Vammainen paikalla, senkus kyselette

Mikä vamma sinulla on liikuntarajoitteisuutesi taustalla?

Eli mulla on joko synnynnäinen vika tai ihan pienenä lapsena tullut jotain vaurioita selkään.

loukkaantumisen seurauksena se sitten paheni ja viime kesänä leikattiinkin, mutta leikkaus ei onnistunut.

Onko sinulla siis henkilökohtainen avustaja/avustajia? Miten olet kokenut terveydenhuollon ammattilaiset matkasi varrella? Mitä hyvää/huonoa haluat sanoa heistä?

 

Taidat tosiaan olla aivoistasi..

Täällä yksi päivittäin palstaileva ihan aito ja oikea aivovammainen... saa myös kysyä!

 

Kaikki muu menee mutta ei nyt vammaisia aleta haukkumaan Mautonta

No just tällainen asenne on pahimmanlaatuista syrjintää. Ihan sama kuin sanoisi että kaikki muut ihmiset kyllä pärjäävät ja osaavat itseään puolustaa mutta vammaisraukkoja tulee kaikkien sääliä ja kohdella silkkihansikkain.

Tunnen muutaman vammaisen mutta tosin vain yhden niin hyvin että tulee vitsailtua yhdessä vähän roisimmin. Hänellä on kyllä ne kaikkien parhaimmat vammaisvitsit. Lisäksi hän, vaikka onkin vain liikuntavammainen, osaa teeskennellä taitavasti kehitysvammaista juuri silloin kun ollaan yhdessä jossain paikassa ja sitten minä joudun teeskentelemään olevani hoitaja ja... Meillä on aina aivan hillittömän hauskaa jälkeenpäin... tai ainakin kaverillani on, minä olen välillä aivan raivoissani

Ihana kirjoitus ira

Juuri tämä *hys hys. ei saa katsoa. ei sanoa mitään. Säälittävää. Pitää olla ystävällinen ja puhua korostetun selvästi et se ymmärtää. Ei sille saa suuttua kun se on vammainen* asenne ärsyttää.

Mustaa huumoria tulee viljeltyä täälläkin =)
Ja muutenkin kuullostaa jotenkin tutulta...
Olen kanssa tehnyt vastaavaa joskus kaverilleni esim. karkkihyllyn edessä.. "tahtoo! tahtoo! Kalkkiaaaa!

(no niin.. liikaa paljastuksia.. tunnistan ainakin palstalaiset jos joku seuraavan kerran katsoo merkitsevästi pelleillessäni karkkihyllyn lähellä.. *ups* )

 

Oletko saanut kavereitasi kiinni siitä, että heidän motiivinsa kaveerata kanssasi on se, että he tuntevat itsensä paremmaksi ihmiseksi kun ovat kilttejä vammaiselle?

En ole saanut, kun mun kaikki kaverit on ajalta kun tää vamma ei vielä kovin paljon haitannut olemista. Ei kaikki tiennytkään mitään. Ontuminen oli mennyt läpi persoonallisena kävelytyylinä ja siihen etten kävellyt kuin ihan lyhyitä matkoja kerrallaan ei oltu kiinnitetty huomiota. Ajattelivat kai että onpas tuo laiska (vaikka sitä ei myönnetty )

Yhdessä elämän vaiheessa kyllä yksi tyyppi leikki jotain pelastajaa ja laupiasta samarialaista. Sai mennä pelastamaan niitä jotka sitä tartti

 

LAINAUS:
Tunnen muutaman vammaisen mutta tosin vain yhden niin hyvin että tulee vitsailtua yhdessä vähän roisimmin. Hänellä on kyllä ne kaikkien parhaimmat vammaisvitsit. Lisäksi hän, vaikka onkin vain liikuntavammainen, osaa teeskennellä taitavasti kehitysvammaista juuri silloin kun ollaan yhdessä jossain paikassa ja sitten minä joudun teeskentelemään olevani hoitaja ja... Meillä on aina aivan hillittömän hauskaa jälkeenpäin... tai ainakin kaverillani on, minä olen välillä aivan raivoissani

Onko tämä nyt sitten hauskaa? Minusta menee jo kehitysvammaisten pilkkaamisen puolelle. Siskollani Downin syndrooma joten muhun ei oikeen uppoa noi liikuntavammaisten kehari esitykset hauskoina Tykkäisitköhän sinä jos alkaisin leikkimään liikuntavammaista julkisilla paikoilla?

 

Hei ap!

