väsynyt

Olen kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, mieheni kuoli vajaa kolme vuotta sitten oman käden kautta. Jäin silloin kolmen alle 7- vuotiaan lapsen kanssa, pienin oli1v.5kk. Kävin myös kaksivuorotyössä, joka oli vakituinen. Tukiverkostoa ei ollut. Osa lasten isovanhemmista on kuollut. Tällä hetkellä opiskelen päivisin jätettyäni vakituisen työn mahdottoman tilanteen vuoksi. Haluaisin tietää niistä lapsille annettavista rajoista ja onko todellakin olemassa niitä vanhempia, jotka eivät koskaan korota ääntään lapsille. Olisi joskus mukavaa; kun on kolme luonteeltaan tempperamenttista lasta yhtäaikaa vaatimassa ja tappelemassa toistensa kanssa, niin miten minä heitä rajoitan. ei ole todellakaan aikaa jutella perustella tuntikausia kaikkien kanssa joka päivä asioista ja minun mielestä se ei ole tarpeellistakaan. En käytä fyysistä väkivaltaa heitä kohtaan, mutta sammakoita pääsee joskus suusta. Osataan kyllä pyytää anteeksi. Mielestäni vanhemman on oikeus näyttää suuttumuksensa. Olen kuullut, että jotkut vanhemmat eivät korota lapsille ääntään, saisimpa minäkin tuollaisen lahjan itselleni joulupukilta. Olisi mukavaa, kun rinnalla olisi joku ihminen joka voisi hoitaa konfliktit puolestani. Haluaisin muilta äideiltä kommentteja. Tänään on ollut huono päivä, ehkä huomenna on parempi. Hyvää joulun odotusta teille kaikille.

 

Kuule, ensinnäkin voimahali sulle! Ja sitten, kyllä minä korotan ääntäni meidän muksuille 16v. 13v. 8v. ja kohta 2v. ( no tuolle nuorimmalle todella harvoin) Kurkku suorana, en juurikaan karju mutta ääntä korotan tarpeen vaatiessa reilustikkin, jos ei vähemmällä perille mene.
Hyvää jatkoa ja voimia sulle :hug:

 

Minä huudan lapsilleni,valitettavasti.Aina ei jaksa olla niin rauhallinen,kuin haluaisi.Toisaalta olen huomannut ettei huutaminen ole paras tapa näyttää suuttumustaan,vaikka helppo tapa se on.Suuttumuksen saa näyttää lapsille.Pääasia ettei käy fyysisesti kurittamaan.JOs tulee tiukka tilanne,hae apua perheneuvolasta tai vastaavasta =)
Voimia sinulle lasten kanssa =)

 

Ääntä korotetaan meilläkin. Puhutaan tiukalla äänensävyllä ja samalla katsotaan lasta silmiin. Kiroilenkin toisinaan, mutta en nimittele ja mollaa lapsia. Ei pidetä mitään raivokohtauksia, ei löydä tms. fyysistä väkivaltaa.

Kun itse tuli puhuttua lapsena sammakoita, meillä "pestiin suu saippualla." Eli käytännössä pistettiin mäntysoopasaippuan palanen suuhun.Sinne jäi kiroilu, valehtelu jne. Itse vien lapset toisinaan omaan huoneeseen miettimään asioita rauhassa. Sitten jutellaan asiat kun osapuolet ovat rauhoittuneet.

Parempi ja tehokkaampi rangaistus on tosiaan lempilelujen pois otto ja tietokoneeen ja pelikoneiden käyttökielto.

 

Voimia sulle! :flower: :hug: =)

 

Eipä ole helpoin elämä sinulla :hug:

Kyllä minä väsyneenä huudan ja joskus oikein karjaisenkin lapsille. Onneksi näin ei käy kovin usein.

Mielestäni vanhemmat saavat tunteensa näyttää lasten nähden, kunhan niistä sitten reilusti puhutaan. Eihän sellainen ole luonnollista elämää, jossa ei koskaan suututa. Tarkoitus kai olisi opettaa lapset selviytymään erilaisista tilanteista ja hallitsemaan erilaisia tunteita. Jos koet liian usein huutavasi/ suuttuvasi lapsille, hakisin sinuna apua tilanteeseen. Neuvola on hyvä paikka jutella väsymyksestä.

Voimia arjenpyöritykseen!

 

Voimia sinulle ap!!
Myös minä "sorrun" huutamaan lapselleni, välillä enemmän ja välillä menee taas pitkä aika tosi hyvin. Minulla on vielä sellainen paha tapa, että sitten, kun ne hermot menevät lopullisesti niin karjaisen oikein kunnolla josta tuloksena usein se, että lapsi säikähtää. No tämän jälkeen on sitten tosi paha mieli! Eli et ole varmasti ainut väsynyt äiti joka korottaa ääntänsä.

 

:hug: en tiedä kyllä perhettä/vanhempia jotka eivät koskaan korota ääntään :attn: se on kyllä normaalia isolla N:kirjaimella.Silloin kun on itse väsynyt sitä syyllistää itseään turhaan.Hae apua itsellesi että jaksaisit

:wave:
Itse olen menettänyt vanhimman lapseni...ja tiedän kuinka vaikeaa on toipuminen menetyksestä :ashamed: