Valtava vauvakuume!

[katjuska]

Hei!

Jo pitkään täällä taustalla lukemassa olleena, päätin minäkin kirjoitella. Eli vauvakuume on valtava! Olen 27 v ja avomies myös 27v. Mies ei vaan millään suostu aloittamaan yritystä.
Puhun vauvoista lähes päivittäin, välillä miestä varmaan ärsyttää se, mutta toisaalta kyllä hän välillä on ihan kohtuudella mukanakin jutuissa. Esim. yks päivä oltiin autolla liikenteessä ja mies sano mulle yhtä-äkkiä, että näitsä? Mä olin iha, et mitä häh? Sit se vaan intti, et eksä tosiaan nähny. Mä vaan , et en. Ja se oli, uskokaa tai älkää, niin huomannut raskaana olevan naisen.. Ja ku yleensä se ei sellasia kyllä huomaa. Et mitäköhän tostakin pitäis ajatella..

Mä tosiaan lopetin minipillerit tossa pari kuukautta sitten. Ja nyt tietty yritän kauheena bongailla ovista sun muuta. Ehkäisynä siis periaatteessa kortsut, mutta useimmiten oikeestaan keskeytetty yhdyntä.. Me ollaan tosiaan käytetty tän parin kuukauden aikana noin 5 kortsua. Ja muut kerrat keskeytetyllä.. Et pienen pieni mahdollisuushan periaatteessa olisi, että tärppäis.. Mutta en kyl usko siihen.

Tää on tosi turhauttavaa, koska aina kun kysyn, et milloin aloitetaan yritys, niin mies siihen ei oikeestaan mitään tai sitten se vaan sanoo jotain siihen malliin, et parin vuoden kuluttua. Mut toisaalta, se on jo melkeen luvannut, että yritys alkais EHKÄ ens toukokuussa viimeistään. Mä koko ajan sanon sille, että haluaisin aloittaa yrityksen vielä kun olen 27 vuotta (täytän huhtikuussa 28). Mut sit kuitenkaan se ei halua sopia tarkkaa ajankohtaa koska aloitetaan yritys... Plääh, tää on varmaan tosi sekavaa..

Ja se on kans tosi rasittavaa kun mies on jossain määrin perillä missä vaiheessa mennään kierrossa ja silloin kun se kuvittelee, et mul on ovis, niin se ei haluais olla keskeytetyllä yhdynnällä, mut kuitenkaan se ei voi olla työntämättä paljaalla ainakaan jonkun verran.. Et mitä tostakin pitäis päätellä.
Miehellä on koulua vielä 1.5 vuotta jäljellä, et kai se jarruttaminen johtuu sit siitä, ja kun se varmaan haluais olla vähän niinku elättäjänä.. Vaikka mulla on vakituinen työpaikka. En tiedä... Mut lopetan nyt tältä erää tän sekavan sepustuksen ja kirjoitelkaahan muutkin samassa tilanteessa olevat..

 

[Jebu]

Hei,

Kuulostipas tutulta. Meillä minä olen kuumeillut varmaan teinistä lähtien eli ts. olen aina halunnut lapsia ja enemmän kuin yhden. Tapasin mieheni jo vähän päälle 20 ja viiden vuoden ""seurustelun"" jälkeen menimme naimisiin. Olin miehelleni jo vihjaillut lapsista sen viiden vuoden aikana, mutta hän sanoi aina, että sitten kun ollaan naimisissa. No minulla oli toiveet korkealla naimisiin menon jälkeen, mutta sitten mies sanoi, että ensin opinnot valmiiksi, sitten voidaan ruveta yrittämään... No opinnot saatiin valmiiksi ja vieläkään ei oikein tuntunut innostusta löytyvän. Aikaa kului. Lopulta hiillostuin ja sanoin, että nyt on päätös tehtävä tai pakkaan laukkuni. Muutaman kuukauden mietinnän jälkeen mies suostui.

Valitettavasti tällä tarinalla ei ole ainakaan vielä onnellista loppua. Olemme yrittäneet kohta lähemmäs kaksi vuotta ja lasta ei ole tullut, ei ole edes kertaakaan tärpännyt. Ikääkin molemmilla on jo nykyään yli 30v. Mies on nyt pahoillaan asian lykkäämisestä, mutta minkäs asialle enää voi....

Rankkaa on ollut. Varsinkin, kun kaikki kyselivät häiden jälkeen aina minulta vauvelien hankinnasta (Mieheltäni ei olla tähän päivään mennessä kysytty lapsien hankinnasta mitään). Monet tuttavani ovat myös saaneet lapsia ja osa jo useammankin.