Oletko sopeutunut vammaasi ja siitä aiheutuviin vaikeuksiin? Näetkö elämäsi ja tulevaisuutesi valoisana ja positiivisena?

Täytyy myöntää että en ole täysin sopeutunut. :/
Sen olen hyväksynyt etten koskaan tule olemaan terve enkä liikkumaan normaalisti, mutta se etten tällä hetkellä pääse asunnosta ollenkaan ulos ilman avustajaa hiertää pahasti.
Enkä tulevaisuuttakaan pysty kovin valoisana näkemään, mutta se ei silti tarkoita sitä että suhtautuisin tiukkapipoisesti asioihin enkä osaisi nauraa itselleni. Musta huumori on se mikä pitää minut pinnalla.

Kiva kun vastailet

Niin ajattelinkin. Omalla kohdallani olisi varmastikin noin, että täysin ei ehkä sopeutuisi ikinä siihen, että on toisten avun varassa. Varmasti sitä kaipaa hirveästi sellaista, että voisi mennä ja tehdä silloin kuin huvittaa...eikä silloin kun avustaja on paikalla.

Mutta niinhän se on, sillä pelataan mitä kädessä on. Läheisten tuki on varmasti tärkeää ja se, että saa omien seurassa olla mahdollisimman tavallinen, tylsä tyyppi (eikä pyrötuolissa istuva erikoisuus). Musta huumori on todella oivallinen lääke moneen asiaan!

Netti on mahtava väline monenlaisille "erilaisille" ihmisille sopeutua massaan, olla hetki samanlainen kuin muut, huomaamaton, ilman leimaa otsassa. Netti on myös oivallinen tapa hälventää tiukassa istuvia ennakkoluuloja. Aika moni ajattelee pyörätuolissa istuvista ihmisistä kaikkea kummallista.
Hienoa, että teit tällaisen avauksen!

En tiedä miten heillä jotka on joutuneet koko elämän ajan ottamaan apua vastaan selvitäkseen arkipäivästä, ehkä heille se on luonnollisempaa. Tai sitten ei.
Itse en siihen varmaan tule tottumaan ettei pysty itse päättämään koska voin lähteä käymään jossain ja sitä ettei voi tehdä mitä haluaa.
Eniten oikeastaan ärsyttää sellaiset pienet jutut mitkä aiemmin olisi tehnyt parissa sekunnissa, mutta nyt ei pysty millään. Ja sitten kun unohtaa pyytää kaveria tekemään sen niin sitten katselee taas vuorokauden sitä ärsyttävää juttua ja kiukuttelee itsekseen.

Onneksi tosiaan saan olla kavereiden kanssa oma itseni. voi olla että ihan alkuun oli kaverilla silkkihansikkailla käsittelyä havaittavissa, mutta se loppui kyllä aika lyhyeen kun ärsytin tarpeeksi niin tulihan sieltä huutoa takaisin ja huomasi etten ole sen särkyvämpi kuin aiemminkaan.
Nykyisin tehdään yhdessä juttuja ja kinastellaan niinkuin ennenkin. Joudun pyytämään apua kaikkien korkealla ja lattialla olevien juttujen kanssa, mutta suhteellisen paljon kuitenkin pystyn itsekin tekemään. Etten sentään koe olevani pelkkä taakka jolle on kaikki tehtävä.

Se on suurena pelkona että jos kädetkin lakkaavat toimimasta niin mitä sitten.( mulla on käsissäkin ongelmana voimien häviämistä, joka saattaa viitata siihen että niskanikamissakin on jotain vialla. sitä tutkitaan ) Miten siihen voisi tottua? Tiedän kyllä että jopa neliraajahalvaantumisen jälkeen voi elämä olla elämisen arvoista, mutta ajatus tuntuu kammottavalle.

Netti on tosiaan mustan huumorin ohella mun henkireikä.
Täällä pystyy keskustelemaan kaikesta enkä useinmiten tuo missään esiin sitä että en pysty liikkumaan.

 

Olisittepa kuuleet miun äitin ja hänen läheistensä juttuja Musta huumori kukki :heart: Kaupassa sai jokseenkin pitkiä katseita kun sanoi pyörätuolissa istuvalle että juokse ite tänne kattomaan :xmas: Olisi varmaan myös vieraista kuulostanut omituiselta kun äitiä laiskotti ja se pyysi miua tai siskoa keittämään kahvia. Viittittekö laittaa kahvin tulemaan kun hänellä on aivovamma, nyt ei pysty Jos vammainen itse ei saa vammastaan vitsailla niin kuka saa? Tosin meillä on hieman outo huumori sukuvikana B)

 

Huumori, joskus ulkopuolisten mielestä sopimatonkin huumori on tärkeä asia myös minun tuntemille vammaisille Ja hyvähän se vaan on, kun löytää jostain "kevennystä" muuten haasteita täynnä olevaan elämään

 

Täytyy sanoa että joskus näkee niin hienoja pyörätuoleja ettei voi olla tuijottamatta. Joko sellaisia simppelejä värikkäitä retroversioita tai sitten vaan teknisesti niin tosi upeita kapistuksia.

