S
Surusilmä
Vieras
Tuntuu siltä, että tällaista ei voi ollakaan. Mies taitaa valehdella suut, silmät täyteen, lienee tehnyt sitä varmaan koko seurustelun ajan eli kohta 3 vuotta... Voiko tällainen ihminen muuttua?
Juuri näin miehen auton parkissa kaupungilla. Kun soitin ja kysyin, missä hän on, hän väitti olevansa töissä (työpaikka sijaitsee naapurikaupungissa) ja olleensa siellä jo 3 tuntia. Ja suuttui, kun kysyin! Ilmeisesti hän paitsi valehtelee minulle, myös väärentää tuntilistat työnantajalleen...
Olen jo pariin otteeseen seurustelumme aikana löytänyt miehen kännykästä seksiä tihkuvia viestejä muilta naisilta. Kun suivaannuin ja soitin näille naisille, sain kuulla, että mies oli puhelimessa valehdellut heille olevansa sinkku. Molemmilla kerroilla paljastuttuaan mies itkien vannoi, että viestittely ei toistu. Mutta edelleenkään hän ei suostu kertomaan syytä käytökseensä.
Kun tapasimme, mies väitti eläneensä vapaana jo 1/2 vuotta. Myöhemmin paljastui, että hän ei ollut vielä muuttanut pois exänsä luota tavatessamme. Hän oli jopa niin röyhkeä, että vielä exänsä luona asuessaan oli kutsunut minut sinne käymään ja väittänyt, että asuu jonkun poikakaverin kanssa yhdessä! Tosin en silloin tehnyt visiittiä.
Tuntuu, että mies ei enää edes välitä tunteistani. Alussa hän oli todella romanttinen, halusi rakastella usein, kehui minua kauniiksi, jne. Nyt hän ei enää viitsi edes laittaa likaisia lautasiaan tiskialtaaseen. Ja viime rakastelukerrasta on niin kauan, etten jaksa enää edes muistaa... Jos yritän hyväillä miestä, tämä alkaa vain hihitellä ja torjuu minut.
Minun pitäisi miehen mielestä kustantaa kaikki. Ja kun en suostu, kamala meteli. Siispä vietämme vapaa-aikamme nykyisin pääosin erillään. Eli käymme nukkumassa samassa osoitteessa, se siinä.
Jos yritän lähteä suhteesta, mies saattaa ensin suuttua ja huutaa, että senkun menet, jos haluat. Ja seuraavassa hetkessä itkeä, että rakastaa minua.
Ymmärtäisin em. käytöksen, jos mies aikoisi lähteä lätkimään heti sopivan tilaisuuden (=uuden naisen) tultua. Mutta miksi ihmeessä hän hinkuu minua naimisiin?
Olenko tekemisissä psykopaatin kanssa? Vai mitä ihmettä tämä on? Miehen vanhemmat ja kaveritkin ovat jo alkaneet ihmetellä jätkän käytöstä minun suhteeni.