välilihan leikkauksesta

Kaksi synnytystä takana, esikoinen reilun kokoinen,kakkonen hieman pienempi. kummassakaan ei tarvinnut leikata ja sen olin myös kieltänyt ellei lapsen tai minun henkeni sitä ehdottomasti vaadi!

Myös mieheni olin vannonut olemaan kanssani samaa mieltä ja pitämään puoliani jos en itse ole niin tolkuissani. Esikoisen kanssa mies joutuikin sanomaan kätilölle loppuvaiheessa napakasti että sakset hitolle ei leikata! Ponnistusvaihe kesti 57minuuttia ja tuli vain pieni limakalvo nirhauma, yhteensä kolme pientä tikkiä,jotka kaikki emättimeen sisälle.
POnnistusvaiheen alussa ollut kätilö hautoi välilihaa lämpimällä sekä hieroi manteliöljyä,se ilmeisesti auttoi. Kakkosen kanssa sama homma eikä tikin tikkiä!!

Nyt kolmanne n kanssa sama homma, vain hengen ollessa kyseessä saa minua silpoa,muutoin toimenpide on aivan turha,konsteja on monia. Erikoistapaukset erikseen ja hätätilanteessa todellakin tilanteen vaatimalla tavalla! Silloinkin kyllä kyseenalaistaisin toimenpiteitä että onko todellakin aivan välttämätöntä vai kyseessä vain kätilölle helpompi tapa kun saa muksun nopeasti ulos,eihän siinä kätilön tarvitse tikkien kanssa elellä ja kärsiä... :/

 

mulla leikattiin ja todellakin tunsin kaiken!! Ei jäänyt ollenkaan epäselväksi mitä siellä oltiin tekemässä. Ja siitähän sit jäikin pienoinen synnytyspelko.. En kylläkään ehtiny saada minkäänlaisia puudutuksia. :/

 

Kaksi synnytystä minullakin takana. Ensimmäinen reilun kolmen kiloinen vauva ja silloin ei edes kyselty saako leikata vai ei. Sanottiin vain että laitetaan puudutus ja leikataan väliliha. En muista että olisi itse leikkaaminen sattunut ja en sitä osannut kyllä silloin kyseenalaistaakaan. Vaikka leikattiin repeytymiäkin tuli. Haava ei parantunut jälkitarkastukseen mennessä, olihan se ollutkin harjoittelijalle vaikeasti ommeltavissa ja kauan siinä ompelussa aikaa menikin. Haava oli auki puoltoista senttiä vielä kuuden viikon jälkeen. Mutta onneksi parani itsestään koska puhuttiin jo uudelleen aukaisemisesta ja ompelusta. Kuulosti pelottavalta! Istuminen oli hankalaa ja kävelykin ensimmäisinä päivinä sekä tuli tosi pahat ummetusongelmat. Ei kiva!

Toisessa synnytyksessä, hurjasti isompi lapsi ja aikaakin oli kulunut vuosia, sakset oli jo valmiina leikkausta varten. Muistan kun kätilö puhui leikkaamisesta ja näinkin ne härvelit siinä jalkovälissä. Mutta ei sitten leikannut. Auttoi sormilla niin että tuntui että kuolen siihen venytykseen. Jälkeenpäin mietin että ehkä olisi ollut helpompaa jos haava olis tehty, koska kyllä repeämisiä jouduttiin tikkaamaan. Ja mitään puudutuksia ei kyllä tikkaamista varten laitettu vaikka voivottelin tuskaa kuinka se sattui, varsinkin virtsarakon lähettyvillä. Vähän on kummajaisia jäänyt koko hommasta. On myös yksi osasyy ettei raskaaksi enää mieli tee! Toipuminen istumisen ja kävelyn suhteen oli paljon helpompaa mutta arkana oli paikat vielä 11 kuukautta synnytyksen jälkeen.

 

mulla oli valmiiks puutuneet paikat silti viel lisäs eli ei koskenu. Oli leikattava ku meni valkeeks, eli sen merkki ettei veri enää kierrä ja olisin todennäkösesti revenny aika pahasti. Ei haitannu mitenkää, parani viikkoon, ainut että kokoon kursiessa tais täti laittaa yhden tikin liikaa... Ei ainakaa löysäks jääny. tuntui että on umpeen yrittänyt ommella, arveli vissii ettei heti oo toista tekemässä Mutta äkkiä se palautu, ei kyllä mulla oo haitannu elämää mitenkää. ja varmaa nytkin edessä kun veikkaavat isoa tulevaks jos loppuun asti kestää...