En mitenkään ihmettele että lapset niitä tuijottaa kun itekin välillä tuijotan. Tuijotanhan mä hienoja autojakin

Hmnn.. ehkä mun pyörätuolia on katsottu pikemminkin että kamala rotisko
Havittelen sellaista hienoa pyörätuolia, niitä tulee itsekin katsottua pitkään. Sitten saa varautua ilmeisesti vielä useampiin katseisiin, vaikka eipä niistä katseista mitään haittaa ole.
Aika hyvin sen mun mielestäni erottaa että mitä/miten se toinen ihminen katsoo.

Kerran tosin kun mulla oli vähemmän hyvä päivä jäin tuijottamaan takaisin yhtä tuijottelijaa joka "havahtui" ja meni ihan noloksi. Tajusin samassa että hän tuijotteli "tyhjyyteen" niinkuin itsellänikin on aina väliin tapana. Hävetti vähän kun huomasin et toinen meni tosiaan ihan noloksi. :/

 

Olisittepa kuuleet miun äitin ja hänen läheistensä juttuja Musta huumori kukki :heart: Kaupassa sai jokseenkin pitkiä katseita kun sanoi pyörätuolissa istuvalle että juokse ite tänne kattomaan :xmas: Olisi varmaan myös vieraista kuulostanut omituiselta kun äitiä laiskotti ja se pyysi miua tai siskoa keittämään kahvia. Viittittekö laittaa kahvin tulemaan kun hänellä on aivovamma, nyt ei pysty Jos vammainen itse ei saa vammastaan vitsailla niin kuka saa? Tosin meillä on hieman outo huumori sukuvikana B)

Samantapaista meillä.
Kaveri aina joskus totee mulle et mulla on aivovamma, mikä sun tekosyys muka on? ja viimeks eilen pyysin et tuo se lasi mikä on vajaa. Okei. Mä tuun =)
(kaverilla on siis aivovamma oikeastikin )

Kerran kaupassa kuuntelin et yks pariskunta keskenään supisi jotain tyyliin olis se kauheeta jos lapsi oliskin vammainen jne. ja jotain et kato nyt toikaan ei varmaan tajua mitään (kysyin myöhemmin kaverilta et kuulinkohan mä oikein ??? ja kaveri sano et kyl hän saman kuuli.)
No karkkihyllyllä sit totesin taas et tahtoo karkkia. tahtoo tahtoo. kaveri kysy et miks sulle pitäis ostaa karkkia? Kajautin kovaan ääneen et: siks ku mä oon Vammanen! Pariskunta oli tullu just sopivasti nurkan takaa. Häipyivät tosi nopeeta paikalta.

Sitäkin on naurettu et ilmeisesti olin "vähän" tyhjällä ilmeellä istunu siinä pyörätuolissa ku se pariskunta oli sitä mieltä et tuo tajua täst maailmasta mitään.

 

Samantapaista meillä.
Kaveri aina joskus totee mulle et mulla on aivovamma, mikä sun tekosyys muka on? ja viimeks eilen pyysin et tuo se lasi mikä on vajaa. Okei. Mä tuun =)
(kaverilla on siis aivovamma oikeastikin )

Kerran kaupassa kuuntelin et yks pariskunta keskenään supisi jotain tyyliin olis se kauheeta jos lapsi oliskin vammainen jne. ja jotain et kato nyt toikaan ei varmaan tajua mitään (kysyin myöhemmin kaverilta et kuulinkohan mä oikein ??? ja kaveri sano et kyl hän saman kuuli.)
No karkkihyllyllä sit totesin taas et tahtoo karkkia. tahtoo tahtoo. kaveri kysy et miks sulle pitäis ostaa karkkia? Kajautin kovaan ääneen et: siks ku mä oon Vammanen! Pariskunta oli tullu just sopivasti nurkan takaa. Häipyivät tosi nopeeta paikalta.

Sitäkin on naurettu et ilmeisesti olin "vähän" tyhjällä ilmeellä istunu siinä pyörätuolissa ku se pariskunta oli sitä mieltä et tuo tajua täst maailmasta mitään.

