vaikeita päätöksiä!

[ap]

Osaisikohan kukaan teistä selkiyttää mun ajatuksia...olen ollut kohta 10v yhdessä kahden lapseni isän kanssa. Alkoa on kulunut koko ajan miehellä enempi tai vähempi ja tasaisin väliajoin käydään keskusteluja siitä, mikä on kohtuukäytön raja...

viimeiset neljä vuotta ovat olleet meille molemmille rankkoja. Samalla kun tein esikoisesta plussa-testin, kuoli miehen äiti äkillisesti. Mieheltä jäi äitinsä kuoleman käsittely väliin ja hän masentui. Alkoa kului enemmän, arjessa ei jaksanut auttaa yms.

Pari vuotta sitten odottaessani toista lasta kuoli oma isäni, koin, että mies ei jaksa tukea ja auttaa. Kuopus oli allerginen ja itkuinen vauva, ensimmäiset puoli vuotta nukuin n 3-5h/yö...eikä edelleenkään mies jaksanut auttaa.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että olen palannut hoitovapaalta töihin ja lapset ovat päivähoidossa. Hoidan yksin kaikki kotityöt ja lapset iltaisin, koska mies vain jurnuttaa tietokoneella, ei kuulemma voimat riitä mihinkään ja mikään ei kiinnosta! Mies aloitti muutama viikko sitten mielialalääkityksen, kun hänellä todettiin keskivaikea masennus, sain vihdoinkin tuon lääkäriin asti!! Alkoa kuluu!! Pääsääntöisesti viikonloppuisin, mutta välillä myös arki-iltaisin.

Olen niin kahden vaiheilla, että jäänkö katsomaan, että muuttuuko tämä tilanne mihinkään, vai pakkaanko kamat ja muksut ja muutan muualle...Jotenkin tuntuu toisen puolesta pahalle, mutta omakin jaksaminen alkaa olla niin äärirajoilla, että....En halua, että lasten tarvitsee katsoa tätä jokaviikonloppuista juomista ja kuunnella minun urputtamistani siitä...mutta olenko itserakas, jos jätän toisen nyt, kun on vihdoin itselleen apua hakenut???

 

[vieras]

Jos sä tosiaan rakastat miestät, jäät tueksi etkä pakene heti kun toinen sairastaa. jos lähdet, se ei ollut rakkautta

 

[...]

Jos sä tosiaan rakastat miestät, jäät tueksi etkä pakene heti kun toinen sairastaa. jos lähdet, se ei ollut rakkautta

peesi. voisit nyt edes sitten odottaa sen jättämisen kanssa siihen, että lääkkeet auttavat ja mies päänsä edes johonkin kuntoon.

 

[chef]

Jos sä tosiaan rakastat miestät, jäät tueksi etkä pakene heti kun toinen sairastaa. jos lähdet, se ei ollut rakkautta

Jos ap todella rakastaa itseään (ja meistä jokaisen pitäisi rakastaa itseään) hän pakkaa ne kamansa ennen kun on totaali palanut loppuun. Ap:lla on myös lapset joita hänen pitää jaksaa hoitaa, mies jää siinä asiassa kakkoseksi.

Et voi ap toimia yli omien voimavarojesi. Mikäli päädyyt nyt eroon, niin ainahan voitte katsoa tilannetta uudestaan kun mies voi paremmin.

 

[lauantaipussi]

Vaikea juttu. Toisaalta tarviiko sun jaksaa siinä jos tuntuu että muutenkin on vastuuta sulla jo riittämiin... :/ Teillä on aika kauan jatkunu tuollanen tilanne, joten ymmärrän kyllä että rajaki tulee vastaan.

 

[ap]

niin...siis todellakin puntaroin itseni kanssa sitä, missä menee se oma jaksamisen raja!! Mitä hyötyä lapsille on vanhemmista, joista toinen on alkoholisoitumassa oleva ja masentunut ja toinen on ihan poikki?!? Ja tätä tilannetta on nyt jatkunut huonoine ja hyvine päivineen sen neljä vuotta....

 

[tytsyjen äiti]

Jos mies tosiaan haluaa itsensä kuntoon, niin alkoholi ja mielialalääkitys ei mun tietääkseni sovi mitenkään yhteen. Pitäisi varmaan valita.. Kuulostit aika väsyneeltä, ja siltä että voimat loppuu. Ehkä itse jäisin vähäksi aikaa seuraamaan mihin päin tilanne alkaa mennä. Varmasti vaikeaa jos kuitenkin toista rakastaa ja on yhteiset lapsetkin. Toisaalta lasten ja itsesi takia pitäisi tilanteen muuttua, tai et jaksa. Vaikka mies ei paljon auttaisikaan arjessa, niin ei yksinhuoltajanakaan eläminen varmasti ongelmatonta ole. Sitten olet varmaan tiukemmalla taloudellisesti, enimmäkseen yksin vastuussa lapsista yms. Varmaan kuitenkin vain sinä tiedät mikä on parhaaksi, ja mihin sun voimat riittää.

 

[ap]

niin...ja en siis "heti pakene kun toinen sairastaa"! Vaan jotenkin tää tilanne kaikkiaan on ajautunut siihen pisteeseen, että alan olla itse ihan burn outissa! Olen itse vaativassa ammatissa, jossa jokainen virhe voi kostautua ja alkaa tuntua, että kulkee vaan ihan sumussa koko ajan....

Ja tietenkin, jos toinen on ollut enempi ja vähempi masentunut/paniikkihäiriöinen viimeset 4vuotta niin se parisuhdekin on kärsinyt! Tuntuu, että ollaan enempi kämppiksiä kuin aviopari! Tiedän, että masennus voi muuttaa toisen persoonallisuutta, mutta tuntuu niin pahalta, kun se mies johan rakastuin ja luotin on muuttunut aivan toisenlaiseksi ihmiseksi!!!

 

[Voimia ap:lle]

Kuulostaa siltä, että sun voimavarat alkavat olemaan lopussa. Itselläni on myös kokemuksia alkoholisoitumisesta, tosin vanhempieni puolesta. Myös vaativa työ ja sairas lapsi on mulla kokemuksena. Masennuksesta en tiedä vielä mitään, mutta voin vain kuvitella, että on vielä yksi ulottuvuus lisää.

Jos miehesi olisi vain masentunut, ja hakisi siihen apua, kannustaisin sinua jäämään. Mutta alkoholin käyttö siihen päälle on se, mikä minun silmissä kannustaisi lähtemään. Jos sun voimavarat loppuvat, niin eniten siitä kärsivät lapsesi, sitten sinä ja vasta viimeiseksi miehesi. Varsinkin alkoholin lopettimaseen et käytännössä voi vaikuttaa, jos miehesi ei itse ota itseään niskasta kiinnin.

Joten lähde ennen kuin voimasi ovat lopussa (onko se nyt vai jonkin ajan kuluttua, siihen en osaa ottaa kantaa). Säästä niitä itsellesi ja lapsillesi.