M
M
Vieras
Soitti tässä yksi päivä ja kysyi pojan kengän kokoa, aikeenaan ostaa pojalle kengät. No kerroin koon olevan 22, jolloin kysyi, että pitääkö niiden niin isot olla?? No sanoin, että pitää olla 1,5cm ylimääräistä tilaa kengissä, joten koko on 22. No oli sitten ostanut kokoa 21. Mahtuivat kuitenkin jalkaan, mutta periaatteesta vituttaa.
Kyseli myös vaatteiden kokoa, johon kerroin koon. Innolla odotan, minkä kokoisia vaatteita ostaa....poika kun on ikäistään isompi, niin varmaan jonkin kokotaulukon mukaan hankkii vaatteet kuitenkin.
Ihan kiva, kun pojalle juttuja ostaa, mutta voisi kuunnella kuitenkin mitä vanhemmat sanoo.