Välien pistäminen poikki ilman selitystä ja kunnon syytä

mullakin on ystäviä joita nään joskus ja harvoin. olen yhteydessä silloin tällöin yms. se on kuitenkin eriasia kuin ihminen jonka kanssa saatat asua lähekkäin, olette tehneet paljon asioita yhdessä, käyneet kylässä puolin ja toisin yms. ja sit yht äkkiä toisella ei olekaan enää aikaa, ei kerkiä, ei jaksa, ei tänään, ei huomenna, ei ulkona, ei sisällä. se on kuin lyönti vasten kasvoja. itselleni siitätuli sieluun suuri möykky ja pahaolo. nähtiin puistos tai kerhos ni en voinut edes olla samassa tilassa tämän ihmisen kanssa koska mieleni vain huusi et miksi sä hylkäsit mut! mua alkoi vituttaan nähdä tämä ihminen, sen ajatteleminen sai mun vain tuntemaan vihaa. nyt kun asiat on puhuttu, vihdoinkin, niin se katkeruus on hävinnyt, ystävyys kuopattu, moikataan kun tavataan mutta voin hyvillä mielin unohtaa tämän ihmisen eikä tartte enää esittää kaveria kun nähdään. toivon vain et olis sanonu tän kaiken jo silloin aikoinaan. olisi säästytty niin monelta itkulta ja murheelta.

eli jos ette siedä jotain ihmistä ni sanokaa se. se on kuitenkin reilua sitä ihmistä kohtaan oli hän sitten kuinka rasittava tyypi tahansa, teidän mielestä. mitä kauemmaksi yritätte työntää ilman selvää selitystä, sitä lähemmäksi entinen kaverinne yrittää. helpommalla pääsette kun vain sanotte et kiitos mut mä tartten nyt omaa rauhaa, mä en jaksa olla sinun kaveri enää.

 

Ei toiselle sanota noin. Pitää olla tapahtunut jotain todella merkkittävää ja sen molemmat jo sitten sanomattakin tajuaa. Teillä ei selvästi synkkaa. Miksi itkeä sellaisen perään joka ei välitä? Ei ketään saa kaveriksi yrittämällä, kaveruus pysyy itsestään. Eikä kaveruudessa pitäisi olla mitään velvoitteita kuinka usein pidetään yhteyttä. Kaveruus ei saa olla taakka kummallekaan.

niin minulle juuri sanottiin. olimme kaksi vuotta hyvin läheisiä. kerroimme surut ja ilot. teimme yhdessä asioita yms. näimme viikottain. viestejä, soittoja. kaikki muuttui hyvin pienessä hetkessä. mitään selitystä en saanut. yhtäkkiä olikin kulunut puolivuotta kun ei kyläilyjä, soittoja, viestejä. minä katkeroiduin, yritin unohtaa. toinen osapuoli otti kaikki tekemiseni, sanomiseni negatiivisena jos jossain kohdattiin. nyt potti räjähti. sain kuulla ettei minun kanssa haluta olla, ei kenenkään kanssa. tahdotaan olla yksin perheen parissa. kunpa tuo olisi kerrottu aikaisemmin, olisimme ehkä saaneet ystävyyden vielä korjattua. nyt liikaa sanottu, liikaa loukkaannuttu. hyvistä ystävistä tuli moikataan ku tavataan tutut.

 

[QUOTE="tavallinen äiti";28993961]Mä laitoin vasta välit poikki yhden erittäin negatiivisen ja katkeroituneen ihmisen kanssa. En vaan jaksanut kuunnella valitusta kaikesta, kun ei kuitenkaan ole itse valmis asioita muuttamaan mutta valittaa kyllä jaksoi...
Tuntuu että vei iteltäkin kaikki voimat jo pelkkä tuon ihmisen näkeminen. Helpompi näin.[/QUOTE]

Peesit tälle, ei ehkä niin negatiivisesta henkilöstä kyse mutta jatkuva kilpailutilanne päällä... Toisekseen en jaksanut enää kuunnella ko henkilö valitusta JOKA IKINEN päivä tai olla hänen roskiksenakaan

