Vaativien vauvojen äidit, miten jaksatte/jaksoitte?

[väsynyt äiti]

Vauvalla jo koliikki ohi, mutta edelleen vaativa (erittäin tyytymätön, helposti kyllästyvä ja itkuinen ) vauva, ikää 4 kk. Jaksaminen on välillä tosi tiukassa, ja kärsin jonkinasteisesta uupumuksesta. Olen huomannut, että jo puolen tunnin oma rauha päivässä, esim. vaahtokylpy saa akut ihanasti latautumaan. Mutta silti tulee mieleen, ettei ikinä osannut kuvitella että äitiys voisi olla tällaista.

Miten te muut vaativien vauvojen äidit olette jaksaneet?

 

[Kärsäpärstäinen]

jossain epämääräisessä sumussa se aika meni. Sitä vaan ei silloin edes tajunnut vaan vasta jälkeenpäin :|

 

[Huom]

Siitä on onneksi kauan. Muistan kyllä, että joskus kun mies tuli kotiin, laitoin vauvan suoraan ovella syliin ja lähdin ovesta ulos. Tai menin kellariin saunaan yksin, jotta sain edes hetken olla rauhassa. Oli se rankkaa aikaa.
Ulkoilin paljon ja käytiin vauvan kanssa paljon kylässä ja muskarissa sun muualla. En olisi kestänyt, jos olisi pitänyt olla sisätiloissa kaiken päivää.

 

[maikku]

Vauvalla jo koliikki ohi, mutta edelleen vaativa (erittäin tyytymätön, helposti kyllästyvä ja itkuinen ) vauva, ikää 4 kk. Jaksaminen on välillä tosi tiukassa, ja kärsin jonkinasteisesta uupumuksesta. Olen huomannut, että jo puolen tunnin oma rauha päivässä, esim. vaahtokylpy saa akut ihanasti latautumaan. Mutta silti tulee mieleen, ettei ikinä osannut kuvitella että äitiys voisi olla tällaista.

Miten te muut vaativien vauvojen äidit olette jaksaneet?

eka vauva oli "vaikea" onneksi ei ollut vertailupohjaa (paitsi eräällä kaverilla oli vauva joka oli taas megahelppo) niin ei osannut ajatella ettei kaikki vauvat olis tälläisiä. Kai johtui osin siitä ettei itekkään osannut niin hyvin vauvan kanssa. Seuraavat kolme on olleet helppoja.
Niin jaksaminen, kai perusjuttuja: suklaata, hetkittäin omaa aikaa, kirja,ulkoilu, juttelu jne.

 

[tuplaäiti]

mulla kaksoset ja poika huus ensimmäiset 5 kk aina kun oli hereillä. ja siinä sivussa olis pitänyt tyttökin hoitaa...plääh. oikeesti en muista tuosta ekasta vuodesta juuri mitään, onneks tuli otettua paaaaaljon valokuvia

 

[feger]

Raskasta oli. Kyllä se vieläkin peilautuu sillä, että ahdistun herkästi jos kuulen itkua, vaikka ei edes oma lapsi itkisi.

 

[papan mamma]

Rankkaa se on ja ymmärrän kaikkia "vaativien" lasten vanhempia todella hyvin.
Meidän kuopus oli vaativampi tapaus ja hää syntyi 1 v ja 4 kk esikoisen jälkeen.
Onneksi meidän esikoinen on aina ollut helppo tapaus ja on sitä edelleen.
Ja siis edelleen poikien ollessa 3 ja 2 veet, erot huomaa ja kuopus vaatii paljon. Huutaa ja itkee tämän tästä.

Mutta kyllä sitä vaan kummasti jaksaa sen vauva-ajan tarpoa läpi.
Mutta mua on alkanut ärsyttää ihmiset, jotka sanoo: kunhan toinen vähän kasvaa, niin kyllä se itkukin vähenee.
Eipä ole vielä 2 ja puoleen vuoteen vähentynyt.
En koskaan sano niin kenellekään!

