"Väkivalta ei kuulu islamiin."

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja islam on rauhanuskonto:)
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
:D Älkää sitä Perussuomalaisihannettanne tähän ketjuun tuoko. Mullahan menee toinen ilta siinä kun latelen kaikki syyt miksi persut on mielestäni, no, sieltä.

Lost in translation ja kaikki muut jotka vähänkin miettivät ihmisoikeuksien tärkeyttä, äännestävät Vihreitä!
 
Onko sulla ollut huono elämä? Äiti ei rakastanut, isä hakkasi? Pukki ei koskaan tuonut toivelahjaa? Ikävää.

En tajua, mitä sinä puhut. Ulosantisi on niin sekavaa, ja kirjoitusvirheitä vilisee.

Mulla on aviomiehenä maallistunut muslimi. Sellainen, jonka en 10 v aikana ole kertaakaan nähnyt tai kuullut rukoilleen, paastonneen tai muutenkaan uskoaan harjoittaneen. Pedofiliaa ja muita kamaluuksia hän vastustaa. Turpaani en ole saanut kertaakaan 10 v yhteiselomme aikana, eikä mua ole edes sanallisesti uhattu.

Helvettiin me ollaan koko sakki menossa kiihkomuslimien mielestä: sekä minä, mies että lapset. Mutta ei se meitä haittaa, kiihkoilkoot ihan rauhassa vaan. Ei mekään niistä tykätä.

Ei natsannut yksikään arvauksesi oikeaan mutta teillä muslimeillahan yleisesti ottaen muissa onkin jotain vialla jos ei ymmärrä sitä lasten ja kamelien panemista, jostain syystä se ei kuitenkaan ole moraalisesti eikä eettisesti oikein että lapsia naitetaan ja eläimiä pannaan kun siltä tuntuu, teillä se tuntuu oikealta ja viisaalta ratkaisulta, tietenkin te olette menossa helvettiin kun mies ei ole saanut lampaita takapihalle pantavaksi ja lapsia ei ole ollut tarpeeksi raiskattavaksi asti, kun ne hoidatte kuntoon niin allah kyllä päästää teidät sinne navettan.
 
LoL. Jos et olisi niin raivostuttava, niin nauraisin varmaan itseni kipeäksi. Varmaan pitää venata vähän että verenpaine laskee ja tulla tänne takaisin hekottelemaan... *snerk*
 
Ei natsannut yksikään arvauksesi oikeaan mutta teillä muslimeillahan yleisesti ottaen muissa onkin jotain vialla jos ei ymmärrä sitä lasten ja kamelien panemista, jostain syystä se ei kuitenkaan ole moraalisesti eikä eettisesti oikein että lapsia naitetaan ja eläimiä pannaan kun siltä tuntuu, teillä se tuntuu oikealta ja viisaalta ratkaisulta, tietenkin te olette menossa helvettiin kun mies ei ole saanut lampaita takapihalle pantavaksi ja lapsia ei ole ollut tarpeeksi raiskattavaksi asti, kun ne hoidatte kuntoon niin allah kyllä päästää teidät sinne navettan.

"Teillä muslimeilla"....?

Kirjoituksesi ei siis olekaan suunnattu minulle. Se tuo hieman selitystä siihen, miksi tekstisi on niin kummallisen sekavaa.
 
"Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta"
-Perussuomalaiset-

perussuomalaiset esimerkiksi hyväksyvät anatolian puolison varmasti.

http://vaalimanifesti.fi/
 
Alkuperäinen kirjoittaja älä pimitä tieoas;22701700:
Kerro ihmeessä miksi PS on huonolla asialla?

Koska niiden vaaliohjelmaan ei paljo muuta mahdukkaan kuin maahanmuuttovastainen politiikka. Niin, ja Timo Soini on typerä. Sen näkee kaikista niistä keskusteluista, joihin hän osallistuu. Puhutaan sitten vaikka mansikkasadosta niin kyllä Timppa saa sinne väliin työnnettyä sen, miten kamalaa (!) on, kun Suomessa on muitakin kun suomalaisia...!!11!!

