Valokuvaus ja laki

Saako kiinteistöjä kuvata? Mun käsittääkseni sellainen laki on olemassa, että ihmisiä saa kuvata julkisella paikalla just niinkuin lystää, mutta esitysoikeus on kokonaan eri juttu. Eli saa ottaa kadulla vaikka lähikuvan jos siltä tuntuu. Eli jos menen kauppaan kuvaamaan ja vartija tulee sanomaan että ei saa kuvata, niin tämä vartijan kehoite on aiheeton eikä perustu lakiin.
 
"vieras"
Näin minäkin olen ymmärtänyt että kaupassa saa kyllä kuvata.
Mutta mites niiden kuvien/videon julkaiseminen esim. netissä?

Toisaalta ihan sama, mun mielestä kenenkään ei tarvitse kuvata kaupassa, laillista tai ei ja ihan hyvä että vartija kieltää.
 
Juu lain mukaan kaupoissa saa kuvata jos ovat siis sellaisia kauppoja että kuka vaan voi kävellä sisään. Useimmiten kyllä vartija tai omistaja puuttuu asiaan, mikä on periaatteessa sananvapauden rajoittamista. Samoin ravintoloissa, ym... Saattavat saattaa ulos, vaikkei se laillista olekaan, niin maan tapa on enemmänkin se että jos haluaa kuvata rauhassa, kysyy luvan. Jos koittavat tehdä muistikorteille, kameroille tai muulle jotain niin ihan selkeä poliisiasia. On takavuosina metron ja kompassiaukionkin vartijat väittäneet että se on muka yksityisaluetta, mutta se on jo räikeämpi homma. Samoin kaivopihalla kun kuvasin lehteen Tiimarin yritysfuusioon liittyviä kuvia, tuli vartija valittamaan kun siellä saattaa näkyä ihmisiä, mutta lopetti kyllä kun sanoin vaan että kyllähän ammattitaitoinen vartija tietää että kauppa ei ole yksityisaluetta. Vartijoille se on selkeä luppoajan huvi kiusata vähän kuvaajia.

Taloja saa kuvata ja pihoja, mutta jos talon asukkaasta näkyy vilauskin, se muuttuu salakatseluksi, mikä ei taas ole sallittua. Paitsi google mapsille :D Ja julkisella paikalla saa kuvata, mutta julkaiseminen ja etenkin yhteys johonkin juttuun on hasardimpi homma. Mainontaan ei saa käyttää mitään mihin ei ole asianosaisen lupaa.
 
[QUOTE="vieras";26390495]Näin minäkin olen ymmärtänyt että kaupassa saa kyllä kuvata.
Mutta mites niiden kuvien/videon julkaiseminen esim. netissä?

Toisaalta ihan sama, mun mielestä kenenkään ei tarvitse kuvata kaupassa, laillista tai ei ja ihan hyvä että vartija kieltää.[/QUOTE]

Riippuu varmasti yhteydestä.

Ja itse olen kuvannut kaupassa esim. koulukirjojen kuvituksia ja lehtiin yhtä sun toista. Tietty moni voi ottaa omaan talteen jonkun hinnan tai muun tiedon ylös, niin mitä iloa siitä on ketään ulos heittää. Ongelma on lähinnä se että kännykkäkameralla jos näpsit, kukaan ei tee mitään. Jos otat ammattilaisena, ja isolla kameralla, saa helposti yhden pikkuhitlerin poliisikouludropoutin peräänsä vaikka ammattilaiset varmaan keskimäärin käyttää niitä kuvia asiallisemmin.
 
kotitalouslohkari
sul melkeen mun nikki ;)

Mutta. Kuvatessa on parempi muistaa se hyvä maku. Netissä aika-ajoin on pätkiä, joiden julkaisu ei ole ollut ok. kyllähän niitä koitetaan hävittää, mutta ne ei häviä.

Kuvaajille, joilla on oikeus ja joiden mielestä vartijat vaan kuluttaa aikaansa kiusaamalla viattomia kuvaajia, tuskin tulee sellainen mieleen, että jotkut ihan oikeat rikolliset voi tekeytyä vaikka keneksi ja kuvata keikan suunnittelussa sellaisia asioita kuin valvontakameroita, lukkoja, ri-laitteita? Toimeksiantaja on ehkä kehoittanut juuri tälläisen varalle olemaan valppaana.

Väitän, että nää mehevimmät lööppiotsikot onnistuneista ryöstöistä ei oo ihan "kävelin liikkeen ohi ja päätin ryöstää sen" hommia. Jopa työntekijöitä voidaan kuvata ja kartoittaa liikkeitä, mm. kassojen siirroissa.

Niin, ja vartijahan aina, ihan aina ensisijaisesti haluaa notkua kahvin kanssa tekemättä yhtään mitään....
 
