Väärät syyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja rakastaa minua?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

rakastaa minua?

Vieras
Onk ""vääriä syitä"" rakastaa toista?

Otetaan hypotetttinen tilanne. Sanotaan, että minä haluan mieheni rakastavan ja haluavat minua siksi, koska olen nokkela ja hyvä keskustelija, hauskaa seuraa ja aina jännittävä.

Mieheni kertoo joskus vahingossa rakastavansa mnua, koska kokee olonsa kanssani turvalliseksi ja että minusta tulisi varmaan hyvä äiti.

Jos periaatteessa kaikki toimii, niin onko minulla lupaa kehittää ongelmaa siitä, että mies näkeekin minussa vain äidin ja ""sopivan"" kumppanin lapsentekoon (mitä nyt kaikesta toki saa ongelman)?

Minä en oikein keksi muita kategorioita ja tapoja olla nainen, kuin madonna-huora. Joko olet ikuinen toinen nainen koroissasi ja punaisissa huulissasi, tai sitten ala-asteelta alkaen kiltti tyttö, jonka kanssa halutaan naimisiin.

Miksi minä henkilönä, ei naisena, en kelpaisi?



 
Koska jos hänelle riittäisi pelkkä ""henkilö"" , niin mitä väliä sillä enää olisi oletko sinä edes nainen vai mies?

Ole miehellesi nainen, jos osaat ja jos hän sellaisen tahtoo.
Niin mieskin on mies(halusit-tai-et) sinulle. Jos minulle riittäisi seurustelukaverin ominaisuudeksi se että hänellä on hyvä ja ihana persoona ja hän on henkilö, niin olisin jo aikoja sitten alkanut seurustella naisystäväni kanssa.
 
Sitäpaitsi on hyvä syy olettaa, että hyvä keskustelija ja nokkela ihminen joka on vielä hauskaa seuraa eli huumorintajuinen, on myös parempi äiti kuin se joka on tympeää seuraa, ja joka ei osaa keskustella.

Elikkä tämä sinun hieman naisen aseman kannalta kyseenalaisena pitämäsi lausuma: ""Olisit hyvä äiti ja olet turvallinen"" oikeastaan pitää sisällään nämä kaikki mainitsemasi asiat joiden perusteella haluat sinua rakastettavan.
 
En osaa sanoa onko olemassa oikeita tai vääriä syitä rakastaa, mutta minusta tuntuu hyvälle ne syyt miksi mieheni sanoo minua rakastavansa. Eli hän rakastaa sen vuoksi, että olen varustettu loistavalla huumorintajulla, nauran paljon, olen hyvä keskustelija ja ihana rakastajatar ja minä olen kuulema parasta seuraa mitä hän tietää. Toki on monta muutakin syytä miksi hän rakastaa minua, mutta nuo nyt tulevat useimmiten esille.

Eräältä tuttavamieheltä kun kysyin heidän aviokriisissään, että eikö pitäisi alkaa miettiä syitä, että miksi aikoinaan menitte yhteen, että jos niistä löytyisi taas se syy edelleen jatkaa yhdessä ja rakastuisitte uudelleen toisiinne. Miehen vastaus yhteenmenemiselle oli, että eipä tuota ketään muutakaan näyttänyt olevan tarjolla!

Tuollaista vastausta en olisi minäkään halunnut kuulla, eikä tainnut vaimokaan vastauksesta ihan otettu olla.
 
Oletko tullut ajatelleeksi, että muut ihmiset eivät välttämättä näe sinua sellaisena kuin sinä itse tai haluaisit nähdä?

Tottakai sinulla on lupa kehittää tästä ongelma, mutta mitä hyötyä siitä on? Noin muuten, minä ainakin ihastuin vaimossani kokonaisuuteen ja siihen, että hän sai minut tuntemaan itseni onnelliseksi rinnallaan.

Naiskuvasi on aika suppea. Tarkoitatko, että mielestäsi naiselle on varattu vain huoran tai madonnan rooli? Mutta sinä oletkin (siis haluaisit olla) monitahoisempi. Että sinua pitäisi arvostaa muuna kuin naisena? Miksei sekä naisena, että ihmisenä? Minusta ajatuksesi kieltäisi sukupuolten erot ja tekisi parisuhteesta äärettömän tylsän. Mitä vikaa on naiseudessa ja naisellisuudessa?
 
Minusta on yleensäkin tylsää ja pateettista lähteä näissä tasa-arvojutuissa liikkeelle siitä, että perusasiat pitää kokonaan hylätä ja keksiä uudestaan.

Minusta on ihanaa jos mieheni pitää minua hyvänä äiskänä.
Ja jos hän esim. huomaa tissini tai korkkarit ja korsetit-punahuulineen, minusta ei todellakaan tunnu että olen nyt seksi-äiti-objekti, jota vain lypsetään, vaan siltä, että kerrankin minua tarvitaan siihen mihin minut on tarkoitettu.

