Vähän pistää vihaksi.

Täytän just 20, ja mua ärsyttää kun joku lokeroi teiniäidiksi. Enkä edes koe olevani teini (mun sisko on ja se täyttää 15-v). Jos on nuori niin ei se kyllä sitä tarkoita että olisi jotenkin huono äitinä. Munkin raskaus on suunniteltu ja parisuhde voi hyvin. (Saan lapsosen 23.5 -sektiolla)

Tätä kuulee ja lukee vähän väliä, arvostellaan -ja kovalla kädellä. Se äitiys varmasti kasvattaa ketä vain, myös niitä vanhempia äitejä.

Kun on kaksi tapaa ilmaista asioita -Miksi valita nekatiivisin vaihtoehto? Ketä se sitten auttaa?

 

Juu...arvaapa vaan kuinka monta kertaa mua on katottu kieroon....oon 23v ja 3 lasta. Olen nyt myös raskaana. Mieheni on 28v. Jokainen raskaus suunniteltu, ei vahinko! Tämän olemme saaneet ilmoittaa ties kuinka monta kertaa...Naimisiin menin mieheni kanssa kun olin 18v. hyvin on mennyt, enkä todellakaan kaipaa mitään teiniaikoja, niinkuin monet luulee...Koitetaan jättää muiden asiattomat kommentit omaan arvoonsa.Minä ainakin olen erittäin tyytyväinen valintoihini.Jaksamista ja ONNEA odotukseen!!! :hug:

 

Joo tiedän tunteen! Olin 20 kun tyttäreni syntyi. Enkä kokenut olevani mikään teiniäiti. Vaan täysin kypsä äidiksi. Ja sitäpaitsi eikös se sana teini tule sanasta teenage (seventeen,eighteen,nineteen...) 20-vuotias ei ole enää teini!

 

äläpä,täytän joulukuussa 20wee ja on kauheet vauvahaaveet jo,mut odotas jos sen menet ääneen sanomaan jossain ni noottii tulee ja pahemman kerran.kato vaan yli 30vuotiaat saa tehdä lapsia ja he osaavat hommat niinkuin pitää.PRKL

 

Mä olen tullut äidiksi suunnitellusti 20v., 22v. ja 30v. Kaikkia lapsiani rakastan kovasti, jokaisesta olen ollut onnellinen ja ( silloisen elämänkokemuksen omaavana) parhaani mukaan hoitanut. Koen kyllä nyt että olin tosi nuori ja ehkä naivikin 20v., ja lapsellinen. Nyt sen jo uskallan myöntää. Ja koen olleeni kypsempi 30v. äitinä.Mutta tärkeintä on rakastaa lastaan, oli ikä mikä vaan vanhemmalla.Itse siis tunsin olevani "teiniäiti", en silloin mutta nyt ajateltuna itseäni -90 luvun alussa
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE :flower:

 

joo mä olen myös näitä jotka luokitellaan teini äiteiksi... synnytin 19 vuotiaana pojan mutta kasvoin ootanti aikaan hyvin paljon henkisesti ja oikeestaan kun miettii niin ootus toi paljon vanhemmuuttaan tullessaan...
anna vaan ihmisten miettii miten haluaa kunhan itte tiiät mikä on kaikkein tärkeintä ittelles

 

maki oon kaks kyt.. mut teini aiti luokitellaan jos saa alle 20v lapsen.. teini sana tulee enkusta teen.. eli kaikki iat jotka loppuu teens sanaan on teini.. esim sixteen, nineteen...

 

Älä välitä ihmisten teinittelyistä!!tiedän että se on rasittavaa ku teinitellään,mut 2kymppinen ei oo enää mikään teini eikä kyl mun mielestä täysikänenkää enää voi olla teini,jos iästä päätellään...18v kerta luokitellaan jo aikuiseksi et eiköhän ne n.15veet summuut oo teinejä joten älä huoli,anna ihmisten olla typeriä!!vaikka ite oon jo 23 niin edelleen näytän "teiniltä"..nuorelta ja ihmiset kattoo pitkään mua vaunulenkillä ja kaikkialla missä vauvan kans liikun,mut enää ei paljo mua häiritse..

 

ikävä juttu mutta nauttikaa vaan siitä kun voitte saada lapset nuorena :/

 

Mua ainakin harmittaisi kovasti jos mulle tulis joku sanomaan ai että sä oot näitä teini-äitejä. Siis mulla ei ole lapsia, mutta kuume on kova. Olen 19-vuotias ja tunnen olevani valmis äidiksi, johtuu varmasti pitkälti siitä että olin joku 8-vuotias kun ekan kerran kaitsin pienempiäni. Päätin jo aika pienenä että haluan lapset nuorina ja olen edelleen samaa mieltä. Muutenkin olen saanut kehuja siitä että olen ikäisekseni kypsä, mutta en yritä esittää kuitenkaan mitään vanhempaa.

