Vähän surettaa tuon pienen puolesta...

[halolla päähän]

Ehkä, mutta tämä on mun mielipide noin niin kuin yleisellä tasolla. Toki perheitä ja tapauksia on erilaisia. Paljon on siitä äidistä kiinni, joka niiden lasten kanssa siellä kotona on.. miten ottaa esikoisen huomioon..helposti siinä se esikoinen alkaa tuntua ärsyttävältä, kun huomiota haluaa jne. Eihän 1v nyt vauva olekaan, mutta aivan liian nuori ollakseen isosisarus mielestäni. Paljosta joutuu luopumaan liian pienenä verrattuna niihin, jotka saavat pikkusisaruksen myöhemmin.

Onko se 2 vuotias sitten jo tarpeeks vanha luopumaan äidin sylistä. Mene kuule nyt itseesi ja mieti. JOS olet niin tumpula ette osaa antaa huomiota kahdelle yhtäaikaa ja sun syliis mahtuu vaan yksi lapsi kerrallaan niin hyvä ettet lisäänny kovin tiuhaan tahtiin.

Esikoinen ei jää vaille huomiota jos äitillä juoksee yksikin aivosolu ja kykenee soupeuttamaan OMAN toimintansa lapsien tarpeiden tasolla. VAAN eihän sitä voi olettaa kaikilta, kun siihen toisten äitien maailmaan ei mahdu kuin vauva. Sääliks silloin käy isosisarruksia, oli he sitten minkä ikäisiä hyvänsä. Mustasukkaisuuttakin oletetaan sietävän, vaikka aikuisetkaan ei osaa aina sitä tunnetta käsitellä. Mut kai ne 2- 3 vuotiaat on sen verran Houdineja että kykenee siihen paremmin kuin aikuiset.

 

["minttu"]

Meillä ikäeroa karva alle 1 vuosi ja kaiholla mietin niitä ihania hetkiä kun kaikki kolme köllöteltiin sängyssä. Pienempi oli rinnalla ja isompi kaikussa. Siinä supistiin ja höpsöteltiin, luettiin tai laulettiin, mitä milloinkin.

Äitistä se on kiinni, lapset kyllä sopeutuu ja eivät todellakaan joudu luopumaan mistään. Paljon pahemi jos olet saannut vaikkapa 5 vuotiaaks saakka olla ainoa hellantelttu ja sitten yhtäkkiä äidin ajasta suuri osa meneekin vauvalle. Ei se 5 vuotias vielä tunteitaan osaa niin hyvin käsitellä että ymmärtäis täysin miksi menetti "ainoan oikeutensa".

Mua säälittää lähinnä ne äidit joiden maailmaan mahtuu vaan yksi lapsi kerralla.

 

[vinkki]

Hei vie se isompi virikehoitoon päiväkotiin, niin pääset helpommalla. Niin tekee tällä palstalla aika moni ja näin oli myös meidän lasten ryhmässä päiväkodissa. Siellä oli 1-vuotiaita isossa ryhmässä ja äidit kotona äitiyslomalla.


Meidän lapsilla on pieni ikäero ja vaikka alku oli rankkaa, niin kyllä siitä selviää. Mun arjen pelasti kantoliina, jossa vauva usein nukkui. Silloin jäi aikaa olla isomman kanssa, kun oli kädet vapaana.

 

[omaa kokemusta]

Meillä ikäeroa 1 v 1 kk ja pelkästään hyviä kokemuksia. Ensimmäinen ei todellakaan ikinä osannut olla mustasukkainen, koska ei oikeastaan edes ehtinyt ymmärtää olevansa "ainoa". Toinen lapsi ei milloinkaan saa olla "ainoa", joten en koe mitenkään erityisen epäoikeudenmukaiseksi, että se eka ei saa olla pitkään "ainoa" . Sylitilaa riitti kyllä molemmille! Myös toista imettäessä oli helppo pitää esikoistakin vieressa ja usein istuin lattialla imettämässä samalla, kun esikoinen leikki omilla leluillaan.

