Vanha eroahdistunut koira

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tilanne on se, että meillä on 10-vuotias malamuutti-husky, jolla on hyvin paha eroahdistus. Yksin jäädessään koira on vaaraksi jopa itselleen, on repinyt tassunsa auki oveen ja kotia tullessamme on ollut asunto täynnä verisiä jälkiä. On rikkonut myös hampaitaan. On mennyt metallisesta koiraportistakin läpi. On tuhonnut eteisen kauttaaltaan seiniä myöten. On yritetty kaikkea, ihan kaikkea. Lääkityksestä kouluttajiin, mutta mistään ei ole ollut apua. Kotia tullessa vastassa on paniikissa oleva koira, läähättää, ei osaa rauhoittua ja käy aivan ylikierroksilla. Tärisee jopa. Ei voi kuvitellakkaan että voisi jättää työpäivän ajaksi yksin kotiin. Ollaan nyt järjestetty jo yli vuosi elämämme niin ettei koiran tarvi olla hetkeäkään yksin. Osaako kukaan kertoa onko tälle tilanteelle mitään tehtävissä? Pohdittiin hetki uutta kotia maalta, mutta tosiasiassa se vain varmasti pahentaisi tilannetta. Eikä tietenkään poistaisi ongelmaa. Koira saa tarpeeksi liikuntaa ja aktiviteettia. Muuten rauhallinen, ja meidän kotona ollessa nukkuu lähinnä vain. Töihin täytyisi jossain vaiheessa jo palata, eikä tiedetä mitä enää voidaan tehdä.
 
  • Surullinen
Reactions: Elena777
vierailija
Eiköhän se ole kaikille parasta viedä koira piikille. Kuitenkin kymmenenvuotias jo. Elämän ehtoopuolella jo selvästi. Tässä vaiheessa voi olla jo dementiakin mukana pelissä. Tilanne ei tule paranemaan eikä se ole koirankaan etu elää tuolla tavalla.
 
vierailija
Tätä vihreimmille laitumille päästämistä on minun lähipiirikin sanonut, mutta itselle jää tunne että olenko nyt varmasti kokeillut kaiken? Huomaan kyllä, että koiralla alkaa myös ikä painamaan ja tiedän että kesästä tulee erityisen raskas koiralle. Nyt kun ilmat ovat alkaneet lämpenemään, niin ei samanlailla enää jaksa vaan alkaa laahaamaan perässä jo kilometrin jälkeen ja täytyy kääntyä takaisin päin, kulkien koiran ehdoilla hyvin hyvin hitaasti. Raskas päätös silti kaikinpuolin.
 
  • Surullinen
Reactions: Elena777
vierailija
Tietenkin se on äärimmäisen raskas päätös ihmiselle lopettaa koira. Eikä sen helppoa pidä ollakaan. Mutta ihmisen tuntemuksilla ei ole siinä asiassa mitään tekoa. Kyse on ihan puhtaasti siitä mikä on koiran etu. Onneksi koirilla on vielä oikeus eutanasiaan, vaikka sairaan kirkollisen moraalin takia se on ihmisiltä evätty. Elämän päättäminen kivuttomasti lääkkeillä ei ole huono tapa mennä. Se on surullista kuten kuolema aina on, mutta kuolemien joukossa se on yksi parhaista valinnoista, jonka voi tehdä.

Itse olen kokenut yhden koiran lopetuksen ja se tehtiin liian myöhään. Itkin varmaan kuukauden joka kerta ulkoiluttaessani koiraa kun näin miten se kärsi ja kuinka kipeää liikkuminen teki. Koiralla oli syöpä ja minä käytännössä pakotin sen liikkeelle kivuista huolimatta. Koska niin oli aina tehty ja koska sellaista elämä on. Mutta miksi? Miksi sen elämän pitää olla sellaista kärsimystä? Varsinkin kun se kuitenkin päättyi piikille sitten lopulta. Kadun loppuelämäni sitä, ettei koiraa lopetettu siinä vaiheessa kun se oli vielä suhteellisen toimintakykyinen. Sen elämän pitkittäminen oli itsekkäin teko, jonka olen koskaan tehnyt.
 
vierailija
Tietenkin se on äärimmäisen raskas päätös ihmiselle lopettaa koira. Eikä sen helppoa pidä ollakaan. Mutta ihmisen tuntemuksilla ei ole siinä asiassa mitään tekoa. Kyse on ihan puhtaasti siitä mikä on koiran etu. Onneksi koirilla on vielä oikeus eutanasiaan, vaikka sairaan kirkollisen moraalin takia se on ihmisiltä evätty. Elämän päättäminen kivuttomasti lääkkeillä ei ole huono tapa mennä. Se on surullista kuten kuolema aina on, mutta kuolemien joukossa se on yksi parhaista valinnoista, jonka voi tehdä.

Itse olen kokenut yhden koiran lopetuksen ja se tehtiin liian myöhään. Itkin varmaan kuukauden joka kerta ulkoiluttaessani koiraa kun näin miten se kärsi ja kuinka kipeää liikkuminen teki. Koiralla oli syöpä ja minä käytännössä pakotin sen liikkeelle kivuista huolimatta. Koska niin oli aina tehty ja koska sellaista elämä on. Mutta miksi? Miksi sen elämän pitää olla sellaista kärsimystä? Varsinkin kun se kuitenkin päättyi piikille sitten lopulta. Kadun loppuelämäni sitä, ettei koiraa lopetettu siinä vaiheessa kun se oli vielä suhteellisen toimintakykyinen. Sen elämän pitkittäminen oli itsekkäin teko, jonka olen koskaan tehnyt.
Niin. Itse taas mietin että jos taas syksyllä sitten helpottaa, kun ilmat viilenee. Jostain syystä sitä pitkittää, kun miettii että teenkö liian hätiköidyn ratkaisun vaikka sisimmissä kuitenkin tiedän että kesä tulee olemaan todella raskas koiralle. Ja tuntuu pahalle lämpimillä keleillä lähtä kuskaamaan koiraa mukana minnekään. Mietin myös tuota eroahdistusta, että aiheutanko vaan kärsimystä vanhalle koiralle. Varsinkin kun ahdistus on sitä luokkaa, että läähättää ja on levoton jo siinä vaiheessa kun menen takapihan kuistille ja koira tietää ja näkee minut mutta ei pääse minun luokse. Työelämästä en pysty enää pitkään olemaan poissa, vaan ensi vuoden puolella palailen takaisin töihin. Että säästänkö koiran tältä kesältä vai yritetäänkö selvitä vielä? Anteeksi tekstin sekavuus, ajatukset ei oo selkeämpiä.
 
vierailija
Koiralle päivähoitopaikka olisi nyt tarpeen. Jou yksinäinen tuttava tai sukulainen voisi hyvinkin ottaa koiran päivähoitoon. Olisi molemmin puolinen huvi ja hyöty!
 
vierailija
Koiralle päivähoitopaikka olisi nyt tarpeen. Jou yksinäinen tuttava tai sukulainen voisi hyvinkin ottaa koiran päivähoitoon. Olisi molemmin puolinen huvi ja hyöty!
tätäkin on kokeiltu. Oli toimiva ratkaisu jonkin aikaa, mutta sitten alkoi siellä ärhentelemään toiselle koiralle välillä väsyneenä. Hankittiin ulkotarha myös päivähoitopaikkaan, mutta puri aitaukseen reiän. En usko että on mahdollista kenelläkään todella sitoutua 24/7 koiraan, ettei tulisi yllättäviä menoja vaan me voitaisiin esimerkiksi rauhallisin mielin käydä töissä molemmat.
 

Yhteistyössä