Meidän pieni huvi oli se että kaupassa äiti jahisti miua sillä tuolilla. Aina kun pysähdyin niin se ajoi kintuille Ja miä kovaan ääneen karjuin että elä nyt päälle aja. Porukka kattoo että mitä se tuolle raukalle huutaa :xmas: Voi että tulee äitiä ikävä :/ :heart:

 

Samantapaista meillä.
Kaveri aina joskus totee mulle et mulla on aivovamma, mikä sun tekosyys muka on? ja viimeks eilen pyysin et tuo se lasi mikä on vajaa. Okei. Mä tuun =)
(kaverilla on siis aivovamma oikeastikin )

Kerran kaupassa kuuntelin et yks pariskunta keskenään supisi jotain tyyliin olis se kauheeta jos lapsi oliskin vammainen jne. ja jotain et kato nyt toikaan ei varmaan tajua mitään (kysyin myöhemmin kaverilta et kuulinkohan mä oikein ??? ja kaveri sano et kyl hän saman kuuli.)
No karkkihyllyllä sit totesin taas et tahtoo karkkia. tahtoo tahtoo. kaveri kysy et miks sulle pitäis ostaa karkkia? Kajautin kovaan ääneen et: siks ku mä oon Vammanen! Pariskunta oli tullu just sopivasti nurkan takaa. Häipyivät tosi nopeeta paikalta.

Sitäkin on naurettu et ilmeisesti olin "vähän" tyhjällä ilmeellä istunu siinä pyörätuolissa ku se pariskunta oli sitä mieltä et tuo tajua täst maailmasta mitään.

Meidän pieni huvi oli se että kaupassa äiti jahisti miua sillä tuolilla. Aina kun pysähdyin niin se ajoi kintuille Ja miä kovaan ääneen karjuin että elä nyt päälle aja. Porukka kattoo että mitä se tuolle raukalle huutaa :xmas: Voi että tulee äitiä ikävä :/ :heart:

Mä kans pyöritin tuolin pois alta kun kaveri kattoo hyllyyn päin ja on laskemassa tavaraa mun sylissä olevaan koriin =)
Ja sit tulen tuolilla melkein kantapäissä kiinni eli kun hän kääntyy niin tulee melkein syliin. =)

Sitten kun hän ärähtää niin yritän näyttää oikein säälittävältä.. "aina sä huudat mulle, vaikka mä en oo mitään tehny.." =)

Alamäessä hän taas kyselee aina kokeillaanko kuin kovaa pyörätuoli kulkee? minä huudan et "ei saa päästää irti" ja hän inttää et mut jos vähä kokeiltas? Mä hyppäisin peesiin? kokeillaan ny.. "ei saa! lopeta! jos mä tulisin syliin istumaan? =) argh.
Välillä on joku tainnu kattoo et pitäisköhän tuota pyörätuolipotilas parkaa mennä auttamaan..

Kuullostaa siltä että äitisi oli ihana persoona ja että teillä oli tosi lämpimät välit :hug:

Oliko äitisi pyörötuolissa jo silloin kun sinä synnyit?
Ei ole mikään pakko vastata.
Mietin vain sillä kun haluaisin lapsen...
Miettinyt paljon kaikkea siihen liittyen mm. miltä lapsesta sitten kouluiässä tuntuu kun äiti istuu pyörätuolissa :/

 

Mä kans pyöritin tuolin pois alta kun kaveri kattoo hyllyyn päin ja on laskemassa tavaraa mun sylissä olevaan koriin =)
Ja sit tulen tuolilla melkein kantapäissä kiinni eli kun hän kääntyy niin tulee melkein syliin. =)

Sitten kun hän ärähtää niin yritän näyttää oikein säälittävältä.. "aina sä huudat mulle, vaikka mä en oo mitään tehny.." =)

Alamäessä hän taas kyselee aina kokeillaanko kuin kovaa pyörätuoli kulkee? minä huudan et "ei saa päästää irti" ja hän inttää et mut jos vähä kokeiltas? Mä hyppäisin peesiin? kokeillaan ny.. "ei saa! lopeta! jos mä tulisin syliin istumaan? =) argh.
Välillä on joku tainnu kattoo et pitäisköhän tuota pyörätuolipotilas parkaa mennä auttamaan..

