Vahinko

Hei ! Olen 43-vuotias jo kolmen lapsen äiti. Viime viikolla tajusin olevani jälleen raskaana. Nuorin lapseni aloittaa syksyllä koulun, vanhin asuu jo omillaan ja keskimmäinen on pahimmassa murkkuiässä. Nyt olen kahden vaiheilla... mieheni ei ole raskauttani mitenkään kommentoinut, odottaa vain mitä tuleman pitää. Rakastan lapsia, eikä minulla olisi vauvaakaan vastaan mitään, mutta pelkään silti. On suuri todennäköisyys saada vammainen lapsi tai toisaalta oma fysiikkani voi pettää vaikka nyt olenkin terve. Miten palautuisin synnytyksestä. Pitäisihän lapsella olla oikeus terveisiin vanhempiin, entäs lapsen murrosikä? Olisin 44 lapsen syntyessä ja 59, kun hän olisi rippikouluiässä!! Mieheni on minua 3 vuotta vanhempi.
Pitäisikö keskeyttää vai synnyttää... Onko vastaavan kokeneita? Help!

 

nykyään pääsee esim. istukkabiopsiaan noin 11 vk ja saat varmuuden onko lapsi terve... toisaalta muuttaako se sitten mitään?
iän myötä riskit kasvaa saada vammainen lapsi mutta kuitenkin se on ihan pieni murtoosa jotka niitä saa. Lääkärini sanoi minulle että nuoret äidit saavat paljon useimmin vammaisia lapsia kuin jo iäkkäämmät äidit. Jos olet terve niin uskon että selviät. Ei se niin kauheaa ole! olet nainen parhaassa iässä. Ota se mitä annetaan, kaikki menee varmasti ihan hyvin. ja tuo miettiminen iästä minkä ikäinen on milloinkun kun lapsi on sen ja sen ikäinen on ihan turhaa...
Nykyajan naiset ovat vielä 60 vuotianakin tosi nuorekkaita... Rohkeutta sillä tämä asia saattaa olla elämäsi haaste, se tuo uskomattoman paljon iloa ja onnea, jota et enään koskaan pääse kokemaan. Onnea matkaan!

 

Minä täytin 43 samana vuonna, kuin iltatähtemme syntyi :heart:
Kiireettömistä aamuista olenkin nauttinut täysin ja isommat lapset ovatkin tykänneet, kun äiti on ollut kotona.
Loppuraskaus oli "raskasta" isoine masuineen. Muuten kaikki meni hyvin, poika syntyi ajallaan ja hän koko perheen rakastama iltatähti. :heart:
Onnea koko perheelle. :flower:

 

Olin 43-vuotias kun täysin yllättäen tulin raskaaksi. Meillä oli jo 2 lasta. 18 ja 20-vuotiaat. Kävin heti lääkärissä, joka totesi, ettei raskauden keskeytykselle minun tapauksessa ole lääketieteellistä perustetta. Minulle tehtiin lapsivesipunktio ja kaikki oli ok. Raskausaika meni mukavasti. Kävin hiihtämässä vielä muutama viikko ennen synnytystä. Terve poika syntyi (perätilassa) normaalisti 18 pv ennen laskettua aikaa. Olin silloin 44 v. Mieheni on minua 7 vuotta vanhempi. Hassultahan se tuntui aloittaa kaikki alusta, mutta nyt siitä on jo vuosi ja tilanteeseen alkaa vähitellen tottua. Ihanaa olla välillä hoitovapaalla!

 

Sama tilanne;onnellinen vahinko meilläkin. Entinen nuorimmainen menee syksyllä kouluun. Itse täytin juuri 44v, kuopus kohta 3kk. Kävin kaikki mahdolliset kokeet läpi oman mieleni rauhoittamiseksi ja kaikki meni hyvin,vaikka raskasta ajoittain olikin. :heart:

 

Voi Lilli!
En ole vastaavaa kokenut, mutta paljon antaisin, että sen saisin vielä kokea!! Hartain haaveeni nyt 42 v:nä on kun vielä yhden vauvan saisin. Älä sinä murehdi huomista, huominen kantaa omat murheensa. Riskit toki ovat olemassa, mutta ainahan synnytykseen ja raskauteen liittyy riskejä, ja jollei uskalla edes yrittää ei sitä lasta myöskään saa. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.