 

niin minulle juuri sanottiin. olimme kaksi vuotta hyvin läheisiä. kerroimme surut ja ilot. teimme yhdessä asioita yms. näimme viikottain. viestejä, soittoja. kaikki muuttui hyvin pienessä hetkessä. mitään selitystä en saanut. yhtäkkiä olikin kulunut puolivuotta kun ei kyläilyjä, soittoja, viestejä. minä katkeroiduin, yritin unohtaa. toinen osapuoli otti kaikki tekemiseni, sanomiseni negatiivisena jos jossain kohdattiin. nyt potti räjähti. sain kuulla ettei minun kanssa haluta olla, ei kenenkään kanssa. tahdotaan olla yksin perheen parissa. kunpa tuo olisi kerrottu aikaisemmin, olisimme ehkä saaneet ystävyyden vielä korjattua. nyt liikaa sanottu, liikaa loukkaannuttu. hyvistä ystävistä tuli moikataan ku tavataan tutut.

Onpa dramaattista? Toi kuulostaa jo enemmän parisuhteelta, kuin ystävyydeltä. Olito itse sinkku ja hänellä perhe? Kuulostaa siltä että ripustauduit aika pahasti. Ei ystävästä pidä tulla perheenjäsen. Ystävyys on vapaaehtoista. Ihmisillä on eri tilanteita elämässä. Aina ei kykene symbioosimaiseen ystävyyteen jossa jaetaan kaikki elämän ilot ja surut keskenään. Minusta aikuinen ihminen ei edes tarvitse sellaista ystävyyttä, jos on sinut itsensä kanssa. Riippuuvuussuhde on täysin eri asia kuin ystävyys, jossa ei ole vaatimuksia...

 

mullakin on ystäviä joita nään joskus ja harvoin. olen yhteydessä silloin tällöin yms. se on kuitenkin eriasia kuin ihminen jonka kanssa saatat asua lähekkäin, olette tehneet paljon asioita yhdessä, käyneet kylässä puolin ja toisin yms. ja sit yht äkkiä toisella ei olekaan enää aikaa, ei kerkiä, ei jaksa, ei tänään, ei huomenna, ei ulkona, ei sisällä. se on kuin lyönti vasten kasvoja. itselleni siitätuli sieluun suuri möykky ja pahaolo. nähtiin puistos tai kerhos ni en voinut edes olla samassa tilassa tämän ihmisen kanssa koska mieleni vain huusi et miksi sä hylkäsit mut! mua alkoi vituttaan nähdä tämä ihminen, sen ajatteleminen sai mun vain tuntemaan vihaa..

Hui! Ei ihme että otti välimatkaa. Kuulostat todella riippuvaiselta ja ahdistavalta.

Ensin valitat, että hän ei halua nähdä sinua, mutta itse et "voi olla samassa huoneessa/puistossa"? Ihme draamailija. Todellakin ymmärrän, miksi ystäväsi otti välimatkaa. Sitä en kyllä ymmärrä, mikä holhousvastuu hänellä mielestäsi sinusta on, että pitää oikein päätä paijaten ratakiskosta vääntää, ettei seura kiitos kiinnosta...?

Monet ihmiset voi muuten aluksi tuntua mukavilta, mutta pikkuhiljaa käydä ärsyttämään. Siinä jos itse sitten yrittää ottaa vähän hajurakoa ja toinen vain puskee kahta kauheammin päälle, käy juuri noin...

 

Aina olisi fiksua kertoa sille toiselle osapuolelle syy varsinkin jos kyse on tosiaan välirikosta ja jostain yksittäisestä asiasta. Siinäkin mielessä fiksua puhua, että kyseessä voi olla väärinkäsitys (varsinkin jos syy on toiselle täysi mysteeri) ja ystävyys menee ihan turhanpäiten hukkaan.

Tietysti monet jättää vähitellen yhteydenpidon jos ei kovin hyvin tulla juttuun tai tulee vaan muita kiireitä ja ystävyyssuhde jää siinä vaiheessa kun toinen huomaa, että yhteydenpito on yksipuolista. Sitten taas jotkut ystävyssuhteet pysyy hyvinä siitä huolimatta, että yhteyttä pidetään harvoin.

 

[QUOTE="vieras";28994782]Aina olisi fiksua kertoa sille toiselle osapuolelle syy varsinkin jos kyse on tosiaan välirikosta ja jostain yksittäisestä asiasta. Siinäkin mielessä fiksua puhua, että kyseessä voi olla väärinkäsitys (varsinkin jos syy on toiselle täysi mysteeri) ja ystävyys menee ihan turhanpäiten hukkaan.

