Teksti muodostaa omissa aivoissasi mielleyhtymiä ja haavekuvia, ja pohdit sellaisia asioita, jotka ovat mahdollisesti totta tai valhetta.

Suosittelen, että tapaatte. Sen jälkeen tiedät paljon enemmän. Joko hyvää tai huonoa tai molempia. Kaikki, mikä ei tapa, kuitenkin vahvistaa.
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa