Alkuperäinen kirjoittaja kyselijä..:
Meillä ekat kaksi meni kesken. Kumpikin aika alussa, toinen jo viikolla 5-6. Mutta minulle ja miehelleni meidän perheen esikoinen on kyllä se elossa syntynyt tytär, ja loput tulevat "numero järjestyksessä perässä". Näistä kahdesta aikaisemmasta (ja näistäkin vain aivan ensimmäinen, joka jouduttiin "hoitamaan loppuun" sairaalassa) on muistona vain merkintä neuvolakortissa. En ajattele heitä edes lapsinani. Ainakaan enää.
Tämä on ot ap:n kysymykseen, mutta samoilla linjoilla olen omien keskenmenojeni suhteen. Ne huomattiin np-ultrassa, joten oli sitä jo ehditty elää raskaana pari kk, mutta en silti ajattele lapsinani. Raskauksia on ollut 5, mutta lapsia on 3, vanhin heistä on esikoinen.
Joskus mietin, voinko kutsua itseäni äidiksi, jos en koskaan saa elävää lasta, en edelleenkään tiedä. Onneksi ei tarvitse tietää, kun sain lapsia sitten kuitenkin
.
Ihmiset ottavat nämä asiat niin erilailla, Näin kerran dokumentin, jossa suomalainen perhe piti juuri tällaisia keskenmenoja lapsinaan, puhui eläville lapsilleen vähän väliä heistä lapsinaan, enkelisisaruksina jne. Minusta se oli aika kammottavaa. Ymmärrän, että jos tulee kohtukuolema ja joutuu synnyttämään ja hautaamaan vauvan, niin se on lapsi ja sisarus, mutta kaavittu keskenmeno (tai kaapimatonkin toki) ei minusta ole. Ei se koskaan unohdu, että se olisi voinut olla lapseni, mutta kävi niinkuin kävi, eikä lasta tullut sillä kertaa. Vaikeita asioita.