Lyhyt ja ytimekäs versio siinä.
 
[QUOTE="vieras";22701710]"Ei maahanmuuttoa vastaan vaan paremman maahanmuuton puolesta"
-Perussuomalaiset-

perussuomalaiset esimerkiksi hyväksyvät anatolian puolison varmasti.

Nuiva vaalimanifesti[/QUOTE]

Näinhän ne sanoo, mutta sitten kun niitä kuuntelee tarkemmin niin viesti onkin jo ihan toinen. Tätä perimmäistä ajatusta vastaan mulla ei ole mitään, eikä nuoremman polven fiksuja persuja joita satun tuntemaan. Mutta Timo Soini ja kaikki hänen kaltaisensa joutaisi työntää politiikan piiristä kokonaan pois.
 
Koska niiden vaaliohjelmaan ei paljo muuta mahdukkaan kuin maahanmuuttovastainen politiikka. Niin, ja Timo Soini on typerä. Sen näkee kaikista niistä keskusteluista, joihin hän osallistuu. Puhutaan sitten vaikka mansikkasadosta niin kyllä Timppa saa sinne väliin työnnettyä sen, miten kamalaa (!) on, kun Suomessa on muitakin kun suomalaisia...!!11!!

Lyhyt ja ytimekäs versio siinä.

Olipa mitäänsanomaton perustelu, että osaat olla typerä.
 
Ei natsannut yksikään arvauksesi oikeaan mutta teillä muslimeillahan yleisesti ottaen muissa onkin jotain vialla jos ei ymmärrä sitä lasten ja kamelien panemista, jostain syystä se ei kuitenkaan ole moraalisesti eikä eettisesti oikein että lapsia naitetaan ja eläimiä pannaan kun siltä tuntuu, teillä se tuntuu oikealta ja viisaalta ratkaisulta, tietenkin te olette menossa helvettiin kun mies ei ole saanut lampaita takapihalle pantavaksi ja lapsia ei ole ollut tarpeeksi raiskattavaksi asti, kun ne hoidatte kuntoon niin allah kyllä päästää teidät sinne navettan.

Meinasitko vielä pitkäänkin kylvää noita fantasioitasi tähän ketjuun, vai onko sinulla jotain oikeaakin asiaa. Nyt tuntuu ikävästi jääneen levy junnaamaan paikoilleen.
 
Koska niiden vaaliohjelmaan ei paljo muuta mahdukkaan kuin maahanmuuttovastainen politiikka. Niin, ja Timo Soini on typerä. Sen näkee kaikista niistä keskusteluista, joihin hän osallistuu. Puhutaan sitten vaikka mansikkasadosta niin kyllä Timppa saa sinne väliin työnnettyä sen, miten kamalaa (!) on, kun Suomessa on muitakin kun suomalaisia...!!11!!

Lyhyt ja ytimekäs versio siinä.

Lyhyesti vastattuna se ei kiellä maahanmuuttoa vaan sanoo että kun tulee tekemään töitä on se hyväksyttävää. Missä sillipurkissa sinä elät jos näet vain kaikki mamu vastaisuuden?
 
Haluatte riidellä ja saada aikaan joukkotappeluja suomessa. Päästää vähän höyryjä ja löytää joku jota syytellä kaikesta.
Vähä niinkuin saksassa aikoinaan, joku piti löytää ja nitistää??
Sama se onko se maallistunut muslimi ja työssäkäyvä tai äärimuslimi koti sohvallaan??
Siinä tapauksessa jatkakaa sairasta keskusteluanne.
Persujen kanssa saatte sellaisen suomen jota ei kehta muulle maailmalle näyttää.
 