 

Moikkis! :hug:

Täältä kuulet yhden henkilökohtasen tarinan.

Mulla siis viisi ihanaa taaperoa väliltä 1-14v. itse ikää omaan 42v nykyään ja vielä edes yhdestä "nyytistä" haaveilen. :ashamed:
Vaan miksikös kirjoitan tähän ketjuun. :headwall: No, siksi kun ap tuolla mietti mitä tekee. Minä olen aikanani aborttiin päätynyt, pitkän harkinnan tuloksena kylläkin. Mut edelleen pieni haikeus tuota päätöstä siivittää. Joten olenkin aikoinani todennut jotta mikäli vielä minulle lapsia tulossa on, ovat he kaikki minulle tarkoitettu ja hedät ilolla vastaan otan. =)
Niin miten jos lapsi onkin "erilainen"?
No, niin kuin jo totesin ovat minulle tarkoitettuja juuri sellaisena kuin ovat, rakkaita. Eli olen siis itse kieltäytynyt lähes KAIKISTA tarjotuista testeistä (hemoglopiini, sokerirasitus, ultra hyväksyin, mut ei niitä missä piti tuloksia odotella). En halunnut ryhtyö pohtimaan entä jos....? Tai kyllä tuli mietittyä mutta silti...
Tässä siis minun ajatukseni ja tapani toimia. Tehkää te kuitenkin OMAT SATKISUNNE. =)

(Edelleenkin kieltäytyisin testeistä)

 

Onnea vaan, ei elämä mitään takuita anna kenellekään kuten olen tänne ennenkin kirjoittanut.Minä sairastuin rintasyöpään 39 vuotiaana "iltatähtemme" ollessa alle 1 vuotias ja nyt vain toivon näkeväni hänet aikuisena.Eihän sitä voi tietää minkään ikäisenä että mitä tuleman pitää.Elämä on elettäväksi annettu siis ELETÄÄN täysillä ja nautitaan jokaisesta päivästä, siitä mitä saamme ja voimme antaa.
Elämään kuuluu ilot ja surut, ja vaikeidenkin hetkien eläminen ja niistä saatu oppi, se on sitä kasvamista ihmisenä, jokaiselle annetaan oma osansa, joskus kyllä minäkin kapinoin , että miksi juuri minulle ja kaikki tämä mutta kai tällä on tarkoituksensa.....
:flower: Tartu siis "kaksin käsin" siihen mitä elämä on sinulle antanut!!

 

Äitini sai minut 39-vuotiaana. Onneksi silloin ei ollut mahdollisuuksia mihinkään keskeytyksiin, niitä ei edes ajateltu, vaan lapsi oli lahja. Meidän suvussa tädit ovat saaneet jo 50-luvulla lapsia 40 + iässä eikä kukaan ole tajunnut sitä ällistellä eikä toivoa, että olisipa mennyt kesken. Enemmän olen kuullut ihmettelyä nykyisistä äideistä, joille keskenmenoja tulee tosi paljon. Minun vanhempani olivat aina oikean ikäisiä. Kopioipa viestisi ap. ja lue se sitten punastumatta ja itkemättä lapsellesi :\|

 

Älä vielä masennu. Miltä sinusta itsestäsi tuntuu, jaksatko ?
Istukkabiopsiaan pääset, samoin lapsivesipunktioon, kumpaan haluat, jos haluat varmuuden lapsen suhteen. Tai olla menemättä kumpaakaan.

Tiedän nyt, mitä kaikkea voi tapahtua. Minä olin 39v toista odottaessa ja sitten kävikin niin, että menetimme pienokaisen. Jos olisin tiennyt että down ei ole ainoa "virhe", jonka voi esiintyä lapsella, olisin mennyt lapsivesipunktioon. Emme osanneet varautua saati tietääkään,että joutuisimme sanomaan hyvästit pienokaiselle.
Nyt haaveilen taas lapsesta, ikää minulla kohta 40v. Tulen menemään lapsivesipunktioon, jos "saisimme" vielä lapsen.
Kyllä minuakin ikä vähän pelottaa. Esikoisemme ollessa 20v, itse olen silloin 58v.
Mutta täytyy vaan luottaa tulevaisuuteen ja terveenä pysytään. :flower:

 

