väestöliitto helsingissä..kokemuksia?

Ollaan oltu aiemmin hoidossa fertinovassa mutta nyt ovat nostaneet hintoja sen verta että siirryttiin väestöliittoon ja kesätaukokin fertinovassa aika pitkä....
onko kellään kokemuksia väestöliitosta? Meillä ois tarkoitus alottaa ICSI.
 
Tirlittan1968
Me olemme hoidossa Helsingin VL.ssa ja olen ollut todella tyytyväinen. Helmikuussa oli suunnitteluaika ja ensikäynti ja huomena ensimmäinen IVF punktio. Meillä aloitus kesti hieman kauemmin kun verikokeissa jouduimme juoksemaan tavallista enemmän.
Asiantuntevaa ja mukavaa henkilökuntaa! Suosittelen!
 
Täällä ollaan myös erittäin tyytyväisiä VL:n toimintaan. Oltiin ensin Felicitaksessa, mutta siellä sattui meitä hoitamaan lääkäri, jonka kanssa ei synkannut ei sitten alkuunkaan. Mentiin jonoon ja päästiin VL:eek:on ja nt on takana ensimmäinen ivf ja tuoresiirto, joiden tuloksia odotellaan. Lääkäriajat on järjestyneet aina tarpeen mukaan ja mikä parasta, myös lauantai on hoitopäivä. Voin suositella oikein läpimästi!
 
VL:stä meillä vähän huonompia kokemuksia. Lääkärit vaihtuivat tiuhaan ja kohdalle sattui myös yksi vähän söheltävä tapaus, jonka takia yhden hoidon aloitus meni pieleen. En tiennytkään, että lauantai on VL:ssä hoitopäivä. No, ehkä meillä ei ollut tarvetta. Toista hoitoa aloiteltiin ja epäonnistumisesta huolimatta oli tarkoitus tehdä ICSI samalla tavalla, mm.yhtä pitkä (lyhyt) viljely, mikä hieman ihmetytti. Viimeinen lääkäri oli todella mukava, mutta hoito kuitenkin keskeytyi ja aloitimme toisella klinikalla. Miestä kohdeltiin aika tylysti spermanäytteiden ottopuolella - olivat vissiin vähän tympiintyneitä hommiinsa.
 
Me ollaan oltu tosi tyytyväisiä Väestöliittoon. Koko ajan on ollut sama ihana lääkäri, paitsi toimenpiteissä, koska lääkärit tekevät niitä vuoroviikoin. Kaikki lääkärit ja muukin henkilökunta on ollu tosi mukavia. Käynnit on ollu kiireettömiä, ja toimenpiteet, meillä takana yksi IVF ja ICSI ja lukuisia alkionsiirtoja, on aina menny tosi hyvin. Tulostakin on tullut, tällä hetkellä oon rv 9. Suosittelen!
 
Mekin oltiin ennen hoidossa Fertinovassa, mut nyt ollan VL:ssa.
Huono on se, että lääkärit aina vaihtuu (itselläni oli joka ikinen kerta uusi lääkäri - eri joutuin käymään viidellä eri lääkärilla yhden hoitokerran aikana), kun Fertinovassa oli aina yksi oma lääkäri.
Tulosta ei valitettavasti tullut.
Ja mikä on mielestäni vielä' VL:ssa huonompi kun esim. Fertinovassa - VL:ssa he eivät tee uutta hoitoja ennen kui kaikki edellisesta hoidosta jäänyt alkiot ovat käytettyjä. Tosi tylsää. Meillä hitaita alkioita 7kpl pakkasessa, josta todennäköisesti ei tuu mitään. Mielelläni tekisimme uusia tutkimuskia, miksi alkiot hitaita ja jos syy löydetään, en kyllä haluaisi käyttä vanhoja huonoja alkioita ja tuhlata rahaa, vaan haluaisimme tehdä uuden ICSI hoiton.
 

Yhteistyössä