Valoa kuilun päässä???

[Iltarusko -67]

Meille tuli suuri suru maanantaina ultrassa kun lääkäri totesi sikiön elintoimintojen lakanneen!!!!!!!!
Mikään ei ollut valmistanut meitä tähän. Lapsia on ennestään mutta tämä olisi ollut meidän ensimmäinen, yhteinen iltatähti. Tiesin että keskenmenon vaara on aina mutta eihän sitä osaa odottaa itselle sattuvan!
Seuraavana päivänä oli kaavinta. Olo on tyhjä, tuntuu että tämä ei ole todellista! Olen puhunut ja itkenyt ja itkeny ja puhunut.
Yhdet omat kuukautiset pitäisi odottaa ennen kuin yritämme uutta vauvaa mutta uskalletaanko???
Nyt tuntuu että jos olikin tarkoitus että me ei saada lasta??
Järki sanoo että höpö mutta kun nyt vaan olen tunneihminen.
Kertokaa omista kokemuksista jatunteista vastaavassa tilanteessa!

 

[tipitäti]

Vajaa kolme viikkoa sitten meni meidän ensiyritys kesken itsestään ennen kuin edes ultraan ehdittiin. Eka viikon sen jälkeen oli kyllä pää aika sekaisin. Vaikka järki sanoo että näitä sattuu ja vielä se oli niin alussakin ettei se oikeasti edes lapselta tuntunut ja tähän oli jo vähän koittanut henkisesti varautuakin kun ikääkin on jne jne, niin jo hormonit oli niin sekaisin että tuli semmoisia äkillisiä ja rajuja itkukohtauksia ja epäonnistumisen ja hyödyttömyyden tunteita (niin kuin se lasten pykääminen nyt naisen ainoa tehtävä nykymaailmassa olisi...).
Eipä siinä muuta voi kuin että ne itkut on itkettävä ja tunteet käsiteltävä, kyllä se siitä alkaa helpottaa sitten kun aikaa kuluu ja ne hormonitkin taas alkaa tasaantua... Virtuaalihalauksia täältä...

Tällä hetkellä on lähinnä enää vähän pettynyt ja haikea olo ja tympäisee odotella että pääsee yrittämään uudelleen...
Pelottaahan se helkutisti että mitäs jos seuraavalla kerralla käy samalla lailla, mutta eipä sitä mitään varmasti tule jossei edes yritä... Ja mikä ei tapa se vahvistaa, sanotaan...

 

[Minna]

Sama kohtalo minullakin, spontaani keskenmeno rv 11, neljä päivää sitten. Minulla on jo kaksi tyttöä, 10 ja 14 v, miehelle tämä olisi ollut ensimmäinen. Tuska on valtava, joka aamu pitää miettiä, miksi kannattaisi ylös nousta. Keskenmenoa mietin kyllä, ei se ihan yllätyksenä tullut, mutta toivoin, ettei se meidn kohdalle kuitenkaan sattuisi. Näin kuitenkin kävi. Itku ja kaipaus on jatkuva, tahdon pikkuisemme takaisin kasvamaan sisälleni... Odotan jälkivuodon loppua ja niitä yksiä kuukautisia. Aion uskaltaa uudelleen, mutta pelkään jo tulevia itkuja kuukautisten alkaessa ja jos tärppäisikin, uskaltaisinko nauttia raskaudesta. Ikää minullakin jo 35 v, pakko uskaltaa heti kuin toipumisen kannalta mahdollista.

Jotain lohtua toivat sivut http://www.tositarinat.net/ ja http://www.enkelisivut.net/

 

[minsku]

Meillä vuosien yrittämisen jälkeen odotettu raskaus, 8 rv ultrassa ei kohdussa näkynyt mitään vaan ulkopuolella. Siitä seurasi lääketyhjennys ja ihan valtava surutyö. Hautasin ""vauvani"" mielessäni yhdessä ilta auringon kanssa. Tästä on jo vuosia mutta siltikin pieni aurinkovauvani elää yhä muistoissani. Tuskin koskaan unohdan sitä suru prosessia jonka kävin läpi, eikä minun tarvitsekkaan.
Tämän tapuhtuman jälkeen olen saannut 2 tervettä lasta, pojan 5 v. ja tytön 4kk.
Ikää minulla 39 ja toivon teille kaikille rohkeutta uusiin yrityksiin. Pelko menetyksestä kulkee raskauksien mukana, mutta uskoa ja voimia silloin tarvitaan ja koetellaan.

Aurinkoisia päiviä teille kaikille!

 

[Jatkan vielä]

Meillä kolme lasta ,heidän jälkeen 3km ,eikä mikään estä yrittämästä uudestaan ,niin kova on tuo kaipuu saada vielä vauva joskus... kuopus täyttää jo 9v.

 

[Jaana]

Nämä tarinat koskettavat aina, vaikka omasta keskenmenostani on yli vuosi ja olen nyt raskaana 17 viikolla.

Jokainenhan suree omalla tavallaan, mutta tärkeintä on mielestäni käydä asia pohjamutia myöten läpi eikä yrittää haudata sitä taka-alalle. Niin kuin kerroit jo tehneesikin, itku ja puhuminen ja taas puhuminen auttavat eteenpäin. Jossain vaiheessa asiasta ei enää ole niin paljon puhuttakaa. Toki suru palaa ajoittain jälkeenkin päin. Minäkin vielä viime viikolla itkin ensimmäistä vauvaani, sillä raskaudestani huolimatta, tämä vauva ei korvaa menetettyä. En olisi ikinä voinut kuvitella, miten paljon tällainen asia koskee jostain syvältä sisältä, vaikka järki tosiaan sanoo, ettei lapsella olisi ollut mitään elinmahdollisuuksia. Oli ja on edelleen vain niin petetty olo.

