Vaikea vauva/lapsi

[vaikea vauva]

Hei!

Kirjoittelen tänne nyt tuntojani, koska tämä kaikki alkaa tuntua niin kovin raskaalta. Lapseni on reilun 11 kk:n ikäinen. Kaikki on taistelua. Hän ei viihdy itsekseen yhtään, kitisee, huutaa ja roikkuu puntissa. Myöskään sylissä ei ole hyvä. Hän on rauhaton ja levoton. Saattaa leikkiä iloisesti ja naureskella hetken, mutta simänräpäyksessä kaikki on taas huonosti ja itkettää. Äiti ei saa kadota näkyvistä ollenkaan. Sylissä ei malta istua paikallaan sekuntiakaan, ei edes muskarissa. Lattialla pyytää syliin ja sylissä kiemurtelee pois. Jos en nosta syliin, alkaa ihan armoton huuto. Lyö päänsä jatkuvasti milloin mihinkin. Kun ollaan kylässä tms. jaksaa paremmin. Kotiin tultua alkaa kiukku välittömästi. Mihinkään missä vaadittaisiin sylissä istumista, ei voida mennä. Nukkuu ihan hyvin ja pitkään. Kasvaa ja kehittyy mielestäni hyvin.

Alan olla todella väsynyt ja, todellakin, kyllästynyt lapseni hoitamiseen, koska se on niin epäpalkitsevaa. Vauvan jatkuva tyytymättömyys syö minua elävältä. Pelkään lapsella olevan vaikeita neurologisia ongelmia tai kipuja. Toisaalta kuitenkin uskon, että kyse on pikemminkin todella vaikeasta luonteesta. Apua ei tunnu olevan saatavilla.

Miten ihmeessä te muut vaikeiden vauvojen/lasten vanhemmat jaksatte tätä raskasta arkea?

 

[auttaako?]

meidän vauveli on vähän samanlainen,mut ei noin pahasti. sylissä kiemurtelun oon tulkinnut haluksi hypellä,ei meilläkään paikallaan viihdytä vaan pitää heitellä korkeelle

 

[---]

Kuulostaa siltä että lapsesi vain on hyvin vilkas ja tarvitsee toimintaa. Jaksaako kiinnostua jostain lelusta ym. jos on sylissä? Mitenkäs viihtyy ulkona olisiko hiekkalaatikolla tarpeeksi mielekästä puuhaa?

Ystävälläni oli samanlainen lapsi, joka vaati toimintaa. Hän koko hyväksi apukeinoksi kävelytuolin ennen kuin lapsi oppi itse kävelemään. Siinä viihtyi sekä hyppykiikussa aina jonkin aikaa. Niin ja tietty ulkoilua säännöllisesti, ulkona kun on kuitenkin ihan erilaisia virikkeitä kun kotona.

Voimia vain kyllä tuo vaihe menee varmasti ohi. Koittakaa vaikka käydä puistossa tai avoimessa päiväkodissa jossa olisi muita lapsia sekä toimintaa, niin sinun ei tarvitsisi jatkuvasti lastasi viihdyttää. Ja eihän se lapsi siihen kitinään kuole, tietty on myös tottunu että saa sinut leikkimään kanssasi kun kitisee. Voihan sitäkin kokeilla että antaa hetken kitistä ja katsoo jospa tyytyisi sitten leikkimään hiukan itsekseen kun ei huomiota saakkaan.

 

[Mankuksi]

Ootteko kokeilleet kantoliinaa tai -reppua? Meidän vaavi viihtyy siinä hyvin, kun äiti tai isä ottaa samalla pieniä tanssiaskelia =) Sylissä ei muuten kauaa viihdy. Liinan avulla äidin kädet saavat jonkin aikaa lepoa tai vapautuvat muihin töihin ja lapsella on hauskaa kun saa olla mukana "tekemässä". Montaa asiaa siinä ei tokikaan samalla voi tehdä, esim. keittiö on meillä todettu liian vaaralliseksi paikaksi puuhailla, mutta jotain kuitenkin. Ja ystävien kanssa seurustelukin sujuu, kun lapsi saa "olla liikkeessä" vaikka pysytäänkin paikallaan. Minä ihan reilusti tanssahtelen kahvipöydän vieressä, kun muut istuvat ja nappaan aina välillä jotain suuhunikin =)

 

[2xmamma]

Tuo kuvaus kuullostaa kyllä mun mielestä aika normaalille lapselle. Vilkas ja utelias lapsi taitaa olla. Ja tuollainen kärsimättömyys ja se että muualla on ok, ja kotona ainaista kitinää kuuluu aika usein noin pienen lapsen elämään

Itse olen näiden äitivuosien aikana huomannut, että kun olen kokenut lapseni "vaikeaksi" niin kyllä siitä osa on kuulunut minulle. Jos lapsi on jonkinlainen, niin näin on. Jos lapsi kaipaa seuraan, hänellä on energiaa äitin turhautumiseen asti niin näin on.

En oikein osaa selventää näitä, sori.

