Vain äiti käy?

tyttö 5kk alkaa olemaan hankala..
Mitä tehdä kun olisi vaan päivät pitkät äidin kanssa. Isän seurassa ja sylissä huudetaan, ja kun vihdoin pääsee äitin syliin, niin huuto loppuu kuin seinään.
APUA!
 
Mä otin meiän esikoispojan kanssa aina heti omaa aikaa, jos alkoi näyttää siltä, et on liikaa mun perään. Lähdin vaikka yöksi pois kotoa ja jätin pojat keskenään. Vähän kylmää toimintaa, mutta hyvin toimi. Isi kelpasi heti hienosti, kun mä en ollut kotona. Teki miehellekin tosi hyvää, kun sai ottaa vastuun lapsesta kokonaan itselleen ja viettää aikaa lapsensa kanssa kahden kesken. En tiedä, sopiiko tai toimiiko tämmönen muilla, mut tosiaan meillä oli oikea ratkaisu.

Tsemppiä!
 
Antakaa miestenne osallistua päivittäin lasten hoitoon ja leikkimiseen. Meillä isäntä aina alusta alkaen töistä tullessaan teki pikkuiselle prinsessallemme vauvahierontaa. Ja voi, kun vauva tykkäsi. Eikä huutanut isälle, jos isä oli tytön kanssa.

Nyt isompana tullut sitten takertumisvaihetta äitiin. Eli ei ole suostunut nukkumaan jos äiti ei ole paikalla ja silloinkin meni tunnista kolmeen tuntiin. Jos yöllä heräsi niin nukahtaminen sattoi pahimmillaan viedä kaksi tuntia. Mutta onneksi ne ajat ovat toistaiseksi takanapäin. Isäntä hoiti nukuttamisen pahimpina aikoina.
Niin ja tyttö on nyt päälle kaksi vuotias. Elämä lapsilla on vaihetta vaihdeen perään. Joten muistakaa hillitty mieli ja kieli.

Jadekettu+masuasukki 39+1 :heart:
 
Kiitos kaikille vinkeistä mutta pitkään en voi olla poissa, kun meillä vaan tissiä syödään ja pulloista ei tajuta hölkäsen pöläystä. Ja mitä jadeketun juttuun tulee, niin meillä mies on ihan yhtä tasavertainen lapsen hoidossa kuin minäkin, pitää tyttöä paljon, tekee sen kanssa juttuja, ja on todella paljon sen kanssa. Nyt on vaan siis parina päivänä ollut tosi kiukku sen sylissä ja nukkua ei vieläkään voi (ei oo voinut kun pienenä) ilman äitiä. Joten tuskin on tosta osallistumisesta kiinni. Jotenkin vaan tuntuu että nyt on joku vaihe menossa. Hainkin tässä vaan tietoa kauankos tämmönen vaihe sitten saattais kestää?
Nyt soseiden maistelun olen luovuttanut kokonaan miehelle, josko sitä kautta tyttönen alkais taas viihtyä..
 
Meillä on kanssa tyttönen 5 kk ja samaa on havaittavissa täälläkin. Vanhemman tytön kanssa oli samanlaista, vaikka olin kyllä poissa kotoakin. Iskä ei vaan käynyt, vaikka miten päin olisi ollut. Helpotti tuossa vähän päälle vuoden iässä meillä, en sitten tiedä että vaikuttiko miun aikainen töihin lähtö tuohon että noinkin kauan kesti tuo äitivaihe.

Eipä tuo miuta kyllä kovinkaan paljon haitannut, joskus oli vähän raskasta kun ei mitään voinut tehdä ilman vauvaa. Toisaalta oli niin lyhyt aikakin ja onhan se kiva että saa tuntea itsensä tärkeäksi ja pieni vauva tarvitsee äitiä.

Toivottavasti tällä kertaa selvitään helpommalla. :)
 

Yhteistyössä