[QUOTE="vieras";22701753]Meinasitko vielä pitkäänkin kylvää noita fantasioitasi tähän ketjuun, vai onko sinulla jotain oikeaakin asiaa. Nyt tuntuu ikävästi jääneen levy junnaamaan paikoilleen.[/QUOTE]

Kaukana minun fantasioista nuo lasten ja eläinten panemiset, kerron vaan sen mitä ne oikeasti on ja eikö sinua kiinnosta tietää se mitä tänne on tulemassa lisää kok ajan, työtön kun olet niin päivärahasi laskee koko ajan syystä että pitää työntää rahaa lisää sinne mamuille ja muslimit kun ovat aika ahneita muutenkin rahalle niin miksi et suoraan antaisi sinne rahasi, elät pyhällä hengellä kuten allah sanoo, nusssit lapsia ja eläimiä, unohdat kaikki lakipykälät ja annat mennä vaan.
 
Mä en voi äänestää Persuja, jos ne on oikeasti sitä mieltä, että vähemmistökielten opetus kouluissa on lopetettava.

Paljonko olet valmis antamaan perheesi nettotuloista kuukaudessa? Esimerkkinä siihen että pakko ruotsi imee rahaa valtion kassasta ihan vitun paljon ja jonka rahan voi käyttää vaikka nuorten työllistämiseen, jos teille tulee kuukaudessa rahaa 2000€. annatko hyvinmielin sen 1000€. siitä rahasta kissojenhoitokotiin, samoin käy nyt valtiolla, iso osa rahasta menee sinne i9han turhaan ja siitä ei ole koskaan mitään hyötyä.
 
Kaukana minun fantasioista nuo lasten ja eläinten panemiset, kerron vaan sen mitä ne oikeasti on ja eikö sinua kiinnosta tietää se mitä tänne on tulemassa lisää kok ajan, työtön kun olet niin päivärahasi laskee koko ajan syystä että pitää työntää rahaa lisää sinne mamuille ja muslimit kun ovat aika ahneita muutenkin rahalle niin miksi et suoraan antaisi sinne rahasi, elät pyhällä hengellä kuten allah sanoo, nusssit lapsia ja eläimiä, unohdat kaikki lakipykälät ja annat mennä vaan.

Kopautas otsaasi siihen pöydän kulmaan, niin jos se neula hyppäisi seuraavaan kappaleeseen.

Mitäs mieltä olet muuten katolilaisista?
 
[QUOTE="vieras";22701804]Kopautas otsaasi siihen pöydän kulmaan, niin jos se neula hyppäisi seuraavaan kappaleeseen.

Mitäs mieltä olet muuten katolilaisista?[/QUOTE]
Eipä ole täällä riippakivenä ja katastrofeja aiheuttamassa.
 
Haluatte riidellä ja saada aikaan joukkotappeluja suomessa. Päästää vähän höyryjä ja löytää joku jota syytellä kaikesta.
Vähä niinkuin saksassa aikoinaan, joku piti löytää ja nitistää??
Sama se onko se maallistunut muslimi ja työssäkäyvä tai äärimuslimi koti sohvallaan??
Siinä tapauksessa jatkakaa sairasta keskusteluanne.
Persujen kanssa saatte sellaisen suomen jota ei kehta muulle maailmalle näyttää.

Kumpi on sinun mielestäsi tärkeämpää, se että suomen kansalaiset, suomen kulttuuri ja suomalaisuus on turvassa vai se mitä muu maailma meistä ajattelee? Minulle on ihan sama mitä Afganistanissa joku paikallinen Ali baba minusta ajattelee, kunhan perheeni ei joudu pelkäämään omassa kotimaassaan, suomessa.
 
[QUOTE="vieras";22701818]Kumpi on sinun mielestäsi tärkeämpää, se että suomen kansalaiset, suomen kulttuuri ja suomalaisuus on turvassa vai se mitä muu maailma meistä ajattelee? Minulle on ihan sama mitä Afganistanissa joku paikallinen Ali baba minusta ajattelee, kunhan perheeni ei joudu pelkäämään omassa kotimaassaan, suomessa.[/QUOTE]

Ja minä mamu(suomenkansalainen) haluan elää pelkäämättä sun kaltasia tyyppejä suomessa rauhassa. Tämä on nyt mun kotimaa ja emme halua myöskään pelkää.
 
Yhteistyössä