valkovuoto vs lapsivesi

Hei,

Olen koko raskauteni aikana kärsinyt lisääntyvästä valkovuodosta. Mikä lienee kuuluukin asiaan (?). Haluaisinkin semmoista kysyä, että tietäähän sen sitten, kun menee lapsivesi, vaikka se menisikin tipoittain eikä hulahtamalla? Kun pöksyt kastuu tosta valkovuodostakin.
 
Välillä sitä voi olla hankalaakin selvittää. Yleensä lapsivettä tulee kuitenkin enemmän kuin valkovuotoa. Varsinkin makuulta noustessa ja yksiessä voi lirahtaa. Kannattaa laittaa side, jos se kastuu kunnolla se on yleensä lapsivettä. Lapsivesi ei myös ole niin limaista kuin valkovuoto ja on väritöntä.
 
nirppis laiskana
Mulla alkoi lapsivettä tihuttaa ja tiesin kyllä heti mistä on kyse, vaikka synnärillä viimiseen asti koittivat vakuuttaa että se on valkovuotoa tai pissaa. Mulla lirahteli pöksyihin aika runsaastikin esim. kun vaihdoin sängyssä kylkeä tms. Ja kävellessä lirahteli, ja määrät oli sen verran kuitenkin isoja, että heti tajusin, ettei tosiaan ole valkovuotoa. Huomasin myös pikkuhousunsuojassa selkeän eron valkovuotoon verrattuna: lapsivedestä suoja selkeästi kastui, ihan kuin lapsen vaippa, kun taas vetisestäkin valkovuodosta jäi sellainen "lima" suojan pintaan.
 
Ei huolta, kyllä sen ennemmin tai myöhemmin huomaa. Sitä vettä meinaan tulee yllättävän paljon... (joka tapauksessa jos ei supistuksia vielä niin vesien menosta syntymään saataa vierähtää jos jokunenkin aika)
 

Yhteistyössä