M
Mitä tehdä62
Vieras
Hei,
tilanne on seuraava:
vaimoni on lähdössä vuodenvaihteen jälkeen käymään kotiseudullaan ja menossa siellä viihteelle siskonsa ja tämän uudehkon miesystävän kanssa. Tämä sisko elää nyt jonkinlaista kadotettua nuoruuttaan ja käyttäytyy suorastaan törkeästi sekä lapsellisesti. On jo aiemmilla kerroilla yrittänyt saada vaimoani pettämään minua toisten miesten kanssa.
Kehottaa häntä ottamaan kerrankin ilon irti elämästä ym.
Kun ovat aiemmin olleet viihteellä, niin tämä sisko kehuu vaimoani suureen ääneen paikalla olijoille (vaatetusta, vartaloa jne.).
Vaimoni kokee tällaisen hyvin kiusalliseksi mutta ei kuitenkaan haluaisi loukata sisartaan.
Toisaalta hänkin kuitenkin mielellään käy viihteellä tilaisuuden tullen.
Haluaisin kyllä luottaa vaimooni, mutta siskon käytös on alkanut arveluttamaan tosi paljon.
Myönnän olevani tilanteesta mustasukkainen ja pelkään että vaimoni tekee jotakin typerää siskonsa painostuksesta. Varsinkin päihtyneenä.
Tiedän ettei vaimoni ole minua aiemmin pettänyt, mutta pelko sen suuntaan on kasvanut.
Asia vaivaa minua jo todella kovasti, ja mietin mahdollisia tulevia tapahtumia päivittäin vaikka siihen menoon on vielä lähes kuukausi.
Mitä tällaisessa tilanteessa oikein voi tehdä?
Toivon oikeasti asiallisia vastauksia ja neuvoja.