Laskettuun aikaan asti sitä tulee koko ajan miettineeksi, missä vaiheessa raskaus nyt olisi. Mutta kyllä keskenmenostakin selviää, sillä ei ole muita vaihtoehtoja. Elämää on elettävä edelleen. Ole kuitenkin armollinen itsellesi, äläkä vaadi liikoja. Aloita yritys uudelleen, jos vain siltä tuntuu. Uuden raskauden alkuaika on yhtä pelkoa, joten kannattaa oman mielenrauhan vuoksi mennä varhaisultraan varmistamaan, että syke näkyy. Se on ensimmäinen askel. Siitä eteenpäin tietysti aina odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä ja seuraavaa ultraa jne. Nyt kun niskanturvotusultra on jo takana, en enää niin hysteerisesti pelkää tulevia tapahtumia, vaikka toki mitä tahansa voi tapahtua raskauden eri vaiheissa. Vasta kun lapsi on käsivarsilla voi huokaista raskausajan murheista, mutta sitten alkavatkin taas uudet huolenaiheet. Mutta tärkeintähän on ne ilonhetket, joita voi lapsien kanssa jakaa.

 

[Lyyli]

Otan osaa suruusi! Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu. Itelle kävi samalla lailla tammikuussa. Silloin tuntui että koko elämä romahtaa, kun oli jo kerinnyt suunnitella vaikka mitä. Olin jo kerinnyt kaikille kuuluttaa että meille tulee vauva ja sitten ei tullutkaan. Eka ultrassa mulla todettiiin keskenmeno ja tehtiin kaavinta. Jouduin vielä odottamaan viikonlopun yli ennekuin pääsin kaavintaa ja se viikonloppu oli yhtä helvettiä. Vollotin melkein silmät päästäni.

Olin ihan raivona ja teki mieli löytää joku syyllinen ja hakata se. Jotenkin vaikka olin kokoajan varautunut että saattaa tulla keskenmeno ja toppuuttelin kaikkia onnittelijoita jotka iloitsivat raskaudesta niin oli se kova paikka kertoa sitten kaikille miten kävi. Se vain minusta oli yllättävää että niille joille kerroin asiasta niin aika usea sanoi että myös heille on käynyt samanlailla, ei niistä vaan puhuta. Sitten kun tajusin että on niitä muitakin saman kohtalon kokeneita niin heti alkoi tuntua paremmalta.

Mulla meni 8 viikkoa ennenkuin ensimmäiset kuukautiset tuli. Mullekin sanoi lääkäri ettei ennen ensimmäisiä kuukautisia kannata mitään touhuta. Kaavinnan jälkeen vuoto kesti jotain viikon ja kyllä me jo lakanoitten välissä oltiin 2 viikon jälkeen kaavinnasta. Eikä me mitään ehkäisyä käytetty kun ei oltu ennenkään käytetty. No sitten tuli kuukautiset ja ensimmäisestä normaalista kierrosta raskauduin uudelleen. Ja nyt olin kyllä vakaasti päättänyt etten kerro kellekään, mutta eipä nytkään suu ole kiinni pysynyt. Kaikki kyllä ymmärtävät minun tilanteen ja ovat osanneet olla nyt hössöttämättä.

Eli minun tunnelin päässä oli valoa sittenkin. Ja höpöhöpö sellaiset jutut ettei teille ole lasta tarkoitettu. Ehkei nyt tätä ollut, mutta sitten se seuraava...Eikun vaan jaksamista ja onnea uuteen yritykseen. Kyllä se vaan niin on että lapset on luojan lahja ei niitä niin vain tehdä...ainakaan näin vanhemmalla iällä. Mullakin on aina motto että mikä ei tapa niin se vahvistaa...ja piru kun kohta alkaa olla niin vahva että...

 

[minsku]

Lyyli: Mielettömän paljon onnea raskautumisestasi ja onnea myös odotukseesi!! Raskautesi antaa ja luo toivoa meille kaikille kermiteille
Vielä sen verran laitan omaa taustaa että lääketyhjennyksen jälkeen mulla ei tullut menkkoja ollenkaan vaan raskauduin heti uudestaan! Pojan syntymän jälkeen 4 vuotta ilman ehkäsyä, kunnes tulin raskaaksi.
Lyylin sanoihin lopettelen että lapset on luojan lahja, eikä niitä tekemällä tehdä!

 

[iltarusko -67]

Kiitos viesteistä!!!!!!!!!!
Tuntuu hyvälle kun saa valettua uskoa tähän asiaan ja kuulee että keskenmenostakin selviää kunhan antaa ajan kulua....
Olen miettinyt juuri tuota että kuinka varovainen täytyy olla ehkäisyn kanssa ennen eka kuukautisia kaavinnan jälkeen?
Lääkärithän varoittivat mutta kun ei sitä ole tottunut...
Hitsi kun tuntuu tyhmälle alkaa leikkimään kumien kanssa!!
Saunaankin tekisi mieli mutta mulla on hiukan vuotoa joten hetki vielä.
Tänään minulla on ollut alavatsakipua ihan kuin ennen kuukautisia ja olen miettinyt että olisiko se ovulaatio jo käynnissä? Voiko olla niin pian kaavinnan jälkeen?
Olen lukenut toisten kirjoituksia ja tuntuu että en minä paljon asioista tiedäkkään vaikka olen lapsia ennenkin tehnyt... Niin ihmeellisiä termejä ja asioita että...
Kertoisiko joku ihan suomen kielellä )