Jaksamisia ja ota sitä omaa aikaa itsellesi aina kun mahdollista. :hug:

 

[Tuplavauvat]

Meillä on kaksoset ja onneksi ei osaa verrata yksösten hoitamiseen kun ei ole niistä kokemusta... Lisäksi miehellä on erittäin vaativa työ, mutta hän kyllä tekee kaikkensa kotona. Ja lapset kaksosille tyypillisesti nukkuvat vuoroissa päivisin eli aina on jompikumpi hereillä. Aina on siis jotain meneillään eikä lepohetkiä juuri ole: tuplavauvoissa on triplatyö.

Puolen tunnin kylvystä voin vain haaveilla mutta kyllä se 10 min suihkussa jo lataa akkuja. Ajattelen että tätä kestää aikansa eikä ne lapset ilkeitä ole. Ja kyllä ne hymyt palkitsee!

Jätän tekemättä kaiken minkä voi; periaatteena on että kunhan on vauvoilla kuivaa alla ja maitoa masussa, se riittää. Plus oma syöminen on tärkeää! Olen lopettanut sen miettisen miten vauvaa "kuuluu" hoitaa, meidän tapa tehdä asiat on luonnollisin meidän lapsille.

Hoitoapua otetaan aina vastaan kun sitä on tarjolla - tai mitä tahansa apua. Se on ihaninta, kun joku tulee ja tekee meille ruokaa tai käy kaupassa tai tyhjentää pyykkikoneen tai imuroi tai vie roskat...

 

[tuplien äiti]

Meillä kaksosista tytöllä oli koliikki, ja poika alkoi heräillä tunnin välein kun tytön koliikki helpotti siinä 3-4kk iässä. Nyt ovat 1v 2kk ja edelleen joudutaan pitämään yöt eri huoneissa, niin että mies nukkuu toisen kanssa ja mä toisen kanssa.

Se mikä auttoi oli se että tiesi että tää menee ohi, on tilapäistä eikä vauva kuole siihen että itkee, vaikka koliikkivauvan kantaminen ajoittain aika kamalaa olikin. Ja onneks se menikin ohi, heti ei vaan huomannut sitä että pikkuhiljaa alkoi helpottaa.

 

[-]

en tiedä saako niin sanoa,mut meillä vauva aika oli hirveää aikaa,siis eka vuosi,ihan sen takia meille ei tule enää toista lasta...
mut siitä selviää kun on pakko
pyytäkää ihmeessä apua kaikilta mahdollisilta tahoilta ja ottakaa omaa aikaa

 

[Kommentti]

en tiedä saako niin sanoa,mut meillä vauva aika oli hirveää aikaa,siis eka vuosi,ihan sen takia meille ei tule enää toista lasta...
mut siitä selviää kun on pakko
pyytäkää ihmeessä apua kaikilta mahdollisilta tahoilta ja ottakaa omaa aikaa

Tottakai niin saa sanoa.
Ihmeellisesti elää sellainen uskomus, että vauva-ajan pitää aina vaan olla ruusuista ja ihanaa. Äitien kannattaisi alkaa vapaammin puhua niistä negatiivisista tunteistaan.

 

[Mie vain]

en tiedä saako niin sanoa,mut meillä vauva aika oli hirveää aikaa,siis eka vuosi,ihan sen takia meille ei tule enää toista lasta...
mut siitä selviää kun on pakko
pyytäkää ihmeessä apua kaikilta mahdollisilta tahoilta ja ottakaa omaa aikaa

Saa sanoa.

Ikävää että teillä oli noin rankkaa että pelottaa toisen lapsen saaminen. Onhan ne kuitenkin yksilöitä. Ymmärrän toki.

Meillä oli niin kamala synnytys että siihen loppui jatkohalut.

 

[ap]

en tiedä saako niin sanoa,mut meillä vauva aika oli hirveää aikaa,siis eka vuosi,ihan sen takia meille ei tule enää toista lasta...
mut siitä selviää kun on pakko
pyytäkää ihmeessä apua kaikilta mahdollisilta tahoilta ja ottakaa omaa aikaa

Joo ei kyllä täälläkään pahemmin ole haluja ja voimia toiseen lapseen, jos tästä vaativasta ja temperamenttisesta vauvasta kasvaa myös vaativa ja temperamenttinen taapero. Sitten jos toinenkin vauva olisi vaativa, niin olisi kyllä vitsit vähissä..!

Rakastan vauvaani paljon, ja ajoittain poden syyllisyyttä negatiivisista tunteistani. Varsinkin kun häntä "tehtiin" vuosikausia.