Vaikuttaako oma lapsuus oman lapsen kasvatukseen?

[minävaan78]

Nyt ekan lapsen saatuani mietin kuinka paljon vaikuttaa oma lapsuuteni jaksamiseen ja kasvatuksen laatuun,itselläni ei todellakaan ollut helppo ja ruusuinen lapsuus,ja olenkin jäänyt miettimään paljonko se saattaa pilata oman lapseni tulevaisuutta.
Olen yh ja en ole lapsen isän kanssa kovinkaan paljon tekemisissä,en ole oikeastaan koskaan ollut parisuhteessa ja olen kovin impulsiivinen ihminen,ja todella helposti tulistuva yksilö,tosin sanomisiani kadun joskus jälkeenpäin.. paljonkin.En luota helposti kehenkään enkä mihinkään.

Onko muilla kokemuksia miten on mennyt vaikka oma lapsuus on ollut rikki?

 

[Hilde-76]

Varmasti lähes jokainen äiti miettii samaa asiaa. Se että pohtii tällaisia kysymyksiä on portti vaihtoehtoiseen toimintaan. Tosin yhtä huonoa asiaa vältellessän lipsuu helposti toiseen ääripäähän, jos ei pohdi tunteita joita on näihin asioihin kytköksissä. Tulee lääkinneeksi omia traumojaan, vaikka luulee toimivansa lapsensa parhaaksi. Siksi mun näkemys on, että omien tutneiden selvittelyyn kannattaa panostaa. Helposti tulistuvakin saa olla helposti tulistuva, mutta täytyy osata asettaa itselleen myös rajoja.

Hyviä ajatuksia kirjoista ja nettilinkeistä!

Voin suositella:

Keltikangas- Järvinen: Temperamentti.
Tony Dunderfelt: Toimiva perhe (vuorovaikutusasiaa)

Sekä minä-viestin ja sinäviestin opettelu perheneuvolan kursseilla (kulkee nimellä Rakentava valinta). Jossain perheneuvoloissa kurssi on ilmainen, mutta lastenhoitoa tietysti tarvitsee järjestää. Erityisesti minäviestiasiasta kannattaa ottaa selvää. Se tuntuu ensin teennäisen teoreettiselta, mutta kun sen ymmärätää, se on älyttömän yksinkertainen ja terveellinen juttu ihmiselle, joka miettii omien tunteiden ja tarpeiden ilmaisua ja sitä, miten niitä saa ilmaista. Itse olen opettanut tätä asiaa lapsilleni ja uskon että ihminen, joka osaa rakentavalla tavalla ilmaista omia tunteitaan, antaa hyvän esimerkin lapsilleen.

Muuta luettavaa esim parisuhdeasiasta: Rakentava valinta (9789529965205) - Kari Kiianmaa - Kirjat - BOOKPLUS.FI

Arki ja jaksaminen on haasteellista kenellä vaan, elämää eletään päivä kerrallaan, joten tsemppiä! Vaikka oma lapsuus vaikuttaa, sinä et ole äitisi/isäsi. Sinä teet omat valintasi. Tsemppiä!

 

[minävaan78]

Sitä olenkin miettinyt,miten olen yrittänyt tähän asti tehdä kaikki päinvastoin kuin omat vanhempani aikoinaan,ja yllättäin olen huomannut että pinna kestää hyvin vaikkei olisi juuri nukkunut..Turvaverkkoni on aika olematon,mutta tosin olen sitkeää sorttia,läpi mennään vaikka harmaasta kivestä,jos pakko on..
Nautin aamuista lapsen kanssa,nyt.Ensimmäiset kolmisen kuukautta oli aikas kamalaa kun olen tottunut tekemään asiat kaikki omaan tahtiin ja yksin,nyt minulla onkin sitten kotona "työnjohtaja" joka määrää miten ja missä mennään.Opetteluun meni kolme kuukautta,mutta onneksi nyt alkaa hahmottaan mitkä itkut otetaan tosissaan ja mitä voin sivuuttaa pelkällä läsnäololla.. Ihana vauva,ei turhaan kitise enää ja muutoinkin nyt kun rytmi alkaa löytyä arki alkaa helpottaan.
En valitettavasti arvosta tuota kyseistä Kiianmaata,lähinnä huonoista kokemuksista johtuen,olen käynyt joskus vastaanotollaan.. Mutta kiitos vastauksesta,silti.

 

[Hilde-76]

Minäviestiasia ei ole kuitenkaan Kiianmaata, niin luulen...? Omia tunteita ja tarpeita saa ja pitää ilmaista, äitinäkin. Muuten lähtee sellaselle pyhimustielle jossa ei ole tilaa hengittä ja kun ei ole tilaa, lopulta räjähtää pahemmin kuin oli osannut pelätä. Omaa temperamentia ei voi muuttaa, joten ei kannata vaatia itseltään liikoja. Rajat kuitenkin. Ensin itselle, vasta myöhemmin isommalle lapselle. Tärkeää on myös oppia ottamaan niiä tunteenilmaisuja vastaan lapselta ja tämä alkaa siitä että hyväksyy tarpeet itsessään.

Se ei ole ihan helppoa, jos on helposti tulistuva ja saanut sitä kautta huonoja kokemuksia. pointti voikin olla siinä mitä sanoo ja mitä tekee, ei siinä että ilmaiseeko omia tunteitaan ja tarpeitaan vaan tosiana siinä miten sen tekee. On lupa olla minä, mutta sellaisella tavalla että voi myös kunnioittaa toisen rajoja. Pitkä tie oppia, mutta palkitseva ja vapauttava!

Ihanaa että vauva palkitsee! Niin varmasti jatkossakin! Vaikka huonojakin hetkiä on, pitää uskoa siihen että sekaan mahtuu myös uskoa huomiseen. Lapset ovat siitä ihania että kasvattavat vanhempia jos vain vanhemmat uskaltavat lähteä kasvamaan! Sillä tiellä ollaan...!