\

Esikoisemme ollessa 20v, itse olen silloin 58v.
Mutta täytyy vaan luottaa tulevaisuuteen ja terveenä pysytään. :flower:

Älkää laskeko päiviä, me elämme tänään. Kaikki muu on aina vain spekulaatiota. Ota tästä päivästä se anti, minkä saat. Rakasta jo tänään, rakasta myös itseäsi. Hyväksy erilaisuus. Kukaan ei elä elämäänsä sairastumatta. Elimistö rappeutuu koko ajan. Aika ei kulu, ihminen kuluu. Rakasta, rakasta lastasi tänään. Vielä hän ei ole 2-kymppinen, mutta ehkä joskus on. Tee tästä päivästä hyvä. Toimi jo tänään oman etiikkasi mukaan. Iloitse tänään - ja itke tänään. Ole kiitollinen elämästä ja suo se toisillekin, ikään katsomatta.

 

Onnittelut teille!
Voi ,jaksakaa ottaa vauva vastaan sellaisena kuin hänet teille annetaan. Minä sain nuorimmaiseni kun täytin 40. Ylimääräisissä
testeissä en käynyt eikä ultra viestittänyt mistään poikkeavasta,
mutta me saimme ihanan DOWN tytön. En osisi pystynyt keskeyttämään vaikka olisin tiennytkin. Ensi järkytyksestä toivuttuani olen nauttinut täysillä tytöstäni. Mieheni sanoi että tätä lasta rakastamme kaksinverroin.... meillä on neljä "tervettä" lasta. On olemassa tosi paljon kaikkea muuta vammaisuutta, down on niitä helpoimmasta päästä, ja kuinka ihanan avoimia nämä ovat..
Jaksakaa ottaa ihanuus vastaan. Vaikka olen jo yli 40 ottaisin vastaan vauvan vielä, mutta ei näytä kuuluvan... Minulla on tämä down lapsi ja elämme täysillä, mistään emme ole joutuneet luopumaan hänen vuokseen. Päinvastoin, olemme saaneet uutta sisätöä elämäämme hänen kauttansa. Onnea kaikille odottajille!

 

Löysin tällaisen vanhan viestin ja silmiini pisti tuo parissa kohdassa esille tuleva asia, että punktiossa saisi varmuuden lapsen terveydestä! Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Vain joitakin kromosomivikoja löydetään punktioissa. Suurin osa kromosomivioista ei näy. Ja lisäksi on olemassa suuri määrä muita vamman aiheuttajia. Downin syndromaahan noissa tutkimuksissa lähinnä etsitään. Sekään ei ole sairaus, vaan kromosomimuutos, joka aiheuttaa kehitysvammaisuuden. Luulisi nykyaikana jokaisen ymmärtävän, että millään tutkimuksella ei voi varmistua lapsen "terveydestä". Ap:lle onnea ja toivottavasti olet sinut ratkaisusi kanssa, olipa se mikä tahansa.

 

\

Löysin tällaisen vanhan viestin ja silmiini pisti tuo parissa kohdassa esille tuleva asia, että punktiossa saisi varmuuden lapsen terveydestä! Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Vain joitakin kromosomivikoja löydetään punktioissa. Suurin osa kromosomivioista ei näy. Ja lisäksi on olemassa suuri määrä muita vamman aiheuttajia. Downin syndromaahan noissa tutkimuksissa lähinnä etsitään. Sekään ei ole sairaus, vaan kromosomimuutos, joka aiheuttaa kehitysvammaisuuden. Luulisi nykyaikana jokaisen ymmärtävän, että millään tutkimuksella ei voi varmistua lapsen "terveydestä". Ap:lle onnea ja toivottavasti olet sinut ratkaisusi kanssa, olipa se mikä tahansa.

Jos otetaan kromosominäyte istukkabiopsialla tai lapsivesipunktiolla, siinä katsotaan kaikki kromosomit, ei ainoastaan 21 eli down.
Rakenteellisia vikoja sieltä ei näy, ennen kuin rakenneultrassa, jos niitä vikoja on.
Paitsi, jos menee vapaaehtoisesti (esim. riski-iän perusteella) lapsivesipunktioon, silloin siitä katsotaan tietääkseni vain 21 kromosomi poikkeavuus. Eli down-seulonta.