Vaikka kuinka saisi kaupassa kuvata, silti pisti nyppimään kun perhe oli muksunsa kanssa Seppälässä ja tämä heidän tyttönsä (ikää n5v) käveli koko ajan mun pojan perässä (ikää samaiset 5v) ja koko ajan otti kuvia.

Tosin kyllä muksun isälle sanoin, että voisitko poistaa ne kuvat tosta kännykästä ja pyytää, ettei muksusi kuvaa enää meidän poikaa.
 
.....
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26390535:
Riippuu varmasti yhteydestä.

Ja itse olen kuvannut kaupassa esim. koulukirjojen kuvituksia ja lehtiin yhtä sun toista. Tietty moni voi ottaa omaan talteen jonkun hinnan tai muun tiedon ylös, niin mitä iloa siitä on ketään ulos heittää. Ongelma on lähinnä se että kännykkäkameralla jos näpsit, kukaan ei tee mitään. Jos otat ammattilaisena, ja isolla kameralla, saa helposti yhden pikkuhitlerin poliisikouludropoutin peräänsä vaikka ammattilaiset varmaan keskimäärin käyttää niitä kuvia asiallisemmin.

Eikö ammattilaisen ole työtään tehdessä, kun tietää mitä tekee, kysyä luvat tai esittää asia niin että olen kuvaamassa tähän ja tähän tätä ja sitä ja tää juttu on just se mitä tähän tarvitaan.

Toisaalta. Onko oikeutta kuvata ominpäin jonkun kaupan hedelmätiskiä, jonka se kauppias on siihen ehkä suunnitellu, jopa käyttäny työtunteja suunnitelman tekemiseen ja sitten joku, joka työkseen ottaa kuvat koulukirjaan menee ottamaan tästä vaan kuvan ja korjaa hillot omaan pussiin?
Asiassa on siis puolensa ja puolensa, vaikka vahinkoa kauppiaalle ei varmasti ole, jos hänen hieno tiskinsä pääsee laajaan levitykseen.
 
"vieras"
sul melkeen mun nikki ;)

Mutta. Kuvatessa on parempi muistaa se hyvä maku. Netissä aika-ajoin on pätkiä, joiden julkaisu ei ole ollut ok. kyllähän niitä koitetaan hävittää, mutta ne ei häviä.

Kuvaajille, joilla on oikeus ja joiden mielestä vartijat vaan kuluttaa aikaansa kiusaamalla viattomia kuvaajia, tuskin tulee sellainen mieleen, että jotkut ihan oikeat rikolliset voi tekeytyä vaikka keneksi ja kuvata keikan suunnittelussa sellaisia asioita kuin valvontakameroita, lukkoja, ri-laitteita? Toimeksiantaja on ehkä kehoittanut juuri tälläisen varalle olemaan valppaana.

Väitän, että nää mehevimmät lööppiotsikot onnistuneista ryöstöistä ei oo ihan "kävelin liikkeen ohi ja päätin ryöstää sen" hommia. Jopa työntekijöitä voidaan kuvata ja kartoittaa liikkeitä, mm. kassojen siirroissa.

Niin, ja vartijahan aina, ihan aina ensisijaisesti haluaa notkua kahvin kanssa tekemättä yhtään mitään....
Veit sanat mun suustani.
Sen kiellon pohjalla on oikeat syyt, joita tavalliset tallaajat ei ymmärrä.
Ei mikään vartijoiden hupihetki.
 
........
[QUOTE="vieras";26390583]Veit sanat mun suustani.
Sen kiellon pohjalla on oikeat syyt, joita tavalliset tallaajat ei ymmärrä.
Ei mikään vartijoiden hupihetki.[/QUOTE]

Näimpä.
Ei oo mitään kiinnostusta juurikaan kommunikoida kenenkään kaa sillon kun on kokoajan kysymysten ja neuvojen pommituksessa. Pääsääntösesti tollasilla julkisilla paikoilla homma on opastusta ja tietopalvelua missä on mitäkin. Yleisin wc, otto-automaatti, mut voi ne kysyä hyvinkin jänniä juttuja. Joskus jopa omaa puhelinnumeroa.
 
Eikö ammattilaisen ole työtään tehdessä, kun tietää mitä tekee, kysyä luvat tai esittää asia niin että olen kuvaamassa tähän ja tähän tätä ja sitä ja tää juttu on just se mitä tähän tarvitaan.