Nykyään saa varoa myöntämästä olevansa jonkinlainen feministi-- putkinäköiset keittiöfilosofit ovat pilanneet koko hyvän hankkeen sillä että syyllistävät miehiä ja yhteiskuntaa niistäkin asioista jotka ovat ainoita hyviä ja turvallisia asioita.

Eiköhän työpaikalla saa tarpeeksi siitä henkilönä olemisesta, kotona tekee hyvää saada olla joskus pelkkä elukka, tai ainakin edes ihmisäiskä.
 
Ainakin tuon hänen kommenttinsa jälkeen rakastin häntä hetken pikkasen vähemmän kuin sitä ennen...

Tästä aiheesta kerran ystävien kanssa tuli keskustelua. Kaikilla meillä miehet olivat joskus sanoneet jotain saman kaltaista. Esim. ""En ole oikeastaan koskaan ajatellut sinusta mitään erikoista."" tai ""Pitääkö sitä rakkautta jotenkin eritellä, et mitä rakastaa. Kun rakastaa niin rakastaa.""

Ehkä tämä on todella taas näitä mies/naisjuttuja, joissa emme vain puhu samaa kieltä. Mielenkiintoiseksi nämä miesten sanomiset tekee myös se, että ystävieni (ja oma) miehet puhuvat samalla tavalla rakkaudesta huolimatta siitä ovatko insinöörejä vai humanisteja, vaikka jotenkin voisi ainakin teoriassa kuvitella, että jälkimmäinen voisi ihan keksiäkin kaikenlaista soopaa rakkaudesta...
 
Onhan sillä merkitystä, että miksi ja mitä toinen minussa rakastaa. Itse en haluaisi miestä, joka näkisi minut ensisijaisesti lastensa äitinä ja ""turvallisena"". Tälläisessa kiintymysuhteessa ei sikäli ole mitään vikaa, mutta minulle se ei soveltuisi. Se ei vain täyttäisi todellisen rakkauden kriteerejäni. Kun rakkauden merkityssisällönhän luomme kaikki itse.
 
Joo, kaikesta saakin ongelmaa aikaiseksi! :)

Olisitko iloisempi, jos mies pitäisi ensisijaisena kiintymyskohteena tuomaasi jännitystä elämään JA
... ollessasi kahden pienen lapsen kanssa kotona, mies menee hakemaan jännitystä uusista ihmisistä, kun sinä olet muuttunut tavanomaisemmaksi kakkavaippapyykin keskellä, etkä aina pääse lähtemään näyttämään miehellesi jännitystä elämään?

Luulen myös, että sinulla on liian suuret luulot omasta jännittävyydestäsi (vaikka olisitkin extreme-harrastuksia harrastava ihminen). Voihan miehesikin olla jännittävä, joten hän ei siihen kaipaa sinun täydentävää puoliskoa, vaan hän sen takaa näkee sinut pysyvänä asiana elämässään...?

Se, mitä miehesi sinusta ajattelee, voi hyvin kantaakin arjen karikot. Pystytkö myös sinä elämään ""sitä tylsää"" arkea miehesi kanssa, vai toivotko suhteelta jotain muuta?

Onko teillä erilaiset odotukset tulevaisuudelta? Haluatko sinä kentien perustaa perhettä ja juuri hänen kanssaan?

 
Minäkin haluaisin maailman arvostavan minua hyvänä keskustelijana, älykkäänä, rehellisenä ja ahkerana ihmisenä. Maailmaa huolestuttaa olenko ajanut säärikarvani, pääsenkö enää eroon selluliitistani ja olenko meikannut. Voi olla ettei minun pitäisi olla nainen ollenkaan.
 
Vierestä, totta puhut.

Minäkin tunnen itseni vain hieman naista muistuttavaksi olennoksi. Koska ""oikeat"" naiset ovat karvattomia (minä olen joku hemmetin mutantti kai, kun minulla ON karvoja!!!! Pimpissä, säärissä, kainaloissa... kulmissakin puolet liikaa). BMI:ini ei ole 17-19 (eli en ole alipainoinen). Lisäksi minulle on tullut harmaita hiuksia.. nelikymppisenä. Ja nelikymppisenä PITÄÄ olla vielä kuin kaksikymppiset!!!!!

Maailma ja miehet eivät arvosta minua tällaisena.... en ole nainen.

Kukaan ei innostu siitä, että olen älykäs, hyvä keskustelija, osaan perustella väitteeni, osaan laittaa hyvää ruokaa, innostun uusista asioista.....

... sitä arvostettaisiin, että näyttäisin yhä 20 kymppiseltä - ja olisin täysin karvaton.

Eikä kukaan halunnut tehdä minusta äitiäkään. :-(
 

Yhteistyössä