Vähänajan sisällä jo neljäs ystäväpariskunta erosi kun toinen ei haluakkaan lapsia. Yllätyin kuinka yleistä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Minttumaaria"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Minttumaaria"

Vieras
Olen siis itse 31 ja nämä ketkä ovat eronneet ovat suht samanikäisiä ja pitkään yhdessä olleita. Kaksi pariskuntaa ehti seurustella noin seitsemän vuotta, yksi yhdeksän ja tästä neljännestä ei tarkkaa muistikuvaa mutta jotain 7-10 vuoden väliltä. Kaikista ainakin toinen on ystäviä peruskoulu- tai lukioajoilta ja läheisiä siitäasti eli ei mitään moikataan kun nähdään tuttuja vaan paljon ollaan tekemisissä. Muutenkin ulkopuolisen silmin (mikä nyt ei se totuus välttämättä ole) suhteet näyttäneet muuten hyviltä ja kaikki kertoneet ainoaksi syyksi tämän ettei toinen halua lapsia.

Onhan se ymmärrettävää, että biologinen kello alkaa tikittää jo kovaa varsinkin naisilla (yksillä tosin mies halusi lapsen ja nainen ei) ja harmittaa jotenkin heidän puolestaan vaikka parempihan se on erota kuin katua sitä ettei toisen takia ole lapsia ikinä edes päässyt yrittämään. Etenkin parhaan kaverini puolesta harmittaa kun kaverilleni aina kuulunut toiveisiin, että haluaisi lapsen/lapsia ja mieskin oli ensin sitä mieltä, että haluaa mutta myöhemmin, sitten ei ollut muutamaan vuoteen varma haluaako sittenkään ja sitten päätti ettei halua ikinä. Eroonhan he sitten päätyivät kun ystävällä ikää 31 ja hänen ex- miehellään 35.

Onko tämä todella näin yleistä? Vai onko ystäviini vain sattunut paljon näitä jahkailijoita seurustelukumppaninaan sellainen joka haluaa ainakin kokeilla pystyykö lapsia saamaan?
 
Olen kai jotenkin naivisti ajatellut tämän olevan sellainen elämän "perusarvo" / haave joka saattaa muuttua mutta harvemmin ei. Tai itselle on ollut jotenkin aina selvää, että ainakin yhden lapsen haluan. No tosin se saatiin neljän vuoden yrittämisen jälkeen hoidoilla eli ei niin helposti. Eli ymmärrän jos joku ei lapsia pystykkään saamaan mutta jotenkin en ole ajatellut, että mielipide siit yritetäänkö lapsia vai ei ei muuttuusi niin helposti.
 
Monikaan ei halua kaks kymppisenä lapsia ja moni nainen valitettavasti uskoo, että miehen mieli kyllä muuttuu. Harmihan se tietty on, että kymmenen vuotta on mennyt hukkaan.
 
Minä olin varma mieheni kanssa, ettei lapsia kaivata meidän parisuhteeseen.. Kun oltiin 9 vuotta oltu yhdessä, alettiin pallotella ajatuksen kanssa, sillä tosiasia oli, että minulla aika alkoi olla vähissä lasten suht helpon saamisen suhteen. Minulle ei olisi ollut vaikeaa, jos mies olisi todennut ettei halua lasta ollenkaan.. Silloin oltaisiin oltu ilman lapsia.

Nyt meillä on 2 alle 3-vuotiasta lasta :)
 
[QUOTE="Minttumaaria";29015500]Olen kai jotenkin naivisti ajatellut tämän olevan sellainen elämän "perusarvo" / haave joka saattaa muuttua mutta harvemmin ei. Tai itselle on ollut jotenkin aina selvää, että ainakin yhden lapsen haluan. No tosin se saatiin neljän vuoden yrittämisen jälkeen hoidoilla eli ei niin helposti. Eli ymmärrän jos joku ei lapsia pystykkään saamaan mutta jotenkin en ole ajatellut, että mielipide siit yritetäänkö lapsia vai ei ei muuttuusi niin helposti.[/QUOTE]

