mullakin on ystäviä joita nään joskus ja harvoin. olen yhteydessä silloin tällöin yms. se on kuitenkin eriasia kuin ihminen jonka kanssa saatat asua lähekkäin, olette tehneet paljon asioita yhdessä, käyneet kylässä puolin ja toisin yms. ja sit yht äkkiä toisella ei olekaan enää aikaa, ei kerkiä, ei jaksa, ei tänään, ei huomenna, ei ulkona, ei sisällä. se on kuin lyönti vasten kasvoja. itselleni siitätuli sieluun suuri möykky ja pahaolo. nähtiin puistos tai kerhos ni en voinut edes olla samassa tilassa tämän ihmisen kanssa koska mieleni vain huusi et miksi sä hylkäsit mut! mua alkoi vituttaan nähdä tämä ihminen, sen ajatteleminen sai mun vain tuntemaan vihaa. nyt kun asiat on puhuttu, vihdoinkin, niin se katkeruus on hävinnyt, ystävyys kuopattu, moikataan kun tavataan mutta voin hyvillä mielin unohtaa tämän ihmisen eikä tartte enää esittää kaveria kun nähdään. toivon vain et olis sanonu tän kaiken jo silloin aikoinaan. olisi säästytty niin monelta itkulta ja murheelta.
eli jos ette siedä jotain ihmistä ni sanokaa se. se on kuitenkin reilua sitä ihmistä kohtaan oli hän sitten kuinka rasittava tyypi tahansa, teidän mielestä. mitä kauemmaksi yritätte työntää ilman selvää selitystä, sitä lähemmäksi entinen kaverinne yrittää. helpommalla pääsette kun vain sanotte et kiitos mut mä tartten nyt omaa rauhaa, mä en jaksa olla sinun kaveri enää.
eli jos ette siedä jotain ihmistä ni sanokaa se. se on kuitenkin reilua sitä ihmistä kohtaan oli hän sitten kuinka rasittava tyypi tahansa, teidän mielestä. mitä kauemmaksi yritätte työntää ilman selvää selitystä, sitä lähemmäksi entinen kaverinne yrittää. helpommalla pääsette kun vain sanotte et kiitos mut mä tartten nyt omaa rauhaa, mä en jaksa olla sinun kaveri enää.