Moi!! Olen 6 vuotiaan pojan äiti. Mulla on anoppi joka on aina yrittänyt " hallita" elämäämme. Silloin kun poika oli 2 vuotias ja sairasteli kovasti, Anoppi oli hysteerinen, soitteli ja lateli ohjeita kuinka sairasta lasta hoidetaan. Antoi omia diagnooseja. Epäili mitä milloinkin..välillä astmaa, diabetestä ym. ym. Ja me toteltiin anoppia ja kiikutettiin poikaa tutkimuksissa kunnes sain tarpeekseni. Väsyin anopin latelemiin ohjeisiin enkä enää ottanut niin vakavasti hänen puheita. Joskus hän saattoi hysteriassa soittaa meille ja haukkua minua huonoksi äidiksi kun en hoitanut lastani kunnolla...Väitti että rakastan perheemme koiraakin enemmän kuin poikaamme. Välimme menivät huonoksi. Rupesin jännittämään mielettömästi anopin vierailuja kun koskaan ei tiennyt mistä tuuli puhaltaa. Olen monet kerrat jutellut asiasta avomiehellenikin mutta hän vain sanoo että isovanhemmat ovat nyt vain huolehtivaisia ja että yrittäkää nyt selvittää välinne ja tulla toimeen. Olen todella vailla ymmärrystä.
2004 muutimme Raisioon joska mieheni sai täältä töitä. Ajattelin että elämämme helpottuu kun anoppiin tulee etäisyyttä 160km. Toisin kuitenkin kävi. Anopin vierailut saattoivat olla viikkojakin pitkiä. Kohteliaasti hän kuitekin aina kysyi lupaa saanko olla näin ja näin pitkään. En kehdannut vastustaa siitähän olisi seurannut loukkaantuminen. Pitkien vierailujen aikana hän seurasi elämääme, puuttui poikamme kasvatukseen joskus aika kovankin huudon kanssa. Kritisoi etten rakastanut hänen poikaansa tarpeeksi. Voin myöntää kyllä että siihen aikaan meillä oli avokriisiä ja meillä oli jonkin verran kitkaa välillämme..mutta onko se anopin asia puuttua asiaan sillä lailla niin minusta EI! Rakastan kyllä avomiestäni. Olen valitettavasti ihmistyyppiä joka ei osaa niin näyttää tunteitaan avoimesti.
Tänä päivänä emme ole väleissä enää ollenkaan. Anoppi vieraili viimexi meillä lokakuussa. Haukkui kotiamme hullujenhuoneeksi ja vannoi ettei tule enää koskaan kylään.
Haluan vielä mainita asian joka sai minut masentumaan koko tilanteesta. Löysin toissapäivänä laatikostamme anopin lähettämän lehtileikkeen joka kertoi luonnehäiriöisestä kotipsykopaatista. Eli asiahan koskee minua...olin hetken shokissa. Itkin puolipäivää. Miheni selitti asian ettei ole lukenu koko leikettä siksi säilyttänyt sitä laatikossamme. Anoppi ihan selvästi haluaa meidän välit tulehtumaan ja jopa eroon. Please olen hukassa tämän asian kanssa...Onko kenelläkään samantapaista kokemusta..tarvitsen myös neuvoa mitä pitäisi tehdä???
2004 muutimme Raisioon joska mieheni sai täältä töitä. Ajattelin että elämämme helpottuu kun anoppiin tulee etäisyyttä 160km. Toisin kuitenkin kävi. Anopin vierailut saattoivat olla viikkojakin pitkiä. Kohteliaasti hän kuitekin aina kysyi lupaa saanko olla näin ja näin pitkään. En kehdannut vastustaa siitähän olisi seurannut loukkaantuminen. Pitkien vierailujen aikana hän seurasi elämääme, puuttui poikamme kasvatukseen joskus aika kovankin huudon kanssa. Kritisoi etten rakastanut hänen poikaansa tarpeeksi. Voin myöntää kyllä että siihen aikaan meillä oli avokriisiä ja meillä oli jonkin verran kitkaa välillämme..mutta onko se anopin asia puuttua asiaan sillä lailla niin minusta EI! Rakastan kyllä avomiestäni. Olen valitettavasti ihmistyyppiä joka ei osaa niin näyttää tunteitaan avoimesti.
Tänä päivänä emme ole väleissä enää ollenkaan. Anoppi vieraili viimexi meillä lokakuussa. Haukkui kotiamme hullujenhuoneeksi ja vannoi ettei tule enää koskaan kylään.
Haluan vielä mainita asian joka sai minut masentumaan koko tilanteesta. Löysin toissapäivänä laatikostamme anopin lähettämän lehtileikkeen joka kertoi luonnehäiriöisestä kotipsykopaatista. Eli asiahan koskee minua...olin hetken shokissa. Itkin puolipäivää. Miheni selitti asian ettei ole lukenu koko leikettä siksi säilyttänyt sitä laatikossamme. Anoppi ihan selvästi haluaa meidän välit tulehtumaan ja jopa eroon. Please olen hukassa tämän asian kanssa...Onko kenelläkään samantapaista kokemusta..tarvitsen myös neuvoa mitä pitäisi tehdä???