Valdoxan, kenelläkään kokemusta masennuksen hoidossa?

  • Viestiketjun aloittaja hullu kuin pullosta tullu
  • Ensimmäinen viesti
Aloitin juuri eilen illalla, eli ei kovin pitkä kokemus vielä. ;) Sivuoireet pelottivat minuakin, kun olen niille ollut kovin herkkä aiemmin. Vielä ei ole ainakaan ollut kun muuta kun että suuta kuivaa. Käsittääkseni tuon lääkkeen pitäisi tehdä vähemmän sivuoireita kun muiden. Joillekin ei tule mitään ja jos on niin vain aloitettaessa.

Mä kokeilen tätä lähinnä unirytmin kuntoon saamiseen ja nukahtamisen helpottamiseen. Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja syön siihen Litoa, joka auttaa aika hyvin jo mielialaoireisiin. Nukahtaminen oli jo eilen helpompaa ja ilmeisesti nukuin ihan laadukasta unta, koska oli aika helppoa herätä, vaikken varmasti muuten riittävästi nukkunutkaan eli n. 7 tuntia. Olen nukkunut aivan liian vähän jo yli kaksi vuotta eli raskauden loppupuolelta tähän asti. Tyttö täytti juuri kaksi vuotta. Valvominen on jäänyt päälle, vaikkei tytön takia olisi enää tarpeen. Mulla on ollut unihäiriöitä nuoruudesta asti.

Tänään on ollut myös mieliala tosi hyvä, vaikka fyysisesti ei niin hyvä olo olekaan. Että tiedä tuosta mikä näistä vielä on lääkkeen vaikutusta, mutta kyllähän tuon on nopeavaikutteinen sanottu olevan. Saattaa alkaa tehoamaan jo viikon kuluessa aloituksesta.
 
Pitäis myös aloitella
Alkuperäinen kirjoittaja Nökeli:

MITEN TEILLÄ ON MENNYT VALDOXANIN KANSSA????????????? :) :)
 
jk
Valdoxan toimii kuin unelma!!! Rahansa arvoinen lääke kertakaikkiaan... ei sivuvaikutuksia, tepsi jo 1 vkon kuluttua eikä tunnu mitenkään pahalle. vireystila nousi, nukun paremmin ja olen iloisempi kuin ennen
 
tittala
Mulla nyt käytössä ollut kaksi kuukautta. Enkä pois vaihda. Seksihalut palasivat ja painokin on tippunut. Nukun paremmin kuin koskaan ja kaikin puolin olo on parempi. Ystävä kokeili myös, mutta ei saanu yhtä hyvää apua. Mulle ihan täydellinen. Yhtään ei tee tokkuraista oloa ja olen saanu tunteet takaisin. Edellinen lääke teki turran olon ja en tuntenu oikein mitään. Ihana kun tuntee ja jaksaa erilailla nyt.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tittala:

mikä sulla oli edellinen lääke??
 
Yhteistyössä