Vaimo katselee salaa pornoa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja cyrano
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

cyrano

Uusi jäsen
14.02.2011
2
0
1
Olemme n.kolmekymppinen aviopari. Naimisissa on oltu 8 vuotta. Lapsia siunaantunut kolme. Seksielämä sujuu ihan hyvin ja pystymme myös keskustelemaan asiasta, kuin asiasta. Toki lapsien syntymän ja välillä raskaan työelämän takia, seksielämäkin on kärsinyt välillä. Yhteistä aikaa ei vaan tahdo löytyä.

Eräs seikka on kuitenkin askarruttanut minua miehenä jo jonkin aikaa. Vaimoni on ollut aina hyvin jyrkkä suhteessaan pornon katseluun. Muistan kuinka suhteen alussa, hän oli hyvin vihainen, kun sai selville minun surffailleen pornosivuilla. Olemme monesti keskustelleet asiasta ja kerran jopa katsellut yhdessä pornoa. Se piti kuitenkin lopettaa, koska se vaimoni mielestä pilasi tunnelman.

Kuitenkin olen muutaman kerran olen löytänyt merkkejä siitä, että hän katselee tv:stä pornoa. Itse hän kieltää asian jyrkästi. Aina, kun itse kanavapujottelun yhteydessä satun näille kanaville, yhdessä ollessa hän aina käskee vaihtaa kanavaa.

Nyt pienen, teknisen kömmähdyksen vuoksi, sain selville mitä hän oli katsellut, minun ollessa pois kotoa työn vuoksi pari yötä. Hyvin määrätietoisesti, hän selaili kanavia ja etsi kanavalistasta aikuisviihdettä, jossa ohjelma alkaa myöhään yöllä. Näin siis hänen kanavavalintansa. Lopulta ohjelma alkoi ja hän pysyi yhdellä pornokanavalla ainakin puolen tunnin ajan.

Korostan vielä, ettei tämä tieto tullut minulle minkään vakoilun kautta, vaan temppuilevan videon ajastimen vuoksi. Kotiin tultuani ja asian selvittyä, kyselin vaimolta katselusta. Hän kielsi tietysti katselleensa mitään sellaista tarkoituksella. Seurasi pitkä lista selityksiä, mistä kanavien katselut olivat johtuneet. Suoraan ei myöntänyt katselleensa.

Kysynkin nyt, varsinkin te naiset. Mistä tällainen käytös voi johtua? Olen aina kertonut avoimesti omasta satunnaisesta pornon katselusta ja siitä, ettei se ole missään nimessä uhka vaimolleni. Rakastan häntä syvästi ja seksi hänen kanssaan on mahtavaa. Miksei hän voi myöntää minulle katselevansa itsekkin pornoa??
 
Niin....Ei hän nyt ole minua kieltänyt katselemasta. Olemme asiasta tosiaan keskustelleet ja olen kertonut syyt katseluun. Lähinnä itse haen jotain virikettä ja ideaa omaan seksielämään. En vertaa leffojen naisia vaimooni. Tätä vaimoni onkin pitänyt yhtenä negatiivisena asiana..eli että vertaisin häntä leffojen naisiin. Tämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa!! Nämä naiset eivät pärjää vaimolleni missään!!
 
Voih, toinen selvästi nolostelee :/
Ehdota hänelle joskus esileikin aikana vaimosi jo kiihotuttua leffahetkeä ja nautinnollista toistenne tyydyttämistä, suulla tai käsillä. Yritätte katsoa koko leffan menemättä itse asiaan ja vasta kun olette ihan kiimasta hulluna, työnnyt vaimoosi. Ehkä se toimii, luulisi ettei halua olla kokeilematta jos ehdotat suoraan :)
 

Uusimmat

Yhteistyössä