Toisaalta. Onko oikeutta kuvata ominpäin jonkun kaupan hedelmätiskiä, jonka se kauppias on siihen ehkä suunnitellu, jopa käyttäny työtunteja suunnitelman tekemiseen ja sitten joku, joka työkseen ottaa kuvat koulukirjaan menee ottamaan tästä vaan kuvan ja korjaa hillot omaan pussiin?
Asiassa on siis puolensa ja puolensa, vaikka vahinkoa kauppiaalle ei varmasti ole, jos hänen hieno tiskinsä pääsee laajaan levitykseen.
No lain mukaan on lupa kuvata hedelmätuskiä ellet tee juttua mädistä elintarvikkeista ja mainitse kaupan nimeä. Eikä pusikossa paskalla olevaa deekua kannata kuvata jos sen naamakin näkyy. Ei sitä voi käyttää. Eikä kenenkään lapsen kuvaa voi käyttää kondomeista kertovaan koulukirjan lukuun. Kuvien julkaiseminen on ihan oma viidakkonsa.

Ja turhaa periaatteessa niiden vartijoiden on kuvaajilta mitään kysyä. Jos joku suunnittelee jotain pankinkääntökeikkaa niin tuskin se ottaa huomiotaherättävän kokoista järkkäriä mukaan vaan jonkun vähän huomaamattoman. Tai vaikka ottaiskin niin eiköhän selityksetkin ole sitten kunnossa. Ei multa kukaan ole kuvauskeikkakutsua vielä kysynyt. Paitsi henkkareita paikoissa missä on politikkoja, eikä aina niissäkään, mutta valtion pytingeissä ainakin.
 
Viimeksi muokattu:
Niin ja ei joka pikku seinän kuvausta varten keretä mitään lupia soittelemaan mutta kyllä ne vartjat yleensä ymmärtää ihan suosiolla. Ja jos lupia soittelee niin kyllä mä mielummin menen kauppaan jonka omistaja toivottaa mut tervetulleeks kuin siihen halpahalliin jonka vainoharhainen omistaja huutaa mulle jo puhelimessa että "missä liikkeessä sä oot" ja kuulostaa raivohullulta. Käytäntö on siis ihan eri usein mutta laki sanoo että lupaa ei tarvita. Ja anoinhan jo edellä että jos meinaa häiriöttä duuninsa tehdä niin kannattaa toki kysyä. Etenkin tietyissä kauppakeskuksissa on takuu varma ulossaatto jos lupa ei ole kunnossa.
 
------
Alkuperäinen kirjoittaja Kotilohikäärme;26390593:
Ja turhaa periaatteessa niiden vartijoiden on kuvaajilta mitään kysyä. Jos joku suunnittelee jotain pankinkääntökeikkaa niin tuskin se ottaa huomiotaherättävän kokoista järkkäriä mukaan vaan jonkun vähän huomaamattoman. Tai vaikka ottaiskin niin eiköhän selityksetkin ole sitten kunnossa. Ei multa kukaan ole kuvauskeikkakutsua vielä kysynyt. Paitsi henkkareita paikoissa missä on politikkoja, eikä aina niissäkään, mutta valtion pytingeissä ainakin.
Turhaa joo, mutta voi olla mahdollista että kuva kuvaajasta piirtyy mieleen, aika tallentuu mieleen ja mahdollista kaivaa esiin jos jotain sattuu...
En väitä tuntevani ammattivalokuvaajan työtä, en missään tapauksessa, vaikka ammatti ois mieleinen. Olisi myös aika hienoa, että ei ihan oikeasti aina vinguttaisi kun ne pahat natsivartijat kiusaa kaikkia, silläkin työllä on tarkoituksensa. Ja kyllä sen oman kohtelunsa saa ihan itte, että jos on asenne siihen sävyyn, että ei vittu kuulu teille ja ootte vaan tollasia (kalliontöhriänarkkarinäppäri-mielipide tähän) niin ei sitä ystävällistä asiakaspalvelua voi ihan oikeasti saada. Toisilta voi kyllä saada hyvinkin ystävällistä, mutta silloin saattaa huomata ihan pientä vittuilua rivien välistä. Yleensä oikeasti töitä tekevät ihmiset osaavat kommunikoida samassa paikassa töitä tekevien kanssa ja fiksut opettajat neuvoo oppilaansa kuvausprojekteissa kysymään luvat, ihan niinkuin muodon vuoksikin. (meillä yläasteen koulun kuvakurssilla opettaja määräs kuvauskohteet jotka oli aiemmin sovittu ja mainitsi, että mm. rakennusten omistajat saa nähdä kuvia ja toisinaan niitä annetaan niille käyttöön, jos jokin otos on mieleen).

Laki ja hyvät tavat ja reilusti toiminen ei aina kulje käsikädessä. Kaikki ei tunne lakeja, ei tietenkään, mutta hassua on, jos aikuinen ihminen ei osaa käyttäytyä. Mikäli joutuu oikeudettomien toimenpiteiden kohteeksi, saa kyllä kyseisen yrityksen palvelunumeroon soittamalla ihan taatusti vastaavanhoitajan kiinni ja ajan ja paikan perusteella pitäisi väärin toiminut taho löytyä aika reippaasti.
 

Yhteistyössä