Tietysti monet jättää vähitellen yhteydenpidon jos ei kovin hyvin tulla juttuun tai tulee vaan muita kiireitä ja ystävyyssuhde jää siinä vaiheessa kun toinen huomaa, että yhteydenpito on yksipuolista. Sitten taas jotkut ystävyssuhteet pysyy hyvinä siitä huolimatta, että yhteyttä pidetään harvoin.[/QUOTE]

Jos toinen on esim kieroileva, juoruileva (suurin osa naisista on), epärehellinen akka, miksi se pitäisi kertoa suoraan päin kasvoja? Katsokoon itse peiliin jos alkaa menettää ystäviään.

En ymmärrä tällaista asennetta, että kaikki olisi sanottava suoraan. Sosiaalisessa kanssakäymisessä on sanomattomia sääntöjä ja kohteliaisuussääntöjä. Jos ei osaa olla ystävä ilman että rikkoo toisen luottamusta, on itse opittava se mitä on tehnyt väärin. Syytä ei voi vierittää toisen niskaan, eikä ole sen toisen vastuu kertoa rehellisesti mitä ajattelee tällaisesta ystävästä. Tästähän yleensä on kyse, jos välit laitetaan poikki, -että toiseen ei enää voi luottaa.

 

[QUOTE="vieras";28995088]
En ymmärrä tällaista asennetta, että kaikki olisi sanottava suoraan. Sosiaalisessa kanssakäymisessä on sanomattomia sääntöjä ja kohteliaisuussääntöjä. Jos ei osaa olla ystävä ilman että rikkoo toisen luottamusta, on itse opittava se mitä on tehnyt väärin. Syytä ei voi vierittää toisen niskaan, eikä ole sen toisen vastuu kertoa rehellisesti mitä ajattelee tällaisesta ystävästä. Tästähän yleensä on kyse, jos välit laitetaan poikki, -että toiseen ei enää voi luottaa.[/QUOTE]
Jos se ystävä ei tajua tehneensä mitään väärää niin silloinhan se ystävä ei koskaan tule oppimaankaan niitä sanomattomia sääntöjä tai kohteliaisuussääntöjä. Monet ihan oikeasti ovat haavi auki eivätkä keksi syytä, vaikka miettisivät päänsä puhki. Sama homma kuin parisuhteessa, kukaan ei ole ajatustenlukija. Ihmistä voi loukata myös tahtomattaan (ja tajuamattaan).

 

[QUOTE="vieras";28995205]Jos se ystävä ei tajua tehneensä mitään väärää niin silloinhan se ystävä ei koskaan tule oppimaankaan niitä sanomattomia sääntöjä tai kohteliaisuussääntöjä. Monet ihan oikeasti ovat haavi auki eivätkä keksi syytä, vaikka miettisivät päänsä puhki. Sama homma kuin parisuhteessa, kukaan ei ole ajatustenlukija. Ihmistä voi loukata myös tahtomattaan (ja tajuamattaan).[/QUOTE]

Olen kyllä samaa mieltä! Ja sinulle joka sanoit etten ymmärrä masentunutta: koko ikäni olen elänyt sellaisen henkilön lähipiirissä ja oppinut siitä, että ihan kaikkea ei tarvitse masentuneeltakaan ihmiseltä sietää. On jopa sairastuneelle itselleen haitaksi, jos hänen negatiivisesta käytöksestään ei kukaan kohauta olkiaan. Tässä tapauksessa on kyllä mielestäni ihan kohtuullista vaatia tältä ystävältäni(?) inhimillistä käytöstä eli selitystä sille miksi pisti välit poikki.

Olimme tekemisissä kerran, pari kuukaudessa. Mielestäni ihan sopivasti, ja yhteydenpito oli tasapuolista. No, kai se on vain päästettävä irti ja ajatella siten kuin tämä kaveri oli aiemminkin sanonut; että vika ei ole jätetyssä ystävässä vaan hänessä itsessään.

 

masennusko teko syy häh????????masentunut saattaa todellakin tehdä noin, eikä se tee sitä ilkeyttään. monet masentuneet eristäytyy ja laittaa välit poikki, eikä sen toisen oo tarvinnut tehdä yhtään mitään. mun ystävä teki kans noin, masentuneena, meni seitsemän vuotta ettei ottanut mitään kontaktia, ei päästänyt sisälle, jos meni käymään. yms.