Itse olisin iän perusteella päässyt down-kromosomi seulontaan, jos sitä olisi tarjottu. Minusta otettiiin ainoastaan omasta verestä seulonta, kannanko down-kromosomi poikkeavuutta piilevänä. Koe oli hyvä, en kantanut. En myöskään mennyt punktioonkaan. Mutta muitakaan seulontoja ei edes tarjottu.
Kunnes selvisi raskauden loppukolmanneksen aikana, että otettiin lapsivesipunktio, omasta halustani, että meille oli tulossa kromosomivirheinen lapsi, pahenpi kuin down "trisomia-21".
Miksi menin vasta silloin punktioon, joku ajattelee. Meille löytyi rakenneultrasta rakennevikoja ihan sattumalta rv33. Lääkäri suostutteli heti löydöksen tehtyään lapsivesipunktiota. Jos kromosomisto olisi ollut hyvä, olisin normaalisti synnyttänyt ja sen jälkeen lapsi olisi leikattu löydetyn rakennevian takia. Mutta kun tehtiin lapsivesipunktio ja sieltä löytyi "pelätty" vika, jota en itse osannut edes kuvitellakaan, niin näillä lapsilla on erittäin huono ennuste edes jäädä eloon. Kuten meillä kävi, vauva kuoli kohtuun rv40.
Vaikka sitä on nähnyt katukuvassa vammaisia, niin ei sitä osaa edes kuvitella, että eivät kaikki ole down-lapsia. Siellä on erittäin huonostikin vammautuneita. Sitä ei vaan usko tai halua uskoa, että näinkin voisi käydä minulle.
Itsekin muistan sanoneeni äidilleni, kun ensimmäisen vika löytyi; itkin ja sanoin "toivottavasti ei ole vammainen".
Äitini lohdutti, että ; "täytyy muistaa että jokaisella on oikeus elää ja elämään."
Mutta en tässä halua ketään loukata tai tuomita, jokaisella on oma näkemys asiaan; seulonta.
Toivottavasti en loukannut ketään vanhempaa, jolla on vammainen tai down-lapsi. Me kaikki olemme Jumalan lapsia, meillä kaikilla on oikeus elää täällä. Toiset jaksavat kantaa raskaimman taakan, hoitaa näitä. Kukaan meistä ei ole täydellinen, täydellistä ihmistä ei olekaan, jokaisessa meistä on "vikoja" isoja tai pienempiä.
Se täytyy muistaa. :flower:

Sinulle ap, onnea tavattomasti, ihanasta vauva-uutisesta :flower:

 

Siis vielä kerran:
Istukkabiopsiassa tai lapsivesipunktiossa EI NÄE KAIKKIA KROMOSOMIVIKOJA. Hyvin harvat niistä näkyvät, lähinnä trisomiat. Kromosomimuutoksia on olemassa tuhansia erilaisia, osat niin pienen pieniä, että ei niitä meinata löytää millään tutkimuksella. Kromosomimuutoksia on tosiaankin hirmuisen paljon muitakin kuin downin syndroma, joka on sieltä lievimmästä päästä.

 

\

Siis vielä kerran:
Istukkabiopsiassa tai lapsivesipunktiossa EI NÄE KAIKKIA KROMOSOMIVIKOJA. Hyvin harvat niistä näkyvät, lähinnä trisomiat. Kromosomimuutoksia on olemassa tuhansia erilaisia, osat niin pienen pieniä, että ei niitä meinata löytää millään tutkimuksella. Kromosomimuutoksia on tosiaankin hirmuisen paljon muitakin kuin downin syndroma, joka on sieltä lievimmästä päästä.

Esim. suurta osaa perinnöllisiä sairauksia ei kyseisissä tutkimuksissa näy. Yksittäisiä sairauksia on pystytty kartoittamaan. Geenitutkimuksen myötä perinnöllisten sairauksien havainnointi on helpottunut.