Kuullostaa siltä että äitisi oli ihana persoona ja että teillä oli tosi lämpimät välit :hug:

Oliko äitisi pyörötuolissa jo silloin kun sinä synnyit?
Ei ole mikään pakko vastata.
Mietin vain sillä kun haluaisin lapsen...
Miettinyt paljon kaikkea siihen liittyen mm. miltä lapsesta sitten kouluiässä tuntuu kun äiti istuu pyörätuolissa :/

Ihanaa

Äiti vammautui autokolarissa kun miä olin 4-vuotias. Äitillä ei ollut mitään fyysistä vammaa joka olisi estänyt kävelyn, se tuli aivovamman seurauksena. Tasapaino oli niin huono että äiti usein istui mielummin pyörätuolissa vaikka pystyi kyllä tukea ottaen kävelemään, huonosti =)

Motoriikka oli heikkoa ja puhe hidasta ja hiljaista, äitiä luultiin hyvin usein humalaiseksi. Miä en ole koskaan hävennyt äitiä, en ikinä. Päinvastoin.

Opin itsenäiseksi, ennakkoluulottomaksi, suvaitsevaiseksi. Pelkkää hyvää. Toki se joskus ärsytti, aina pitää auttaa ja ymmärtää. Mutta ärsyttää se terveidenkin lapsia =)

 

Ihanaa

Äiti vammautui autokolarissa kun miä olin 4-vuotias. Äitillä ei ollut mitään fyysistä vammaa joka olisi estänyt kävelyn, se tuli aivovamman seurauksena. Tasapaino oli niin huono että äiti usein istui mielummin pyörätuolissa vaikka pystyi kyllä tukea ottaen kävelemään, huonosti =)

Motoriikka oli heikkoa ja puhe hidasta ja hiljaista, äitiä luultiin hyvin usein humalaiseksi. Miä en ole koskaan hävennyt äitiä, en ikinä. Päinvastoin.

Opin itsenäiseksi, ennakkoluulottomaksi, suvaitsevaiseksi. Pelkkää hyvää. Toki se joskus ärsytti, aina pitää auttaa ja ymmärtää. Mutta ärsyttää se terveidenkin lapsia =)

Kiitos :flower:
Valoit kyllä uskoa siihen että voisin olla ihan hyväkin äiti omalla tavallani. =)

Sitä olen miettinyt kanssa että jos lapsi ottaisi itselleen roolin että hänen pitää auttaa ja myöhemmin olisi katkera ettei ole saanut normaalia lapsuutta.

Itse olen katkera lapsuudestani :/
En saanut olla lapsi. Äitini oli fyysisesti terve, mutta henkisesti ei. Jouduin jo aikaisin huomaamaan että minulla ei ole turvaa missään. En pystynyt luottamaan siihen mitä ympärillä olevat "aikuiset" (siksi sitaateissa että äitini ei tainnut olla koskaan kasvanut henkisesti aikuiseksi) tekevät. Äitini ei pystynyt toimimaan missään stressitilanteessa. Eikä suojellut minua isäni harjoittamalta fyysiseltä väkivallalta. Minä olin se jonka piti osata lohdutella ja rauhoitella äiti, kertoa sitten miten nyt toimitaan. Kätkeä oma tuska, kivut, pelot, epävarmuus ja sitten muutamia päiviä myöhemmin ottaa taas haukut vastaan äidiltäni kun olin niin tyhmä enkä osannut tehdä mitään oikein.
Joskus aikuisena on äitini puolella lauseella ihmetellyt että miten saatoin olla niin viisas pentuna että osasin heti sanoa miten toimitaan. Sitten äkkiä puheenaiheen vaihto. *ylpistyyhän se vielä jos menee tolla tavalla kehumaan*

Mitään sellaista mikä oma lapsuuteni oli en ikinä haluaisi tehdä omalle lapselleni! Ennenmin antaisin lapseni pois.

Tiedän/uskon että henkisesti osaisin olla aikuinen ja turva lapselle, mutta fyysisesti lapsi joutuisi pakosta oppimaan aikaisin suhteellisen omatoimiseksi ja auttamaankin joissain asioissa..

Vauva/taapero aikana taitaisin tarvita melkein koko aikaisesti toisen ihmisen läsnäoloa. Tai ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että hoitaminen olisi fyysisesti vaativaa.
Tosi monet asiat olen kyllä oppinut tekemään pieniä niksejä ja vippaskonsteja apuna käyttäen, eli pystyn tekemään kotona aika hyvin kaikkea mitä haluan. Välillä nyt huvittaisi pistää huonekalujen järjestys uusiksi tms. mutta olen kehittänyt suostuttelu taitojani niin kyllä ne huonekalut niinkin siirtyvät ..pienellä viiveellä (ja omituisilla sivuäänillä ) tosin.. =)