 

[tsipii]

Tuo kuvaus kuullostaa kyllä mun mielestä aika normaalille lapselle.

Niinpä, eiks ne aika lailla tuommoisia ole siinä vuoden iässä.
Jos yhtään lohduttaa, niin kaipaat näitä aikoja, kunhan kunnon uhmaikä iskee

 

[yritä keksiä kivaa puuhaa]

Meillä on toinen lapsi aikalailla tuollainen. Mutta olen huomannut sen, että kun en todellakaan aina siihen kitinään vastaa, (koska on tuo toinenkin lapsi) niin on ruvennut viihtymään paremmin ja keksii itselleen sit jotain mielekästä. Meillä kaikki "uudet" lelut kiinnostaa pitkään. Tänään leikki juuri isolla paperisella pussilla pitkän aikaa ja vaan naureskeli samalla. Tietty vahdittiin vieressä. Kaikki uusi ja erilainen (ei siis omat tai siskon lelut) on ihan selvästi se paras viihdyttäjä. Eli yritä keksiä jotain tosi erilaista. Anna sellaisia leluja jotka ei ole vaarallisia. Vaikka keittiöstä kauhoja ja kattiloita. Ihan mitä vaan keksit.
Meillä leikkii verhojen naruilla jos on sylissä kun istun sohvalla, meillä sohva ikkunan edessä. Joskus mennään vaan parisängylle ja siinä tykkää möyriä hirmusesti. Täytyy vaan olla tosi tarkkana ettei putoa. Kerran annoin pakettinarua pienen pätkän, sellaista leveetä, ihmetteli sitä kovasti. Siinä vaiheessa kun vaan tunkee suuhun, ni sit pois ja muuta tilalle. Joskus isosisko kaivaa talvikamppeita laatikosta lattialle, ni pienempi tykkää tutkia hanskoja, hattuja ja kaulureita. Joskus voit vaan viedä kylppäriin, riisua alasti ja laittaa vesiämpärin lattialle ja olla itse vieressä katselemassa. Kyllä niitä touhuja keksii. Ton ikäinen lapsi haluaa tutkia ja hutkia kaikkea uutta ja ihmeellistä. Ei ne jaksa olla vaan paikallaan ja leikkiä niillä iänikuisilla tylsillä samoilla leluilla. Toimintaa ne vaatii Vaikka itse ei sitä jaksaisi yhtään.. Mutta sanon vaan, että tuo kitinä ei ole mitään verrattuna meidän esikoisen (2,5v) uhmaan. Niinkuin joku täällä mainitsikin. Eli jaksamista ja uusien ideoiden kehittelyä.

 

[aktiivisen äiti]

Voisi helpottaa jaksamista, jos pystyt keksimään sanan VAIKEA tilalle jotain muuta, joka kuvaa lasta; vilkas, aktiivinen, sosiaalinen. Tämä voi kuulostaa ihan höpö höpöltä, mutta itseäni helpotti kun muutin omaa ajattelutapaani.

Käytin lapseni lääkärissä ja hänet todettiin perusterveeksi, jonka jälkeen saatoin unohtaa kommentit "mikä tota lasta vaivaa" ym. ja aloin paremmin luottaa omaan tunteeseeni siitä, että lapsella on vain tuollainen aktiivisempi luonne.

 

[niinpäniin]

kuulostaa ihan tavalliselta 11kuukautiselta, tiedän ettei tää oo kiva kommentti mut kuitenki. Mulla kaks lasta, molemmat tyttöjä ja muutoin ihan perusrauhallisia ja kilttejä mut kyllä se vaan on toi ikä tota kitisemistä, kiljumista, kiehnaamista, housunpultussa roikkumista, eroahdistusta äidistä, syliin ja sylistä pois. Ainakin meillä ... se nyt vaan kestää hetken ja alkaa helpottua kun lapsi kasvaa ja alkaa touhata enemmän omiaan. Koita jaksaa. Keksi toin "vaikea" sanan tilalle tosiaan jokin muu ja ajattele että tämä on nyt vain tämä vaihe,menee ohi ennenkuin huomaatkaan.

 

[ModestyB]

Samoilla linjoilla kuin edelliset. Lapsissa on eroja, toiset ovat rauhallisempia ja keksivät helpommin itse viihdykettä, toiset ovat aktiivisempia ja osa kaipaa enemmän aikuisen tukea leikkiin.

Kävelemään oppiminen oli meillä kaikilla kova virstanpylväs. Ennen sitä roikkuivat ja kitisivät varmaan kuukauden, kun kävely alkoi sujua, lapsi oli heti tyytyväisempi. Meni vaan sitten niin kovaa joka suuntaan, että sai olla perässä juoksemassa ! Eli haastavuus pysyy, vaikka sen ilmenemismuodot vaihtelevat. Ota kuppi kahvia ja hengitä syvään, this too shall pass.

