Nyt sain tämän lapsen kolmeen päivään nukahtamaan liinaan hetkeksi, niin pyydän apua. Kolmas, puolitoistakuukautinen vauvani on ilmeisesti taas sellainen suuritarpeinen vauva. Saattaa olla päiviä, jolloin häntä ei saa laskea hetkeksikään sylistä, ei edes vessareissun ajaksi, ilman että hän alkaa itkemään. Vauva haluaisi olla rinnalla koko ajan, ja saakin olla tosi paljon.
Kaipaan apua nyt henkiseen jaksamiseen, enkä tiedä, mistä sitä voisin saada. Kun vauva haluaa olla jatkuvasti tissillä, en pysty tekemään mitään kotitöitä, enkä yhtään keskittymään muihin lapsiin. Enkä mihinkään muuhun kuin vauvaan. Kyse on siis päiväajasta, öisin hän nukkuu "ihan hyvin" vieressä, mikä on tietysti ihan mahtavaa. Mutta päivällä ei nuku edes minuutin unia, joskus saattaa nukkua kantoliinassa, mutta silloin pitää olla ulkona ja liikkeessä. Nyt sain tämän nukkumaan liinaan ulkona ja ryntäsin heti kirjoittamaan viestiä. Mutta, sitten kun tulee "tilanteita", joita siis tulee useampilapsisessa perheessä monta kertaa päivässä (riitoja, nujakoita, sotkua yms), suutun ja tiuskin lapsille. Äsken räyhäsin niin, ja läppäsin poikaa, joka ei sanomisista huolimatta koskaan usko mitään. Nyt harmittaa ja nolottaa, mutta pelkään tässä nyt kaikkien puolesta.
Lyödä ei saa, sen tiedän, mutta miten helvetissä selviän kaikesta yksin, kun vauva huutaa heti, jos sen laskee käsistään? Pelkään, että pääni hajoaa, ja että masennun ja alan purkaa turhautumisen ja riittämättömyyden kiukun lapsiin. Ajattelen, että mitä pahaa olen tehnyt, että olen ansainnut kaiken tämän, että jokainen lapseni on vaan jatkuvasti tissitettävä, eikä tyydy mihinkään muuhun eikä ole koskaan tyytyväinen. Miksen minä pääse koskaan mistään helpommalla?
Perheemme on kokenut viime aikoina monia vastoinkäymisiä ja minä olen aiheuttanut niistä monia. Syytän itseäni ja koen epäonnistuneeni kaikessa, mihin ryhdyn. Näiden lisäksi olen taas saanut vauvan, joka vaatii kaiken huomion itseensä jatkuvasti.
Mitä sitten, kun niitä huomiota vaativia on muitakin? Miten te muut useamman lapsen äidit selviätte?
Kaipaan apua nyt henkiseen jaksamiseen, enkä tiedä, mistä sitä voisin saada. Kun vauva haluaa olla jatkuvasti tissillä, en pysty tekemään mitään kotitöitä, enkä yhtään keskittymään muihin lapsiin. Enkä mihinkään muuhun kuin vauvaan. Kyse on siis päiväajasta, öisin hän nukkuu "ihan hyvin" vieressä, mikä on tietysti ihan mahtavaa. Mutta päivällä ei nuku edes minuutin unia, joskus saattaa nukkua kantoliinassa, mutta silloin pitää olla ulkona ja liikkeessä. Nyt sain tämän nukkumaan liinaan ulkona ja ryntäsin heti kirjoittamaan viestiä. Mutta, sitten kun tulee "tilanteita", joita siis tulee useampilapsisessa perheessä monta kertaa päivässä (riitoja, nujakoita, sotkua yms), suutun ja tiuskin lapsille. Äsken räyhäsin niin, ja läppäsin poikaa, joka ei sanomisista huolimatta koskaan usko mitään. Nyt harmittaa ja nolottaa, mutta pelkään tässä nyt kaikkien puolesta.
Lyödä ei saa, sen tiedän, mutta miten helvetissä selviän kaikesta yksin, kun vauva huutaa heti, jos sen laskee käsistään? Pelkään, että pääni hajoaa, ja että masennun ja alan purkaa turhautumisen ja riittämättömyyden kiukun lapsiin. Ajattelen, että mitä pahaa olen tehnyt, että olen ansainnut kaiken tämän, että jokainen lapseni on vaan jatkuvasti tissitettävä, eikä tyydy mihinkään muuhun eikä ole koskaan tyytyväinen. Miksen minä pääse koskaan mistään helpommalla?
Perheemme on kokenut viime aikoina monia vastoinkäymisiä ja minä olen aiheuttanut niistä monia. Syytän itseäni ja koen epäonnistuneeni kaikessa, mihin ryhdyn. Näiden lisäksi olen taas saanut vauvan, joka vaatii kaiken huomion itseensä jatkuvasti.
Mitä sitten, kun niitä huomiota vaativia on muitakin? Miten te muut useamman lapsen äidit selviätte?