Valehteleva (?) anoppi

Tää nyt on aika pieni juttu, mut ajattelin vaan kysäistä, ärsyttäiskö ketään muuta vai oonko taas vaan joku ylireagoiva hullu

Anoppi valehtelee tuttavilleen asioita meidän perheestä. Pieniä asioita, tyyliin että ovat tarjoutuneet ottamaan meidän lapset hoitoon viikonlopuksi, vaikkeivät oikeesti ole. Tai että maksoivat meidän jonkun reissun, vaikkeivät maksaneet. Tai että me tuotiin hänelle tuliaiseksi kukkakimppu, vaikkei tuotu. Siis tollasta ns. viatonta. Voisin olettaa anopin valehtelevan muutakin, mutta noista valheista olen satavarma, koska koskevat mua/meitä. Ja tiedän noi, koska meillä on yhteisiä tuttavia (joista anoppi ei kai tiedä, että tunnen?)

Mitä ajattelisitte? Sanoisitteko? Antakaa vaikka analyysia!

 

Onpas ärsyttävää, mua ottais ainakin ihan sikana päähän. En tiä sanoisinko anopille mitään mutta jos ne yhteiset tutut juttelis noita mulle niin korjaisin kyllä.

 

Anoppii käyttää niitä itsetuntonsa kohentamiseksi. Ja sillä tavalla jos joku muu kertoo hoitaneen lapsen lapsiaan niin vastaa varmasti "niin mekin tarjosimme lastenhoitoapua", "miniäkin toi minulle kukkakimpun", jolla saa sellaisen tunteen että olette ihanissa väleissä ja kaikki on loistavasti...

 

Mun appivanhemmat ovat kerran sanoneet että meidän lapset ovat heillä hoidossa kun eivät halunneet (vissiin) lähteä tuttavien kanssa tansseihin. Tää tuttava sitten mulle sanoi myöhemmin että niin olisivat halunneet lähteä mutteivat voineet kun meidän pentuset olivat siellä.

Rupesin laskeskelemaan ja itsekseni mietin että muksut eivät olleet olleet silloin siellä moneen kuukauteen edes iltahoidossa.. Miltei aukaisin suuni ja oikaisin asian mutta sitten ajattekin että ehkä appivanhemmilla oli hyvä syy käyttää lapsia valkoisena valheena. Annoin mennä tällä kertaa läpi kunhan on viimeinen kerta. Seuraavalla kerralla käräytän armottomasti ja pistän appivanhemmat tilille, toivottavasti sitä ei tule...

muoks. Muuten heillä ei ole tyyliä valehdella mistään.

 

Mä en voi luottaa valehtelevaan ihmiseen, enkä mä voisi antaa lastani hoitoon ihmiselle johon en voi luottaa. Eli keskustelisin asiasta, siitä syntyy todennäköisesti valtava riita, mutta ilmaisemalla, että valehtelu ei ole hyväksyttävää sen saa kenties loppumaan ja luottamus voi palata.


Muoks. Minun appikandidaatti on patologinen valehtelija, hän valehtelee välillä ilman syytäkin, mutta yleensä vain ilmaistakseen oman ylivertaisuutensa tai ollakseen myöntämättä tehneensä virheen. Asia on keskustelulistalla.

 

mun äiti valehtelee melkein kaikesta. eli maustaa jutut ja vääristelee totuutta. olen jo niin tottunut etten jaksa enää edes välittää. ja luulen myös että nää joille se tarinoi tietää myös että ei välttämättä niin ole. ainoo mikä harmittaa on se kun se kertoo musta ja siskosta kun olimme lapsia, kun ei tiedä että oliko niin ja tapahtuiko oikeesti.

 

Juu, mäkin luulisin, että itsetunnon pönkityksestä tässä on jollain tapaa kysymys. Haluaa, että muut ihmiset ajattelevat, että hän on loistava mummo ja anoppi. Ja siis kyllä onkin ihan, mutta nuo valheet pistävät ärsyttämään... Aloin jopa miettimään, luuleeko oikeasti että asiat on niin?

Viimeisin ärsytys oli, kun oltiin miehen kanssa pyydetty anoppia ja appiukkoa katsomaan lapsiamme yhden yön ajan, että lähdetään syömään ja oltiin hotellissa yötä - ihan itse maksettiin kaikki jne.. Niin, tämä oli kääntynyt anopin suussa niin, että he olivat tarjonneet yllätyksenä meille hotellin, ruuat ja olleet kokonaisen viikonlopun lasten kanssa!!?

---
muoks. Niin siis, olisi voinut kertoa ihan hyvin, että katsoivat lapsiamme yhden yön, kun oltiin hotellissa, mutta että piti värittää se noin, että he olisivat jotenkin enemmänkin osallisia ja ihania isovanhempia tms... En vaan tajua.