Googlaa suuritarpeinen lapsi, niin saat vertaistukea. esim. http://www.kellymom.com/parenting/velcrochild.html

 

[toxicity]

Komppaan edellisiä kirjoittajia:

- hanki itsellesi henkireikä esimerkiksi urheilua, kun mies tulee töistä kotiin. Fyysinen hyvä kunto auttaa henkisestikin jaksamaan

- voi olla hyvä keino, ettet reagoi heti ekaan kitinään. Jos mietit entisajan elämää tai isoja nykyperheitä, niin kukaan ei pysty esimerkiksi kolmannen tai neljännen pikkulapsen kitinöihin puuttumaan heti. Totuta lasta siihen, että hän voi itse viihdyttää itseään. Älä kuitenkaan kiellä syliinpääsyä, vaan ota hetkeksi syliin. Kun turvallisuutta on tankattu, lapsi jaksaa taas

- mitä pienempi lapsi, sitä lyhytjännitteisempi hän on. Se kuuluu ikään ja se on RASKASTA!!! Kun asennoidut niin, että lapsi ei tee sitä tahallaan, vaan päinvastoin se on hänen ainoa keinonsa kommunikoida, niin siedät sitä kitisemistä paremmin. Älä turhaan aseta itseäsi päivittäin sellaisiin tilanteisiin lapsen kanssa, joissa tiedät jo etukäteen, että lapsi ei kuitenkaan jaksa. Itselläni esimerkiksi tuollainen tilanne oli pitkät automatkat (meillä esikoinen ei jostakin syystä nukkunut ikinä autossa).

- sehän on hyvä asia, että lapsellasi on omaa tahtoa ja että hän on energinen. Flegmaattinen ja apaattinen lapsi on helppo hoidettava, muttei aikuisikää ajatellen mikään paras mahdollinen lähtökohta.

- opettele tunnistamaan ne hetket, jolloin lapsi on kärttyisimmillään. Yleensä kaikki lapset itkevät, kun alkavat olla väsyneitä ja/tai nälkäisiä. Rutiineissa pysyttely auttaa tässäkin asiassa

- energiselle lapselle kannattaa järjestää paljon tekemistä ja ulkoilua. Ulkoilmassa huuto ja kitinä ei haittaa ja yleensä ulkoillessa kitinää ei juurikaan edes ole, kun on paljon katsottavaa. Sitä paitsi ensi keväänä lumien sulettua pääset jo pyöräilemään ja saat otettua lapsen istuimen kyytiin, jolloin ulkoilua tulee reilusti, lapsi on tyytyväinen ja fillarilla pääsee nopeammin pidemmälle kuin rattailla.

 

[Aioli]

Oletko kokenut lapsesi "vaikeaksi" syntymästään saakka, kun nimeät hänet vaikeaksi lapseksi? Vai voisitko ajatella, että kyseessä on vaihe? Iso osa äideistä muistaa varmaan noin 8-12 kk ajan lasten kanssa aiempaa raskaammaksi ja tunnistaa kuvauksesi. Puntissa riippuminen ja tyytymättömyys vaan kuuluu kuvioon jossain vaiheessa monilla lapsilla.

Miten ihmeessä te muut vaikeiden vauvojen/lasten vanhemmat jaksatte tätä raskasta arkea?

Välillä paremmin, välillä huonommin. Parhaiten kuitenkin silloin, kun itse (yrittää) säilyttää perspektiivin. Vaiheet tulevat ja menevät lopulta nopeasti ja kun sen muistaa, jaksaa, vaikkei lapsen kanssa oleminen aina olisikaan sitä vauvalehtien vaaleanpunaista hattaraa.

Lapsi ei (yleensä) ole vaikea tai hankala, vaan omanlaisensa, ehkä persoonaltaan erilainen kuin äiti. Yhtä laillahan lapsi voisi (jos osaisi) silloin valittaa, että hänellä on vaikea äiti ja etsiä vertaistukea Äiti-lapsisuhde on kuitenkin kahden kauppa.

 

[Kohtalotoveri]

Minulla oli vaikeaa jatkuvasti itkeskelevän ja huonosti nukkuvan lapsen kanssa kolmen kuukauden iästä noin vuotiseen. Tuntui juuri tuolta, kun ap kirjoitti. Poika lähti kävelemään reilun vuoden iässä ja silloin helpottuivat äidinkin päivät. Edelleen koko päivä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta pääasialliset ne sujuvat hymyssäsuin. Kyllä se sinullakin ap varmasti helpottaa, tsemppiä jaksamiseen =)!

 

[mm]

kuulostaa täysin samalta kuin meillä. tuntuu että on koko ajan kädet täynnä. mitään ei juurikaan pysty tekemään ilman että poika olisi sylissä ja lattialle laskettaessa heti epätyytyväinen. esikoiseni oli niin tyytyväinen lapsi. viihty itsekseen lattialla leikkien, nukku yönsä hyvin jne, joten tuli niin sanotusti "yllätyksenä" kuinka jokainen on oma persoonansa. itse olen ajatellut että tämä vaihe menee varmasti ohi aikanaan.