Ei se varmaan helposti muutu, mutta totta kai se voi muuttua. Aika harvassa ne taitaa loppujen lopuksi olla, jotka on pienestä asti tiennyt haluavansa lapsia. Moni ei nuorempana edes osaa ajatella asiaa kun se tuntuu niin kaukaiselta ja haluaa keskittyä opiskeluun, bilettämiseen ja matkusteluun. Sitten voikin jossain vaiheessa iskeä vauvakuume tai kun kaverit saa lapsia huomaa, että itsekin haluaa. Sitten taas voi käydä myös niin, että on ajatellut haluavansa lapsia, mutta oikeasti ei ole mitään suurta paloa asiaan. Ehkä on halunnut lapsia vain siksi, että ajattelee, että niin tulee tehdä. Sitten kun tulee ikää ja on sinut itsensä kanssa, ymmärtääkin mitä oikeasti haluaa. Tai sitten kun näkee kuinka rankkaa kavereilla on lasten kanssa, huomaa ettei itse haluakaan samaa. Tai on jo niin tottunut siihen omaan vapauteen ettei haluakaan luopua siitä.
 
Vapaaehtoinen lapsettomuus on yleistynyt koko ajan siitä lähtien, kun luotettava ehkäisy tuli saataville. Nykyisin on mahdollista ja sallittua rakentaa mielekäs elämä myös muista aineksista kuin vanhemmuudesta. Kun lapset hankitaan yhä myöhemmin, on myös enemmän aikaa oivaltaa, ettei lasten hankkiminen ole mitenkään välttämätöntä onnellisuuden ja hyvinvoinnin kannalta.
 
Itse olen tiennyt jo ihan lapsesta asti etten halua lapsia. Eikä biologinen kello ole inahtanutkaan vielä vaikka 40-v lähestyy kovaa kyytiä. Olen aina tehnyt sen heti selväksi niille joiden kanssa olen ollut suhteessa.
 
Itsekin tiedän yhden pariskunnan joka erosi 8 vuoden jälkeen. Yksi suurimmista syistä oli se että mies ei halunnut lapsia. Mies oli kans pettäjä, mutta se ei tuntunut tätä naista hirveämmin haitata (mies jäi kiinni vaikka kuinka monta kertaa, ja on ihan tunnettu häntäheikki).
No, nainen löys äkkiä uuden miehen, ja tuli "heti" raskaaksi. Kierointa tässä on sit se, että tämä mieskin hankki jossain aika heti eron jälkeen uuden naisen, ja yllätys yllätys, ehtivät 3kk olla yhdessä, ja se uus pimatsu on raskaana. Että niin paljon se mies EI halunnut lasta. Vähän v*tuttaa sen ex-muijan puolesta (siis ne menetetyt vuodet), mut toisaalta harmittaa sen uuden naisen puolesta, kun hän vielä varmasti uskoo tosissaan että kyseessä on hyvä ja uskollinen mies...
 
Itsekin olen kuullut pariskunnista jotka ovat vuosia yhdessä ilman,että kihloihin/naimisiin menevät saati lapsia tekevät.Ero tulee ja nopeasti uudessa suhteessa edetään kihloihin/naimisiin/perheen perustamiseen.
 
Itsekin olen kuullut pariskunnista jotka ovat vuosia yhdessä ilman,että kihloihin/naimisiin menevät saati lapsia tekevät.Ero tulee ja nopeasti uudessa suhteessa edetään kihloihin/naimisiin/perheen perustamiseen.

Just näin.

Eiköhän se useammilla ole pohjimmiltaan kyse siitä, että kolmenkympinkriisi pukkaa päälle ja alkaa epäilyttää onko nuoruudenkumppani sittenkään se oikea. Se johtaa pelkoon mennä naimisiin tai hankkia lasta vaikka sitten uuden kumppanin kanssa nopeasti edetään naimisiin ja lapset.

Kaiken lisäksi vika ei välttämättä ole siinä vanhassa kumppanissa vaan ihan sen kolmenkympin kriisiä elävän omassa korvienvälissä.
 
Kuulostaa siltä, että on koko varhainen aikuisikä nysvätty parisuhteessa. Vaikka kuinka mukavaa on yhdessä oltu, kiistatonta lienee, että arjen harmaus jossain vaiheessa iskee. Kun samalla tuntuu, että on jäänyt tekemättä ja kokematta paljon, ei se lapsista johtuva "vankeus" ehkä houkuta.

Hyvä, että tekivät päätöksensä ennen kuin lapset on hankittu.
 

Yhteistyössä