 

\

Mä olen tullut äidiksi suunnitellusti 20v., 22v. ja 30v. Kaikkia lapsiani rakastan kovasti, jokaisesta olen ollut onnellinen ja ( silloisen elämänkokemuksen omaavana) parhaani mukaan hoitanut. Koen kyllä nyt että olin tosi nuori ja ehkä naivikin 20v., ja lapsellinen. Nyt sen jo uskallan myöntää. Ja koen olleeni kypsempi 30v. äitinä.Mutta tärkeintä on rakastaa lastaan, oli ikä mikä vaan vanhemmalla.Itse siis tunsin olevani "teiniäiti", en silloin mutta nyt ajateltuna itseäni -90 luvun alussa
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE :flower:

Tää kirjotus tuntu mustakin omimmalta. Ekan sain 20v. ja toisen 22v. ja nyt hieman alle 30 vuotiaana huomaan olleeni tuolloin esikoisen saatuani aikas naivi. Ja näin jälki käteen ajateltuna oli luojan lykky etten 17 vuotiaana tullut äidiksi, luonto hoiti sen pois. En usko että oisin ollu silloin valmis tähän äitiyteen, vaikka olenki hoitanu lapsia koko ikäni ja tiesin lasten hoidosta melkein kaiken. Olinhan jo ala-aste iässä hoitanut itseäni pienempiä ja ensimmäiset omat hoito lapset mulla oli jo alle rippikoulu ikäsenä. Silti näistä "tiedoistani" huolimatta en usko että oisin henkisesti ollu vielä tarpeeksi kypsä vanhemmuuteen. On aivan eri asia hoitaa lapsia entä olla vanhempi ja olla vastuussa toisesta ihmisestä täysin.

En kuites mitenkään kauhistele nuoria äitejä, omassa lähi piirissä niitä on useita. Ja siltikkin vaikka ajattelenkin että aikanaan olin aika naivi, niin silti olen sitä mieltä että nuorena ne lapset kannattaa tehdä.

Oli ikä mikä tahansa vanhemmaksi tultaessa, tärkeintä että kaikilla on hyvä olla. Niin äidillä ku lapsellakin.

 

Riippuu ihmisestä onko naiivi sen ikäisenä. Olen hoitanut teini-ikäisenä vauvaikäisiä sisaruksia ja muistan hyvin tarkkaan monia asioita lapsen kasvatuksesta. Edelleenkin olen esikuvana pikkusiskolleni, joka tulee murheineen kysymään isosiskolta apua. Esikoista odotellaan ja täysin suunnitellusti. Vaikka ikää meillä on kohta 22, niin silti saadaa kummastuneita kommentteja. Asiat lasta varten on täysin kunnossa, niin miksi vanhempien ihmisten pitää alkaa niin kipeästi arvostelemaan vanhemmuutta? Lähipiiri kyllä tietää, että vauva saa ihanan ja rakastavan kodin.

Kaikki arvostelun kohteeksi joutuneet saa täydet sympatiat!

 

Juu, tuttua on.. Mulle jopa sanottiin ekas lääkärikäynnissa et "ei lapset voi saada lapsia, sä et ole aikuinen vielä, miettisit aborttia, jne.." Ja tää siis oli ennen kun lääkäri muhun edes ehti tutustua eli ei johtunu siitä et käyttäydyin jotenkin lapsellisesti tai jotain. Olin siis 18v. silloin ja 19v. kun ihana pieni poikani syntyi.

Toiset haluaa ensisynnyttäjän keski-iän alemmaks ja lisää lapsia Suomeen ja toiset vihaa teni- ja nuoria äitejä. Ihan niin kuin toiset haluaa et kaikki imettää ja toiset haluaa kieltää imettämisen julkisilla paikoilla...

 

Se on kyllä joo ihan totta, että riippuu ihmisestä ja elämäntilanteesta. Mutta eikö ole sama asia sanoa että kaikki yli kolmekymppiset rupee väsyyn yö-syötöissä ja vaipparumbassa? Ja on ylipäätään väsyneempiä koko touhuun? Se on jotenkin yleistämistä, ja mun silmissä sellaista mistä pitäis päästä pois. Kapeakatseista. Just ihmisten lokeroimsta.

Oon taas ihan hiilenä ja loukkaantuneena, neuvolassa kun joku mulle täysin tuiki tuntematon henkilö avas suunsa. Harmittaa tollainen. Ja kun itse oon kyllä vielä ihan super herkässä mielentilassa aina neuvolaan mennessä (siis en odota tervettä lasta, ja tämä varmasti altistaa entistä herkemmäksi).