 

Tahdon nyt viel sanoa sen, kun riippuvaiseksi minua kutsutte. Et homma oli sama molemmin päin. Eli ystävä soitteli ja laittoi viestiä. Kävi kylässä pyydi lenkille yms. Siksi tuntuikin oudolta et homma loppui kuin seinään. Ja ollaan kumpikin perhellisiä. Ja kyllä, minulle tuli surullinen ja ahdistunut olo hänen seurassaan kun oli kaikki sanomattomat sanat välissä. Kumpikin vain oli ja yritti vältellä toista.

Minulle ystävyys tarkoittaa elämän jakamista. Olen kinnostunut mitä ystävilleni kuuluu. Tahdon olla mukana heidän elämässä. Saan heistä voimaa. Eikä tämä tarkoita et joka päivä tai viikko ollaan yhteydes. Mut kun on halu olla toisen elämässä mukana kantaa se pidemmänkin hiljaisuuden yli. Mut jos ei missään muodossa tahdo toisen elämäs olla ni voiko sitä kutsua ystävyydeks?

 

Itsellä on ollut myös tilanne, jossa pitkä ystävyys katkesi ilman, että koskaan sain tietää syytä. Olimme tapailleet muutaman kerran vuodessa, mutta monen vuoden ajan. Jossain vaiheessa kun meille molemmille alkoi tulla perhettä, vierailimme perheinä toistemme luona. Hän oli myös lapseni kummi. Sitten vaan jostain syystä hän ei enää pitänyt yhteyttä. Olen itsekin aika varovainen sen suhteen, etten tungettele, joten kun huomasin tämän, en enää ottanut yhteyttä.

Ehkä hän ei ollut todellinen ystävä, koska hän kertoi elämästään vain positiivisia asioita ja miten hyvin heillä menee. Vasta jälkeenpäin kuulin,että heidän elämässään asiat eivät olleet olleet kovin hyvin, mulle hän ei siitä ollut koskaan maininnut. Viime vuosina hän ei ole muistanut enää kummilastaan, mutta joulukortit ollaan kyllä vaihdettu.

 

se, kun luottamus menee.
se, kun sinua ei arvosteta.
se, kun joudut katsomaan hänen moraalittomuuttaan lueettämistä
se, kun sinut keskeytetään naapurin asioista puhumalla, vaikka puhuisit kuinka haluat kuolla.
se, kun sinua määräillään ja kohdellaan muutoin huonosti.
kaikkea näitä ja vielä menneisyyden katkeruudet yhdessä katkaisivat monen epäaidon "ystävyyden"
ja tiedättekö mitä?VOIN HYVIN NYT! se kertoo sen, että päätös oli oikea.

 

Samaa mieltä "tajuat kunhan mietit" kanssa, että aikuinen ihminen kyllä tietää jos on itse ollut kiero. Ja paremmin oppii niin että joutuu itse miettimään missä teki väärin. Jos kaikki ladellaan suoraan päin naamaa, kääntyy syy helposti tämän totuudentorven niskaan, kun ei kestetäkään kuulla totuutta.

Vanha sananlasku ; Hiljaisuus on kultaa, pätee tässäkin asiassa.

 

masennusko teko syy häh????????masentunut saattaa todellakin tehdä noin, eikä se tee sitä ilkeyttään. monet masentuneet eristäytyy ja laittaa välit poikki, eikä sen toisen oo tarvinnut tehdä yhtään mitään. mun ystävä teki kans noin, masentuneena, meni seitsemän vuotta ettei ottanut mitään kontaktia, ei päästänyt sisälle, jos meni käymään. yms.

Tarkoitin tekosyyllä sitä, että tämä henkilö vain keksi jonkun syyn (eli masennus) voidakseen pistää välit poikki. Jos onkin masentunut, todella hyvin peittää sen ja sairaus ilmenee sitten vain tällaisena sosiaalisen elämän lopettamisena - tai ainakin joidenkin kavereiden pois potkimisena.

 

on mullakin kavereita ja ystäviä joiden kanssa menee pitkiä aikoja välillä ettei olla tekemisissä. Ne ei tunnu pahalta ja on ihan luonnollista. Tää yksi vaan jäi kaivamaan mieltä ja kun olen muutaman kerran laittanut viestiä johon ei ole tullut vastausta niin sitten ratkaisu oli tämä, pois mielestä kokonaan. Oli aikoinaan todella hyvä ystävä, ja vuosia sitten surin tilannetta jatkuvasti. Nyt päätin lopettaa suremisen, ja tokkopa tuo kaveri mun poistamista facesta edes huomaa.