Kuulostaa hurjalta, että ketjussa joku kommentoi, että "kyllä muakin surettaisi mutta minkäs teet" . Meillä ainakin lähekkäin syntyneet ovat todella läheisiä, vaikka eri sukupuolta ovatkin. Myöskään kolmannen syntyessä ei esiintynyt minkäänlaista mustasukkaisuutta, koska olivat jo kasvaneet "toisen kanssa".

 

["kakkonen"]

Jos lähdetään linjalle jossa sitä esikoista säälitään kun joutuu liian varhain jakamaan äidin niin eikös se silloin tarkoita että kaikki esikon jälkeen syntyneet on jotenkin puuteeseen syntyneitä. Hehän ei IKINÄ saa jakamatonta huomiota, koska ne isommat on aina olemassa.

Tosin onhan näitä äitejä jotka hylkää isommat samantein kun vauva syntyy, jotta se pienin saa sen jakamattoman huomion... vai hetkinen, menikös se niin????

Tää on jotain yber naisenlogiikaa jota ei miehet varmaan koskaan keksisi. Meinaan kun on niin aukkoja täynä että ei pyhä tosi.

 

["tuulevi"]

Eka vuosi on varmasti rankka vaikka lapset olisivat helppoja tapauksia.

Huomioit esikoista aina ja pidät paljon sylissä. Sylissä voit pitää kahta yhtäaikaakin ja jutella/lukea kirjaa, höpsötellä esikoisen kanssa. Huolehdit myös siitä, että esikoinen saa olla sinun kanssasi joskus kahdestaankin. Ja tietysti myös isän kanssa.
Ja sitten myös tietysti, että äiti ja isäkin saavat olla joskus kahdestaan = käytte kodin ulkopuolella ilman lapsia. Jaksatte sitten taas paremmin.

Lapsista tulee hyvät leikkikaverit, tosin myös pahimmat vihollisetkin pienestä ikäerosta johtuen. Mutta teillä helpottaa kaikki sitten ykskaks, kun huomatte lastenne olevan jo isompia.

Tsemppiä, kaikki menee hyvin!

 

["just"]

Niin ja miks sen isomman pitää kasvaa "isoksi"? Ei meillä ainakaan ollut tarvetta. Vaipat oli ja pysyi, niin tutti ja tuttipullokin (multa ei koskaan ole tullut tippaakaan maitoa, ei edes noussut joten imetytsvouhot älkää vaivautuko). Isommalla ei muutunut mikään kun vauva tuli, sai nukkua samassa huoneessa, omassa sängyssään. Toisin kun niitä isompia yleensä aletaan patistaa isommaks (kiireellä vaipat pois, äkkiä pinniksestä isoon sänkyy...toiseen huoneeseen vanhempien makkarista jne jne). Ainoa asia millä valmisteltiin vauvan tuloa oli tasainen arjen rytmi. Ruokailut, ulkoilut ja nukkumiset. Nekin muokaantu tosin hyvin luonnostaan. Näin ollen pystyi hieman ennakoimaan milloin äitinä sain hetken tehdä arki juttuja, eli kun esikko oli unilla. Tosin monasti se meni siihen että kaikki kolme nukahdettiin samaan sänkyyn päikyille.

 

["lilleri"]

AP, mikset sitten sure sen syntyvän vauvan puolesta? Eihän hän tule koskaan saamaan ainoana huomiota, ei koskaan. Se isompi on aina siinä.

Sinusta ja miehestäsi se kaikki lähtee, ei lasten ikäerosta. Te pystytte yhteispelillä takaamaan sen että molemmat "vauvat" saavat hellyyttä ja läheisyyttä niin paljon kuin haluavat. Ja eihän sen vanhemman tarvitse isoksi kasvaa. tehän sen hopun teette, ei lapsi itse. Antakaan hänen olla vauva, vaikka se tarkoittaakin varmasti hieman enemmän käsityötä.