Lapsettomuustutkimukset on aloitettu ja toivotaan, että niistä saisi jotain apua.

Lasten hankkimista ei saisi lykätä liikaa, koska aina on sekin mahdollisuus olemassa, että joskus on jo liian myöhäistä...

 

[katjuska]

moi!

No joo, meki ollaan oltu yhdessä jo 11 vuotta! Naimisiinkaan mies ei vielä halua..
Kyllähän mäki sitäkin yritän sanoa, että sitä ei voi lykätä sitä vauva-asiaa loputtomiin yms. Ja sitäkin olen sanonut, että elämässä ei voi saada mitään jos ei uskalla yrittää, mutta kun mikään ei tunnu auttavan. Jotenkin en haluais kuitenkaan sitäkään tehdä, että uhkaan lähteä, jos ei mennä naimisiin/ruveta yrittämään lapsia. Toisaalta pelkään myös sitä, että mitä jos mies sitten vaan ""päästää"" mut lähtemään. Kuitenkaan en haluais erota missään nimessä. Ja seki tuntuis tyhmältä, et jos erottais, niin lähteä ettimään uutta miestä vaan sillä tarkoituksella, että lapsille isä.

Että näillä ajatuksilla kai se on pakko vaan odottaa vielä vuosi ja toivoa, että yritys alkaa viimeistään sit kun se valmistuu. -K

 

[katjuska]

moi!

No joo, meki ollaan oltu yhdessä jo 11 vuotta! Naimisiinkaan mies ei vielä halua..
Kyllähän mäki sitäkin yritän sanoa, että sitä ei voi lykätä sitä vauva-asiaa loputtomiin yms. Ja sitäkin olen sanonut, että elämässä ei voi saada mitään jos ei uskalla yrittää, mutta kun mikään ei tunnu auttavan. Jotenkin en haluais kuitenkaan sitäkään tehdä, että uhkaan lähteä, jos ei mennä naimisiin/ruveta yrittämään lapsia. Toisaalta pelkään myös sitä, että mitä jos mies sitten vaan ""päästää"" mut lähtemään. Kuitenkaan en haluais erota missään nimessä. Ja seki tuntuis tyhmältä, et jos erottais, niin lähteä ettimään uutta miestä vaan sillä tarkoituksella, että lapsille isä.

Että näillä ajatuksilla kai se on pakko vaan odottaa vielä vuosi ja toivoa, että yritys alkaa viimeistään sit kun se valmistuu. -K

 

[Jebu]

Moi,

Myös minun mieheni olisi halunnut lykätä naimisiinmenoa. Olimme varanneet kirkon syksyllä, mutta sitten miestäni rupesi pelottamaan ja vasta maaliskuun lopussa hän päätyi siihen tulokseen, että häät ovat ok. Hääjärjestelyjen kanssa tulikin sitten kiire, koska mieheni oli lykännyt päätöstään niin kauan.

Mieheni sanoi, että jos hän olisi tiennyt, että lasten saaminen ei ole itsestään selvää, niin hän olisi suostunut jo aiemmin. On vain helppo antaa peloille valta ja lykätä päätöstä, jos sitä voi tehdä loputtomiin.

 

[Lisa]

Meidän kummipoika syntyi kaksi vuotta sitten ja mulla on ollut siitä lähtien hirmuinen vauvakuume. Mä oon sanonu että haluun lapset nuorena, alle 30-vuotiaana. Mies sanoi että mitä väliä sillä loppuen lopuksi on olenko 23 vai 25 kun saadaan vauva? No sitä olen ajatellut ja eihän sillä parilla vuodella nyt niin väliä loppuen lopuksi olekaan. Lisäksi opinnot on olleet kesken molemmilla joten mies sanoi että katotaan sitten kun valmistutaan. No mä valmistuin jouluna ja saman tien aloitettiin tammikuussa yritys. VIelä ei ole tärpännyt. Mies välillä kiusaa että lopeta nyt se pillereitten syönti niin tärppäis ja mä sanon sille että lopeta sä katumuspillereitten laittaminen mun juomaan.. No tää on siis ihan leikkiä!! Pakkohan tässä jotenkin on huumoriakin välillä heitettävä.