 

[QUOTE="mami";28997214]Tarkoitin tekosyyllä sitä, että tämä henkilö vain keksi jonkun syyn (eli masennus) voidakseen pistää välit poikki. Jos onkin masentunut, todella hyvin peittää sen ja sairaus ilmenee sitten vain tällaisena sosiaalisen elämän lopettamisena - tai ainakin joidenkin kavereiden pois potkimisena.[/QUOTE]

Voi sinua ymmärtämätöntä- juuri noin masennus voi ilmetä! Oikeasti puhut nyt asiasta josta et tiedä mitään, olet ihan ummikko! Monet osaavat peittää masennuksen erittäin hyvin, ja tiedätkö että monet suomalaiset syövät masennuslääkkeitä, heistä vaan ei huomaa sitä! Nyt ota se pää sieltä persuksista ja alat nähdä vähän muutakin maailmaa kuin oman napasi.

 

[QUOTE="vieras";28994656]Onpa dramaattista? Toi kuulostaa jo enemmän parisuhteelta, kuin ystävyydeltä. Olito itse sinkku ja hänellä perhe? Kuulostaa siltä että ripustauduit aika pahasti. Ei ystävästä pidä tulla perheenjäsen. Ystävyys on vapaaehtoista. Ihmisillä on eri tilanteita elämässä. Aina ei kykene symbioosimaiseen ystävyyteen jossa jaetaan kaikki elämän ilot ja surut keskenään. Minusta aikuinen ihminen ei edes tarvitse sellaista ystävyyttä, jos on sinut itsensä kanssa. Riippuuvuussuhde on täysin eri asia kuin ystävyys, jossa ei ole vaatimuksia...[/QUOTE]

Vaikutat kylmältä ja ymmärtämättömältä ihmiseltä. Et näköjään tiedä mitä oikea ystävyys on.

 

[QUOTE="vieras";28997796]Voi sinua ymmärtämätöntä- juuri noin masennus voi ilmetä! Oikeasti puhut nyt asiasta josta et tiedä mitään, olet ihan ummikko! Monet osaavat peittää masennuksen erittäin hyvin, ja tiedätkö että monet suomalaiset syövät masennuslääkkeitä, heistä vaan ei huomaa sitä! Nyt ota se pää sieltä persuksista ja alat nähdä vähän muutakin maailmaa kuin oman napasi.[/QUOTE]

Kirjoitin tästä jo aiemmin. Ymmärrän kyllä masentunutta ihmistä, sillä olen sellaisen kanssa elänyt koko elämäni. Mutta se ymmärrys riittää vain tiettyyn pisteeseen asti. Siinä vaiheessa kun sairastuneen käytös on pahaksi jopa hänelle itselleen, sitä ei tarvitse ymmärtää. Tukiverkon tahallinen hajottaminen ei mielestäni ole mitenkään paranemista edistävää. Ja vaikka minun seurani olisi jostain syystä hänelle huonoksi, koen että en ylireagoi kun pahoitan mieleni siitä että hän syytä kertomatta pistää välit poikki.

Kun sinä nyt kerran puolustat tuota loputonta ymmärtämistä, mitäs mieltä olet siitä jos masenutunut alkaa vaikkapa pahoinpitelemään läheisiään? Pitääkö silloinkin vain ymmärtää, koska ihminen on sairas?

 

joku on voinut puhua sinusta paskaa hänelle

 

mä oon katkaissut ystävyyden koska kyllästyin jatkuvaan loukkaamiseen. Jos kerroin jostain elämäni vaikeudesta, tämä ystävä keksi aina, että syy siihen olin minä itse. Jos esimerkiksi tuntematon ihminen kävi minua uhkailemassa, ystäväni ilmoitti, ettei se ole ihmekään, kun olen millainen olen. Tää tuntematon uhkasi tappaa minut ja lapset, kun mieheni tuli sanoneeksi että hän on pysäköinyt autonsa meidän ajoväylän eteen.
Olin antanut jo aiemmin aina anteeksi hänen loukkauksiaan, mutta tuo nyt oli viimeinen pisara. Ystävä pitää tälläistä ilmeisesti hauskana leikkinä, mutta minulle on kertynyt niinnpaljon negatiivisia tunteita etten voi enää olla tekemisissä.