 

Mä ajattelisin niin että raskaus tuossa iässä on lahja,jota ei kannata tuhlata.Ehkä joku on sun puolestas päättänyt niin että yksi vauva perheeseen vielä olisi paikallaan?En ole mikään uskovainen todellakaan,mut näin ajattelen.jollei sulla ole mitään oikeastaan vauvaa vastaankaan,ota se ilolla vastaan.Niin tai näin,onnea matkaan :flower:

 

\

Mä ajattelisin niin että raskaus tuossa iässä on lahja,jota ei kannata tuhlata.Ehkä joku on sun puolestas päättänyt niin että yksi vauva perheeseen vielä olisi paikallaan?En ole mikään uskovainen todellakaan,mut näin ajattelen.jollei sulla ole mitään oikeastaan vauvaa vastaankaan,ota se ilolla vastaan.Niin tai näin,onnea matkaan :flower:

Kiitos Anne tuosta kirjoituksestasi. olen seuraillut viestioketjua ja keskustelu on ollut aika rappiorealismia keskeytyksen puolesta. Itse synnytin kolmannen lapsen 42 vuotiaana. Nyt 45 vuotiaana odotan iltatähteä. Lapset ovat elämän lahja. Minulle he ovat antaneet jotakin pysyvämpää ja arvokkaampaa. Olen hyvin koulutettu ja treenattu nainen, myös huomannut että kollegat vaihtuvat 8kk välein organisaatiouudistuksissa, moni ei tunne edes työkavereitaan, mutta lapseni muistavat aina kuka oli heidän äitinsä. Perhe on minulle yksi arvokkaimmista asioista elämässä tässä hetkessä. Koen että elän täyttä elämää ja olen onnellinen siitä. Minulla on ympärilläni ihmisiä jotka välittävät.

 

Kyllä nyt täytyy ihmetellä miksi kaikenmaailman tutkimuksia yleensä suositellaan.Kyllä se on niin että tieto se vaan lisää tuskaa. Itse olen pyöräyttänyt kaksi iltatähteä "kypsällä iällä" siis 38 ja 40 vuotiaana asenteella "se ei pelaa joka pelkää".En käynyt minkäänlaisis lisätutkimuksis,paitsi rakenneultrassa joskus 19vk. Tottakai ajattelin aika usein jotta mitäs jos on jotain vikaa esim. kromosomi juttuja yms. Mutta ajattelin sitten että jos sellainen on meille tulos sille ei sitten mitään voi ja se on sitten meille todellakin tarkoitettu. Elämäs voi sattua mitä tahansa lapselle joka on syntynyt "terveenä". Mitäs sitten jos jossain onnettomuudes vaikka vammautuu tms. Mihin se sitten laitetaan, jos ei ole enää "salonkikelpoinen". Tämä niille jotka suosittelevat raskaudenkeskeytystä.

 

Nikitön kirjoitti: Minusta otettiiin ainoastaan omasta verestä seulonta, kannanko down-kromosomi poikkeavuutta piilevänä. Koe oli hyvä, en kantanut.


???????????????????????

Down-syndroomaa ei voi kantaa piilevänä ! Se joko on tai ei.
Olisiko ollut mahdollisesti kysymyksessä seulonta, jolla etsitään selkäydinhalkiota?

 

ja jos arvo oli koholla (muistaakseni), niin riski kantaa down-lasta oli suurentunut. Siis juuri siinä raskaudessa!

 

Keskustelin tänään perinnöllisyyslääkärin kanssa. Minulle tehtiin istukkanäyte johtuen nykyisen avioliittoni aikan tulleista yllätyksistä mieheni ja minun hedelmällisyys asioissa.
Ikähaitarissa 40-45 kromosomi muutoksia on noin 5%. Siis 95% lapsista syntyy vailla etsittyjä muutoksia.
45-50 vuotiailla kromosomipoikkeavuuksien määrä laskee radikaalisti. Tähän syytä ei perinnöllisyys lääkäri tiennyt. Taulukko oli HYKS:in tilastoista. Istukka tutkimuksen tuloksetkaan eivät välttämättä ole paikkaansa pitäviä. On tapauksia joissa 50% soluista löytyy muutoksia ja 50% soluista ei muutoksia. Tätä ilmiötä kutsutaan mosaikismi nimellä. Istukka tutkimuksessa löydös saattaa sitten muuttua negatiiviseksi eli ei muutoksia kromosomeissa kaikissa soluissa on sama tulos.

Raskaaksi tulo saattaa olla todella sattuma, lapsen pitäminen on aina henkilökohtainen päätös. Elämää ei voi ennustaa.
www.verneri.net tarjoaa asiallista tietoa odottajille.

