Valmistuminen/Vauvakuume/Työelämään siirtyminen

Hei,
löytyisikö palstalta vertaistukea/keskustelijoita otsikossa mainittujen teemojen pohdintaan? Kaipaisin hieman muiden näkemyksiä kun on niin hämmentynyt olo kaiken kaikkiaan..

Eli tilanteeni on se, että olen hiljattain valmistunut opinnoistani ja nyt olisi ensimmäinen ns. vakiduuni oman alan töissä etsinnässä. Vauvakuume on ollut kova jo pitkään ja yritystäkin lähes vuosi takana. Oikeastaan olen lähes varmasti saamassa hyvän työpaikan ja mietiskelen, miten asioiden kanssa kannattaisi edetä..

Missään nimessä en haluaisi lykätä vaavin saamista, jos se vain onnistuisi. Ja kun yritystäkin on takana, niin tiedän, ettei ole välttämättä ihan helpolla tulossakaan välttämättä. Tunnen jo nyt kuitenkin pientä syyllisyyttä siitä, että aloittaisin uudessa työssä ja ilmoittaisin heti kohta olevani raskaana..

Miten vastaavassa tilanteessa olevat ovat järkeilleet asiat vai voiko niitä edes järkeillä? Tuntuu hullulta lykätä töihin menoa, jos tässä yrittämisessä kuitenkin menee vielä kauan..
 
Lisää tuohon työllistymisongelmaan vielä omakotiprojekti ja sairastelua niin hahmottuu meijän soppa... Pimpelipom :O Ite teen lopputyötä ja töihin pääseminen olisi älyttömän tärkeää taloudellisesti, mutta vauvakuume on aivan kamala!

Lähipiirissäni on näitä tuoreita maisterisäitejä paljonkin, ja suurin osa on ollut rohkeasti sitä mieltä, että työnantajalla ei ole oikeutta vaikuttaa näihin asioihin tai edes udella niistä. Raskaus on aina onni, ja työnantajan tehtävä on hyväksyä tilanne. Niinhän sanoo lakikin! Mie olen ite niin velvollisuudentuntoinen, että näen asiassa kyllä tosi ison ristiriidan: haluaisin olla hyödyksi työyhteisössä enkä heti häipyä/olla puolikuntoinen raskauskremppojen vuoksi tms.

Mutta sinua ms-rex kannustan jatkamaan vauvaprojektia, varsinkin kun yrittämistä on jo takana jonkin aikaa. Asioilla on tapana järjestyä! Eräs ystäväni muistutti, että työntekijän palkkaaminen on aina riski: yksi sairastuu vakavasti, toinen osoittautuu laiskaksi ja kolmas tulee raskaaksi ensimmäisen työvuoden aikana - ja näistä tuo viimeinen on kuitenkin työnantajankin kannalta paras vaihtoehto! Tsemppiä :)
 
tsemppaavista sanoista. Paljon voimia teille omakotiprojektiin, tiedän mistä puhut. Meilläkin on kyseinen projekti melkein takana.

Unohdetaan molemmat kaikki velvollisuudentunnot ja annetaan elämän kuljettaa eteenpäin! Onhan se hyvä varmistaa, että on niitä pikkutyöntekijöitä pidempääkin aikaväliä ajatellen valmiina odottelemassa ;)
 
..että jostain kumman syystä joka ikisessä työhaastattelussa, missä olen käynyt, on udeltu lisääntymissuunnitelmia. :/ Sehän on lailla kielletty, mutta minkäs teet. On niin monta kertaa kuultu litania "Sinullahan on juuri oikea koulutus ja hienosti työkokemusta, mutta sitten vielä yksi juttu.. Oletkos suunnitellut perheenlisäystä? Ihan vaan sillä, että kun meillä on tämä ja tämä tilanne ja sijaisuus ja lässyn lässyn..."

Eräs haastattelija jopa sanoi, että kyllähän hän lapsista pitää, ei hän sillä kysele..

Joskus on vaan vaikea pitää pää kasassa, varsinkin kun en ole mikään kovin voimakastahtoinen tyyppi tuossa asiassa eli ymmärrän liiankin hyvin sen työnantajan kannan..

:/
 
Sanot seuraavaksi suoraan, että lisääntymisistä ei udella!
Arrghhh kyllä mäki ymmärrän työnantajia mutta olis itse kyselemättä asioista mistä EI saa kysellä :headwall:

Oikeastaan, voivatko he odottaa työntekijältä täyttä rehellisyyttä yms. kun itte kyselevät sitä mitä ei saa kysyä :kieh:

Kova on työmaailma, kannattaa kuitenkin kuunnella sydäntä ja tehdä kuten se sanoo.
Elä omia unelmiasi, älä työnantajan. Tämä on sinun elämäsi, sinun mahdollisuus saada ainutlaatuinen lapsi, työnantajalle kyllä työntekijöitä riittää.

Elämästä ei koskaan tiedä, minä sanoisin että ota työ, tulet raskaaksi jos tulet. Vakkariduuni on hyvä asia noin jos ajattelee sinunkin "turvaasi" raskaana.

Itsekin ymmärrän sekä työnantajaa että toistakin osapuolta mutta työnantaja on itsekäs kun valitsee sellaisia jotka eivät lisäänny, on muillakin oikeus terveeseen itsekkyyteen eli mennä töihin ja vieläpä lisääntyä =)
 

Yhteistyössä