 

["äiti kahdelle"]

Meillä on ikäeroa 11kk ja ei meillä ainakaan esikoisesta tullut mitenkään isoa, musta tuntuu että jatkoin liiankin pitkään isomman vauvana pitoa, toki paljon vaikutti sekin että oppi kävelemään vasta 1v5kk vanhana niin ei tullut ison olemusta kun ei kävellyt. Ja kyllä mun syliin kaksi lasta mahtuu vieläkin kun ikää on 2 ja 3. Ja uskon että isommallekkin tämä oli helpompi näin pienenä kuin että esim nyt tulisi vauva, mitään mustasukkaisuuksia ei ole ollut ja tuskin isompi muistaa edes aikaa ainoana vauvana. En koe mitenkään pilanneeni esikoiseni lapsuutta, päinvastoin sai ihanan sisaruksen. Onko kaksostenkin lapsuus täysin pilattu kun eivät saa olla niitä ainoita vauvoja?

 

[itsestä kiinni]

Hei vie se isompi virikehoitoon päiväkotiin, niin pääset helpommalla. Niin tekee tällä palstalla aika moni ja näin oli myös meidän lasten ryhmässä päiväkodissa. Siellä oli 1-vuotiaita isossa ryhmässä ja äidit kotona äitiyslomalla.
.

Iteasiassa mä en ole tälläistä kyllä koskaan kuullut. Mut niitä isompia kyllä mieluusti siirretään hoitoon vauva tieltä. Kun se äiskä ei vauvalta ehdi virikeitä järjestämään... Pienempi lapsi ei kaipaa niin paljoa. Riittää kun on läsnä ja mukana siinä hänen leikissään. Ne onnistuu mainiosti vaikkapa liinan kanssa. Vauva on tyytyväisenä liinassa ja pikkuinen isosisarrus saa täyden huomion äipältä. Imettäessäkin pystyy vaikkapa leikkimään tai lukemaan.

 

[Lokkii]

Anve, oot siis laittanu kolmannen alulle jo synnärillä?
Mikäli siis toka oli tasan 1vee =O

Harvoin synnärillä vietetään kolmea kuukautta.

 

[anve]

Just: olen kanssasi samaa mieltä siitä.. et 1v on 1v ja toiset 1v:t osaa enemmän mitä toiset. Meil esim. omalla 1v:llä on vielä osittain tuttipullo sekä yö tutti, läheisyyttä voi ja saa muutenkin kuin imettämällä. Ite imetin esikoista vuodenikään ja tätä keskimäistä n. 5kk ikään ja lopetin ihan oman jaksamisen takia (ajatelkaa kuin itsekästä) toki maidon tulokin alkoi loppua niin kiinteiden syönnin myötä kuin raskaudenki takia. Vieressä meil ei ole kukaan lapsista tykänny nukkua. Esikoinen nukkui alkuun, mut yöt muuttui paljon levollisemmiksi ku siirtyi kokonaan omaan sänkyyn. Keskimäinen ja tämä kolmas on nukkuneet alusta lähtien omassa sängyssä, mut äidin lähettyvillä.. näkevät äidin ku heräävät (jos nukkuvat kasvot äitiin päin).

Toisille passaa toinen.. toisille toinen. Tämä lapset pienellä ikäerolla on meille ihan soppeli. Niin ja meil myös isä osallistuu päivittäin lasten arkeen. Sillon ku lapset on kaikki pieniä ni onhan tämä täyspäiväistä työtä, mut pärjätty on ja uskoisin et pärjätään eteenki päin. Pitää vain muistaa olla myös itsekäs ja huolehtia myös omasta jaksamisesta ja väliin nukkua univelkoja pois + päästävä viettämään yksinäistä aikaa esim. luontoon.

