Vaikea raskausaika, traumatisoiva synnytys: Jäikö/jääkö lapsiluku yhteen?

Meillä näyttää ainakin biologisten kohdalla kohta siltä, että uuteen yritykseen ei edes uskalla alkaa. Olenko ainoa?

 

yksi lapsi on ihan ok. oikeasti.

 

Mulla oli ihan kaamee synnytys (oikeasti) imukupilla kiskottiin sitä kalkkunan nököstä kaveria pihalle ja verta meni sikana. Silti aattelin uhkarohkeesti toista yrittää...

 

Mulla oli esikoisen synnytyksen jälkeen pahoja pelkoja. Kakkonen olikin sitten yllätys, et en tiedä missävaiheessa toinen sitten olis tullu, jos ei olis salaa luikahtanu. :heart: Kakkonen olikin sitten tosi tosi itkuinen, paha koliikki ja muutenkin vaan itki ekat 7kk. Se aika oli tajuttoman rankkaa ja lupasin, etten tähän lähde enää ikinä. Noh, kolmonen on 6kk ihan just. :heart:

 

Ei ainakaan meillä jää (toivottavasti) vaikka synnytyksen lopputulos oli pahin mahdollinen!Muutoin terve, täysiaikainen esikoinen kuoli päivän ikäisenä rajun imukuppisynnytyksen aiheuttamiin päävammoihin (sisäiset verenvuodot) :'(
Nyt kakkosta odottelen rv 26 ja suunniteltuun sektioon mennään pelokkaana mutta toiveikkaana. Alatiesynnytystä ei mulle enää ikinä!

 

Kyllä mä todella pitkään oli sitä mieltä, etten enää koskaan synnytä, mutta aika parantaa haavat. Joskus sitten meillekin tulee toinen, mutta tulen aivan sata varmasti pelkäämään synnytystä etukäteen, vaikkei mun lapsen synnytys edes ollu varsinaisesti mikään vaikea tms. itselleni se oli vaan niin järkky kokemus..

 

helppo raskaus, kauhea imukuppisynnytys. Eikä mun kohalla ainakaan aika paranna haavoja, muistan vieläkin synnytyksen kuin eilisen päivän ja toinen tulikin sitten sektiolla. (enkä väitä että sekään mikään kamalan helppo ois) mutta onneksi on lapset tehty!!!

 

Esikoinen syntyi keskosena, hätäsektiolla istukan osittaisen repeytymisen vuoksi. Silti vielä tahtoisin yrittää, haluan tietää pystyykö kroppani normaaliin synnytykseen. Pelkopolin kautta silti haluan mennä. Jos joskus vielä raskaaksi tulen, ja toinenkin raskaus päättyy samalla tavalla, sitten en enää halua edes yrittää.

 

Minä taasen olen sitä mieltä että vaikeaa raskaus voi olla, mutta että synnytys niin se on kyllä sitten jo mielikuvituksen tuotetta, tai sitä että mikään ei saa koskea kun heti ollaan vinkumassa kipulääkitystä ja kaikenmaailman puudutteita

 

Minä taasen olen sitä mieltä että vaikeaa raskaus voi olla, mutta että synnytys niin se on kyllä sitten jo mielikuvituksen tuotetta, tai sitä että mikään ei saa koskea kun heti ollaan vinkumassa kipulääkitystä ja kaikenmaailman puudutteita

Minä taasen olen sitä mieltä, että olet vähän yksinkertainen.

 

Mulla takana vaikea kaksosraskaus (pitkään sairaalassa vuodelevossa kun synnytys meinasi useaan otteeseen käynnistyä liian aikaisin) ja vauvojen syntyminen ennenaikaisena hätäsektiolla toisen vauvan sydänäänten romahtamisen vuoksi. Toisaalta haluaisin kokea "normaalin" raskauden ja synnytyksen, toisaalta tuntuu, että kaksi lasta on juuri oikea lapsiluku meille. Pelon takia en jättäisi lasta tekemättä vaikka synnytys ja raskauskin varmasti pelottaisivat.

 

Eka synnytys oli ihan kauhea. Kolme päivää käynnistettiin osastolla, suppareita tuli, mutta ei vaan johtanut mihinkään. Lopulta raahattiin synnärille keskellä yötä kun vaadin kivunlievitystä. Mies oli missata koko synnytyksen, kun lopulta sitten vauva lähtikin tulemaan aika vauhdilla. Kaikki mahdollinen kivunlievitys ja oksitosiinit käytössä, imukupilla lopulta vedettiin ulos, kun vauvan sydänäänet romahtivat. Mä olin koko toimituksen ajan ihan pihalla, silmissä sumeni, pyörtyilin ja oksensin.