Mitäs jos sun miehesi ei ole tottunut pikkulapsiin ja jotenkin pelkää niitä? Onhan se iso muutos.. Mun mies on selvästi innostunut kattelemaan pikkulasten leikkejä ja nauraa niitten jutuille. SIlti sitä vähän ""jännittää"" jos oonkin raskaana ja millanen vastuu se on kun vauva tulee, siis jos tulee.

Mutta sillä välin nautitaan toisistamme.

Positiivisia ajatuksia lähettelee Lisa

 

[Jebu]

Mukava, että olette molemmat iloisella mielellä yrittämässä

Oli minullakin kerran toiveena saada lapsia alle 30-vuotiaana. Eipä kai sillä parin vuoden odotuksella olisi niin väliä, mutta sitten alkaa jo ruveta tuntumaan, kun aikaa on kulunut useampia vuosia...

Meillä mies ei paljoa välittänyt lapsista ennen ehkäisyn pois jättämistä. Otti lapsia syliin ja leikki, jos sellaiseen tilanteeseen ajautui. Nykyään mieheni lähes ""tunkee"" itsensä lasten seuraan. Aina, jos tutut tai sukulaiset käyvät kylässä tai ollaan jossain käymässä, niin hän haluaa leikkiä lasten kanssa yms. Kaipa ne asenteetkin muuttuvat lähes kahden vuoden tuloksettoman yrityksen jälkeen. Toivottavasti vain meilläkin tärppäisi, koska onhan se tylsää herätä kaipaamaan jotain, jota ei sitten saakaan.

 

[katjuska]

Niin, mun mies ei kyl oikeestaan ole ollut lasten kanssa tekemisissä. Se ei halua ottaa syliinkään tuttujen vauvoja. Kyllä se niitä vauvoja katselee ja hymyilee kun ne on hassuja tms. Sanoo vaan, että omaa sit hoitelee yms. Kerran se tosiaan sano, et se pelkää, että vauva menee rikki jos sen ottaa syliin. Ehkä se sit tosiaan pelkää vauvoja ja eikä siksi uskalla ottaa sitä ratkaisevaa askelta... Miten sen vauvapelon saisi pois??
- k

 

[merja]

Ihan vinkkinä voisin sanoa, että jatkuva lapsesta jauhaminen saa miehen kuin miehen varpailleen, joten matalaa profiilia pitää tietyllä tavalla pitää. Asioista toki pitää ja tuleekin keskustella niin, että asia tulee molemmille selviksi ja jatkuvat vihjailut voitaisiin lopettaa.

Meillä takana yhteiseloa 7 vuotta ja nyt molempien päätöksestä aloitamme tärppien metsästykset alkusyksystä. Joskus kun minua vaivasi kuume pahimmillaan ja jotain vauvajuttuja heittelin miehelle hän sanoi, että jos sä nyt hössötät jo tolla tavalla niin mitenhän sitten jos meillä se lapse joskus on. Kyllähän miehet pelkäävät myös sitä, että jäävät lapsen varjoon ja onhan sitä niinkin käynyt, että nainen on haluamalla halunnut lasta ja sitten kun sen on saanut on mies unohdettu kokonaan ja sitten ihmetellään, että miksi se nyt lähti vieraisiin ja vauvakin on vasta 3kk.

Muistakaa, että lapsen täytyy syntyä sellaiseen kotiin, jossa molemmat ovat häntä halunneet ja toivoneet.

 

[Jebu]

Parhaiten kai pelon saa pois tai ainakin lievenemään, jos joutuu pelkäämiensä asioiden kanssa tekemisiin ja huomaa etteivät ne olekaan niin pahoja. Jos teidän tuttavillanne on lapsia, joita voisitte yhdessä hoitaa illan pari? Siitä olisi varmaan hyötyä molemmin puolin, sillä pienten lasten vanhemmilla vapaat illat/päivät ovat usein kortilla. Ehkäpä niin sinun miehesi huomaisi, että hän selviääkin lasten kanssa ja muuttaa mielensä lasten hankinnan suhteen.

 

[Jebu]

Tärppionnea! Mukava, että pääsitte yhteisymmärrykseen lasten hankkimisesta

 

[saf]

Ai mun mies ei ookkaan ainoo, joka lykkää lapsen yrittämistä...Mä pahoin pelkään, että meillekin käy pian niin, että ollaan yli kolkyt ja lasta vain ei kuulu ja mies sitten tuumaa, että olis sittenkin pitänyt aloittaa vauvayritykset aiemmin.

Niinpäniin, myöhästä se sit on, ku p....t on jo housuissa...