Liikkuminen itellä ainaki jää todella vähäiseksi, mut taas ulkona tulee oltua paljon

 

[anve]

Meil esikoinen oli huomattavasti vaativaisempi vauvana, mitä nämä kaks muuta on olleet. Kun ympärillä on ääntä ja tapahtumia ni siitä on riittäny vauvalle katseltavaa ja kuunneltavaa! Esikoiselle se olin minä eli äiti joka keksin sitä "tekemistä".

 

["just"]

Anve: Juurikin noin. Meilläkin kun taloudessa asuu kuitenkin kaksi vanhempaa jotka voivat toisiaan tuurata tarvittaessa. Mä en ole sarjaa KorvaamatonÄiti. Läsnä kylläkin olen ollut likipitäen koko vauva-ajan, toki joskus kaupoilla itsekseni kävin ja uimassa. Useimmiten miehen pakottamana. Perhekahvilat ja muut vastaavat ei ole minun paikkoja, kun en jaksa kilpailla tässä äitiydessä.

Mulle kaks pientä teki siitä arjesta sopivan "kiireisen", se maistui ja tuntui elämältä. Käsityötä riitti mutta myös niitä ihania köllittely hetkiä jolloin toimin kirjaimellisesti äitipatjana. Lapsillahan ei ole mikään kiire, aikuiset sen kiireen tekee.

Kyllä mä ymmärrän että maailmaa mahtu eri tavoin ajattelevia ja niitäkin jotka eivät osaa huomiotaan jakaa moneen suuntaa samalla "intensiivisyydellä". Ehkä mun elämään on vaan suotu paljon rakkautta jonka pystyy monistamaan lapsille ja miehelle. Ei jakamaan vaan monistamaan.

 

["palma"]

Surettais muakin. 1v on ihan vauva itsekin. Ei sen ikäisen voi olettaa kasvavan yhtäkkiä isoksi tai luopuvan omasta sylipaikastaan. Sun on vaan revettävä kahtia, jos tilanne niin vaatii. Otat molemmat samaan aikaan syliin, jos on pakko. Sääliksi käy, kun tuon ikäinen ei ollenkaan ymmärrä, että miksi sillä rakkaalla äitillä ei yhtäkkiä olekaan aikaa hänelle.

Mitäköhän kaksosten tai kolmosten vanhemmat tuosta ajattelee?

 

[yksinkertaisuus]

Surettais muakin. 1v on ihan vauva itsekin. Ei sen ikäisen voi olettaa kasvavan yhtäkkiä isoksi tai luopuvan omasta sylipaikastaan. Sun on vaan revettävä kahtia, jos tilanne niin vaatii. Otat molemmat samaan aikaan syliin, jos on pakko. Sääliksi käy, kun tuon ikäinen ei ollenkaan ymmärrä, että miksi sillä rakkaalla äitillä ei yhtäkkiä olekaan aikaa hänelle.

Herttilei, älä vaan homma useampaa lasta, meinaan se isompikin saattaa haluta syliin vaikka vauva olis jos siinä. TOSI kamalalta kuulostava kommentti: Jos on pakko .

On se hienoa sanoa sille 4 vuotiaalle että et sä nyt saa tulla äitin syliin kun äitillä on vauva...tsiisus. Oletetaanko että 4-5 vuotias ymmärtää yhtään sen paremmin. Joo, puhetta ymmärtää, mutta liekkö kyky hallita tunteita vielä kunnossa.

 

[Älä huoli]

AP kun oikein mietit, järjellä niin mikä sua oikeastaan surettaakaan? Mä epäilen että tuo on vaan sellaista sinun omaa "valmistautumista" uuden vauvan tuloo, sen tuomaa tunnekuohoua. Sitä rakkautta varmasti riittää ja itse pystyt 100% vaikuttamaan siihen miten hyvin molemmat pienet saa huomiota.