 

Tulee mieleen tällaisesta tyypistä, että uskoo omiin juttuihinsa. Elää unelmamaailmassaan ja kertoo mielikuvituksensa tuotteet tosina. Eli ei itse tajua valehtelevansa.

 

Tiedättekö, tulee mieleen oma mummoni. Viattomat, pienet asiat muuttuivat ja hän itse oikeasti uskoi juttuihinsa. Hänelle oikeasti tuli hyvä mieli omista jutuistaan, ikään kuin rakensi niissä ihannemaailmaansa.

Sairastui sitten Alzheimeriin ja lääkärin mukaan tuo oli yksi ensioireista.

 

Tiedättekö, tulee mieleen oma mummoni. Viattomat, pienet asiat muuttuivat ja hän itse oikeasti uskoi juttuihinsa. Hänelle oikeasti tuli hyvä mieli omista jutuistaan, ikään kuin rakensi niissä ihannemaailmaansa.

Sairastui sitten Alzheimeriin ja lääkärin mukaan tuo oli yksi ensioireista.

Lisään vielä, että olen nyt huomannut äidissäni 50+ iässä samaa. Liekö ihan periytyvä luonteenpiirre/ ympäristön opettama tapa sitten vai taas jotain ihan biologista...

Minä en ole jaksanut siitä hänelle huomautella, välillä sanon että olet kuin mummo, eihän se noin mennyt... Mikä tahansa asia melkein tarvittaessa vääntyy juuri samoin kuin ap ilmaisi. Selvästi siihen liittyy jokin tarve esittää kaikille, että asiat ovat hienosti ja parhaalla mahdollisella tolalla.

 

mun äidillä on myös tää "sairausfetissi". ikinä ei voi olla terve, aina on jotain. ja asiat on muutenkin joko paremmat ku muilla tai huonommat. eli sairaus paljon pahempi ku muilla ja saavutukset ym. paremmat.

 

Minunkin anoppi valehtelee oikopäätä ja kaunistelee totuutta, koska ei halua ottaa vastuuta tekemisistään ja menneisyydestään.
Kammottava piirre.
Minä ja mieheni emme edes tiedä, tajuaako anoppi valehtelevansa vai elääkö se jossain haavemaailmassa uskoen valheensa todeksi. Ikää tällä kieroilijalla on 70+.

 

Antaisin olla. Meillä anoppi ihan samanlainen,mutta sitten kun asiaa kysyy niin kieltää kaiken! Kaikista parasta oli kun valehteli ympäri kyliä että meille on syntymässä sairas lapsi ja olen vuodelevossa loppuraskauden Tutut ihmettelivät kun olin töissä ja kaupungilla normaalisti!
Valehteli myös että mies haluaa lopettaa meidän koiran (joka on siis minun alunperin),mutta mä en anna ja mies vihaa koiraa jne. joka ei todellakaan pidä paikkaansa.
Valehtelee myös pienemmistä asioista.

 

Toisilla on tuollainen tyyli. Aina pitää muutella juttuja vähän paremmaksi tai hiukan toisellaiseksi. Välttämättä siinä ei edes ole mitään sen kummempaa motiivia. Se on vain tapa ja "valehtelun" syyksi riittää se, että kertoja ajatteli toisella olevan parempi mieli, kun kerroinkin asian vähän eri lailla kuin se oikeasti oli.

Käytännössä tämä on saanut minulla aikaan sen, etten usko mitään anopin enkä miehen siskon kertomia juttuja. Mieheni sanomisiin suhtaudun myös pienellä varauksella. Luotan kyllä häneen, mutta tiedän, että asioita on helppo kaunistella hiukan toiseksi, mitä ne oikeasti ovat. Alussa tyyli hämmensi minua enkä ymmärtänyt ollenkaan, miksi asioita ei voi puhua niinkuin ne ovat.

 

Äitini on samanlainen "tarinaniskijä". Koskaan en häntä kuitenkaan valehtelijaksi tai kieroilijaksi sanoisi, sillä hän itse tosiaan uskoo niihin juttuihin. Luulen, että hänelle on tullut siitä tapa ja se on jonkinlainen itsesuojelukeino elämässä, joka muuten on ollut melko rankka hänelle.

 

mun äidillä on myös tää "sairausfetissi". ikinä ei voi olla terve, aina on jotain. ja asiat on muutenkin joko paremmat ku muilla tai huonommat. eli sairaus paljon pahempi ku muilla ja saavutukset ym. paremmat.

Kuulostaa niin mun yhdeltä sukulaistädiltä tää sun äitis, ettei tosikaan! Et sattumoisin ole keski-suomesta?