 

Miun tekisi mieli katkaista välit ystävään, joka tuijottaa vain omaan napaansa. En viitsi tätä hänelle suoraan sanoa. Että on itsekäs, puhuu vain itsestään. Että ei ole kiinnostunut muiden elämästä, haluaa vaan kuuntelijan ja kehuskelee itseään jatkuvasti. Kuka sellaista ystävyyttä jaksaa?

Ei ole minun tehtäväni kertoa hänelle rehellisesti mitä ajattelen hänen käytöksestään, eikä ole minun tehtäväni opettaa hänelle miten oppia huomaavaisemmaksi toisia kohtaan. Sitä paitsi jos kertoisin suoraan mitä ajattelen, saisin varmaan viharyöpyn päälleni.

 

[QUOTE="vieras";28994656]Onpa dramaattista? Toi kuulostaa jo enemmän parisuhteelta, kuin ystävyydeltä. Olito itse sinkku ja hänellä perhe? Kuulostaa siltä että ripustauduit aika pahasti. Ei ystävästä pidä tulla perheenjäsen. Ystävyys on vapaaehtoista. Ihmisillä on eri tilanteita elämässä. Aina ei kykene symbioosimaiseen ystävyyteen jossa jaetaan kaikki elämän ilot ja surut keskenään. Minusta aikuinen ihminen ei edes tarvitse sellaista ystävyyttä, jos on sinut itsensä kanssa. Riippuuvuussuhde on täysin eri asia kuin ystävyys, jossa ei ole vaatimuksia...[/QUOTE]

Minusta taas on erittäin surullista, jos aikuinen ihminen ei tarvitse ystävää, jota näkee usein ja jolle voi jakaa ilot ja surut. Mutta valitettavasti tämä on Suomessa hirveän yleistä, kunhan vaan löytää puolison ei kenelläkään muulla ole enää mitään väliä. Eteläisissä maissa vallitseva kulttuuri, jossa myös ystävät ovat tärkeitä ja jopa osa perhettä on mielestäni paljon terveempi ja koko yhteiskunnan kannalta parempi varsinkin, koska on olemassa myös niitä, joilla ei ole perhettä ja ilman ystäviä he ovat täysin yksin.

 

[QUOTE="vieras";28996426]Samaa mieltä "tajuat kunhan mietit" kanssa, että aikuinen ihminen kyllä tietää jos on itse ollut kiero. Ja paremmin oppii niin että joutuu itse miettimään missä teki väärin. Jos kaikki ladellaan suoraan päin naamaa, kääntyy syy helposti tämän totuudentorven niskaan, kun ei kestetäkään kuulla totuutta.

Vanha sananlasku ; Hiljaisuus on kultaa, pätee tässäkin asiassa.[/QUOTE]

siinähän ongelma on et kun en ole ollut kiero, en juorua, en hauku. olen ihmisenä hyvin antava. olen aina valmis auttamaan, ottamaan lapset kylään milloin vain, autan pihahommissa jos tarvitsee, lainaan auton, työkalut, olen tehnyt heille remonttia, kuuntelen murheet. mut silti mut jyrätään. no joo, näin jälkikäteen tajuan et ehkä hän oli masentunut. mut on sekin raivostuttavaa kun joskus harvoin nähtiin, nähdään, niin aina narisee kun on kiire ja väsynyt ja stressi ja mitään ei kerkiä ja joka paikkaan pitäis mennä yms. tulee itselleen vain niin tyhmä olo kun on miljoonasti tarjonnut apuani mut se ei koskaan kelpaa. ni ole sitten valittamatta!

mut joo. nyt on helpompi olla kun sain poistettua hänet elämästäni ja voin keskittyä niihin oikeisiin ystäviin joita minulla on.

Mutta jokaiselle joka ajattelee et kyl tiedät kun hiukan mietit. ni, oisko vaan helpompi sanoa suoraan, vai eikö rohkeus riitä? jospa paljastuu ettet itsekään ole ollut täydellinen...

 

Mä pistin välit poikki ystävään.
Mä en ihan oikeasti jaksa enää sitä kun se kilahtaa jostain, ei halua ede puhua vaan haukkuu mua ympäri kyliä niin että suu vaahtoaa.
Sai olla nyt viimeinen kerta. Ja kyllä, mulla on hyvin helpottunut olo.
Ikävä kyllä mutta sekin haalistuu se tunne.