 

\

Kyllä nyt täytyy ihmetellä miksi kaikenmaailman tutkimuksia yleensä suositellaan.Kyllä se on niin että tieto se vaan lisää tuskaa. Itse olen pyöräyttänyt kaksi iltatähteä "kypsällä iällä" siis 38 ja 40 vuotiaana asenteella "se ei pelaa joka pelkää".En käynyt minkäänlaisis lisätutkimuksis,paitsi rakenneultrassa joskus 19vk. Tottakai ajattelin aika usein jotta mitäs jos on jotain vikaa esim. kromosomi juttuja yms. Mutta ajattelin sitten että jos sellainen on meille tulos sille ei sitten mitään voi ja se on sitten meille todellakin tarkoitettu. Elämäs voi sattua mitä tahansa lapselle joka on syntynyt "terveenä". Mitäs sitten jos jossain onnettomuudes vaikka vammautuu tms. Mihin se sitten laitetaan, jos ei ole enää "salonkikelpoinen". Tämä niille jotka suosittelevat raskaudenkeskeytystä.

Kun on perusterve ja synnyttänyt terveitä lapsia riskit ovat vähäiset. Kun on historia tuulimunista, keskenmenoista kromosomihäiriöön on asia aivan toinen. Se pelkää, joka on kokenut kuolleen lapsen synnyttämisen. Saamaa ei toivoisi tapahtuvan uudelleen. Sielu hajoaa. Elämä on pirstaleina.

Jos jommankumman suvussa on perinnöllisiä sairauksia jotka aiheuttavat lapsen kuoleman hyvin varhaisessa vaiheessa jo leikki-iässä, vanhemmilla on hätä jälkikasvusta. Minä kannatan kärsimysten minimointia. En puhu yksin lapsen kärsimyksestä vaan aikuisten tuskasta ja selviämisestä. Kaikki kärsimys ei kasvata, eikä ole välttämätöntä.

Muistui mieleen veren resus tekijä. Tunnen naisen joka synnytti 2 kertaa kuolleen lapsen koska veren resus tekijästä ei tuolloin tiedetty mitään. Kolmas lapsi sai elää koska tiedettiin miten toimia.

Te joilla ei ole ollut vastoinkäymisiä iloitkaa onnestanne. Toivoisin kuitenkin että ymmärtäisitte, että tässä maailmassa on myös äitejä, joilla on ollut elämässä huonoa onnea. Nämä testit ovat perheen sisäinen päätös. Jos joku ihmettelee ja kauhistelee varsinkin kun omaa terveet lapset se on luonnollista ajattelemattomuutta. Niin ehkä minäkin tekisin, jos en olisi kokenut sitä mitä olen saanut kokea.

 

[/quote]
.....
Te joilla ei ole ollut vastoinkäymisiä iloitkaa onnestanne. Toivoisin kuitenkin että ymmärtäisitte, että tässä maailmassa on myös äitejä, joilla on ollut elämässä huonoa onnea. Nämä testit ovat perheen sisäinen päätös. Jos joku ihmettelee ja kauhistelee varsinkin kun omaa terveet lapset se on luonnollista ajattelemattomuutta. Niin ehkä minäkin tekisin, jos en olisi kokenut sitä mitä olen saanut kokea.

[/quote]

:'( :'( :'( Sanoit kauniisti.
Itsekin olen kokenut lapsen menetyksen hiljattain 04/2005 ja se oli tosiaankin jotakin sellaista, jota ei toivoisi kenenkään muun äidin kohdalle kokea samaa kuin mitä me koettiin.
Siitä huolimatta pitää jaksaa elää eteenpäin elämässä. :flower:

 

Oikeammin tuota ei voi sanoa kuin kaksi edellistä. Saman kokeneena sen tiedän itsekin. Sitä ei halua kokea toista kertaa ja on valmis tekemään kaikkensa, jotta sitä ei tarvitsisi kokea. Kapeasti on helppo ajatella ja syyllistää/tuomita, kun ei ole kokemusta.
Mutta minäkin selvisin. Toisesta en ehkä olisi selvinnyt. Ja "urani" äitinä päättyi vielä elämän suurimpaan lahjaan, lapseen.

Voimia tälle jälkimmäiselle tuoreelle tapaukselle. Anna itsellesi lupa surra. Ei siitä koskaan eroon pääse, mutta sen kanssa oppii elämään.