Mutta eiköhän se siitä. Naureskellaan sitten viiden vuoden päästä kakskymppisille

 

joo onhan se ikävää.
itse tulin raskaaksi kun olin 18 vuotta, poika syntyi ja vielä olin silloin 19. nyt oon 21 v.

itse en ole ikänä päivänä pitänyt itseäni teini äitinä, ja ei myöskään muiden pitäisi pitää.

se on ihan sama minkä ikäisenä teet lapsen, mutta jos sulla ei ole silloin pään sisällä mitään kun hankit lapsen, niin ei ole ikänä. tällä tarkoitin sitä, että mielestäni teini on sellainen joka EI OSAA KANTAA VASTUUTA TEKEMISISTÄ, ASUU VANHEMPIEN LUONA, JA RELLESTÄÄ JA HAUKKUU PENSKAA, KOSKA VIENYT KAIKEN VAPAUDEN.

meillä ainakin mennyt upeasti lapsen kanssa. lapsen isukki on mua vuoden nuorempi, että 17 vuotta oli vielä muutaman kuukauden kun lapsi syntyi ja ei todellakaan uskoisi. vastuuntuntoisempaa ja hellempää miestä saa hakemalla hakea! :heart:

mies sai ammatin, haki töihin ja sai vakipaikan. minä teen sijaisuuksia ja opiskelen samalla itselle ammattia. naimisissa ollaan oltu nyt 4 kuukautta.

haistattakaa vaan pitkät peet kaikille näille, jotka yleistää nuoret vanhemmat.

 

\

Mä olen tullut äidiksi suunnitellusti 20v., 22v. ja 30v. Kaikkia lapsiani rakastan kovasti, jokaisesta olen ollut onnellinen ja ( silloisen elämänkokemuksen omaavana) parhaani mukaan hoitanut. Koen kyllä nyt että olin tosi nuori ja ehkä naivikin 20v., ja lapsellinen. Nyt sen jo uskallan myöntää. Ja koen olleeni kypsempi 30v. äitinä.Mutta tärkeintä on rakastaa lastaan, oli ikä mikä vaan vanhemmalla.Itse siis tunsin olevani "teiniäiti", en silloin mutta nyt ajateltuna itseäni -90 luvun alussa
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE :flower:

jos sä sitten vielä reilu nelikymppisenä tekisit iltatähden, kokisitkohan taas olleesi hieman epäkypsä edellisen muksun kanssa?

 

Olen kokenut olevani lasten kanssa epävarma, vaikken koskaan iällisesti ole ollut teiniäiti. Olen ollut itsenikin kanssa epävarma, mieheni ja työni...mitä outoa siinä on jos on tavallinen ihminen. Epävarmuus kasvattaa, eri ikäkausina on epävarma eri asioista, luulen että tosi vanhanakin voi tuntea epävarmuutta ja se on luonnollista. Jos kokee uutta, voi olla epävarma, pelokas, osaamaton-oli minkä ikäinen tahansa...Olkaa tyytyväisiä teini-ja muut äidit että teille on suotu lapsia, joiden kanssa kokea kaikenlaisia tunteita.

 

\

\

Mä olen tullut äidiksi suunnitellusti 20v., 22v. ja 30v. Kaikkia lapsiani rakastan kovasti, jokaisesta olen ollut onnellinen ja ( silloisen elämänkokemuksen omaavana) parhaani mukaan hoitanut. Koen kyllä nyt että olin tosi nuori ja ehkä naivikin 20v., ja lapsellinen. Nyt sen jo uskallan myöntää. Ja koen olleeni kypsempi 30v. äitinä.Mutta tärkeintä on rakastaa lastaan, oli ikä mikä vaan vanhemmalla.Itse siis tunsin olevani "teiniäiti", en silloin mutta nyt ajateltuna itseäni -90 luvun alussa
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE :flower:

jos sä sitten vielä reilu nelikymppisenä tekisit iltatähden, kokisitkohan taas olleesi hieman epäkypsä edellisen muksun kanssa?

luultavasti... Tämähän oli siis minun mielipide ja OMA kokemukseni, eli tunnen olevani nyt "kypsempi" äitinä kuin 20v., mutta myös 20v. olen sen elämänkokemukseni omaavana koettanut toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt ajateltuna vain koen olleeni aika lapsellinen tuolloin, mutta tottakin elämän kokemus, ja kaikki vastoinkäymiset ym. muokkaava ja "kypsyttävät" ihmistä.Ainakin toivottavasti... Varmasti olisin 40v. taas hieman viisaampi, valitettavsti ei taida enää kunto kestää Sillä olen kyllä tuonkin huomannut että raskaus ja lasten hoito oli paljon helpompaa 20v. kuin nyt..Joten ehkä olin silloin fyysisesti "parempi" ja nyt henkisesti...

 

piti viel sanoa et mulle merkitsi tosi paljon kun mun isä (itse asias pariin kertaan jo) on katsellut minua kun poikani kanssa leikin ja kun häntä hoidan ja vedet silmissä todennut "olet hyvä äiti, pojalla kävi onni että sai sinut!". Mutta oon sitä mieltä että toisinpäin kävi, en muuta voisi toivoa, rakastan poikaani tavalla jonka olemassa-oloa en tiennyt. Ja minä tiedän olevani hyvä äiti.