Silti lasten ikäero 1v5kk, ihan suunnitellusti. Ja toinen synnytys olikin ihan mukava, omilla suppareilla, epiduraali apuna, vauva tuli ulos 10 tunnin toimituksena ;-)

 

mä oksensin esikoisestä 1-10 kertaa vuorokaudessa ja olin lähen vuoteen oma koko raskauden.
synnytys oli hirveä.. siitä en halua edes puhua.

silti toinen tuli :heart:

 

Inhosin raskaana olemista, oli paha olo, väsytti, lihosin ihan hirveesti, en ollut yhtään oma itteni. Synnytyskin oli aika traumaattinen, jäi synnytyspelko siitä mitä kaikkea tapahtu synnytyksessä ja sen jälkeen. Päätin, että toista ei tule.
Mutta elämä päätti meiän puolesta, 6kk synnytyksen jälkeen tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Olin aika kauhuissani, mutta en pystynyt ajatellakaan että tekisin abortin. Nyt oon viikoilla 39+4 ja odotan jo innoissani vauvan syntymää. Synnytyspelosta kävin pelkopolilla ja se oikeasti auttoi, en pelkää enää ja olen menossa ihan normaalisti alatiesynnytykseen. Ja jotenkin tää raskausaikakin on tullut kärvisteltyä, vaikka kyllä vielä nää viime metrit tuntuu ikuisilta...

 

Mulla odotusaikaan kuului melkeinpä kaiki mahdolliset krempat alkaen voimakkaasta alkuraskauden pahoinvoinnista (paino tippui ekat 4kk) päätyen kaikkeen sellaiseen, mitä en edes halua kertoa. Synnytykseen taas meinattiin kuolla molemmat. Ja valitettavasti ihan oikeasti, eikä vain kuvitellusti.

Unelma kakkosesta elää, mutta välillä tuntuu, ettei musta vaan ole siihen.

 

Minä taasen olen sitä mieltä että vaikeaa raskaus voi olla, mutta että synnytys niin se on kyllä sitten jo mielikuvituksen tuotetta, tai sitä että mikään ei saa koskea kun heti ollaan vinkumassa kipulääkitystä ja kaikenmaailman puudutteita

Ai mielikuvituksen tuotetta, jos esim on niin iso vauva ettei mahdu tulemaan ulos? Tai jos on napanuora kaulan ympärillä ja pakko saada heti ulos? Tai jos on perätilassa ja silti synnytetään alateitse? Sulla vissiin on kokemusta näistä kaikista...joopa joo. Et tiedät mistä puhut.

 

Minä taasen olen sitä mieltä että vaikeaa raskaus voi olla, mutta että synnytys niin se on kyllä sitten jo mielikuvituksen tuotetta, tai sitä että mikään ei saa koskea kun heti ollaan vinkumassa kipulääkitystä ja kaikenmaailman puudutteita

Kahden päivän käynnistelyn jälkeen lääkkeiden voimin edenneet ja silti pitkittyneet neljä synnytystä ovat olleet sangen hirveitä imukuppeineen, humautuksineen, verenhukkineen ja istukan käsin irrotteluineen.

Koska en piittaa luonnollisesta kivun kokemuksesta enää viidennentoista synnytystunnin jälkeen otan viidenteenkin synnytykseeni kaiken kipulääkityksen ja puudutteet, mitkä suostuvat antamaan kun synnytyksen aika tulee.

Esikoista synnyttäessäni sain epiduraalin liian myöhään ja väärin, ja anestasialääkäri kiroili swahiliksi ja minä savoksi. Silloin ajattelin, että muita ei tule, mutta näkyyhän noita tulleen.

 

Raskaus oli vaikee,synnytys helppo.
Ei jää luku yhteen.
(mulla oli raskausmyrkytys pahana ja olin viä loppuun saakka töissä ennen kun jouduin rv 36 2,5 viikoksi sairaalaan.Synnytys oli helppo ja nopea,7h,ponnistuaika 4min ja sain epiduraalin.

 

Kiitos kaikille jo vastanneille! Vielä muita kokemuksia/ajatuksia?