Uusperheestä

Heippa!
Ajattelinpa kysäistä josko joku osaisi neuvoa miten ratkaista ongelma, joka hiertää mieheni ja minun välejä ja niin ollen tietysti haittaa koko perheen elämää
Elikäpä: Minulla on edellisestä avioliitosta 4 lasta; 12,10,8 ja 6v ja miehen kanssa yhteinen 6kk vauva. Miehellä on edellisestä liitosta 6v. Se ongelma on tämä mieheni esikoinen, häntä kun ei saisi komentaa ja hänen pitäisi saada tahtonsa läpi joka asiassa. Niinhä se ei voi mitenkään toimia, kun perheessä on näinkin paljon lapsia...
Mielestäni olen tasapuolinen kaikkia lapsia kohtaan ja komennan kaikkia samalla tavalla, kuin myös kehun ja halailen. Mies on kuitenkin täysin sokea ja kuuro paitsi silloin kun komennan hänen esikoistaan. En kuulemma hyväksy lasta ja puutun vain hänen tekemisiin, mikä ei pidä paikkaansa. Ex-vaimo valittaa tietysti kun lapsi puhuu isänsä suulla kotona kuinka häntä sorretaan. Tykkää kuitenkin tulla meille kun meillä on elämää ja melua ja melskettä, kotona on kahdestaan äitinsä kanssa..
En millään jaksaisi tapella jatkuvasti samasta asiasta, eli mitä ihmettä tässä tilanteessa voi tehdä?!?!?!?!

 

\

Heippa!
Ajattelinpa kysäistä josko joku osaisi neuvoa miten ratkaista ongelma, joka hiertää mieheni ja minun välejä ja niin ollen tietysti haittaa koko perheen elämää
Elikäpä: Minulla on edellisestä avioliitosta 4 lasta; 12,10,8 ja 6v ja miehen kanssa yhteinen 6kk vauva. Miehellä on edellisestä liitosta 6v. Se ongelma on tämä mieheni esikoinen, häntä kun ei saisi komentaa ja hänen pitäisi saada tahtonsa läpi joka asiassa. Niinhä se ei voi mitenkään toimia, kun perheessä on näinkin paljon lapsia...
Mielestäni olen tasapuolinen kaikkia lapsia kohtaan ja komennan kaikkia samalla tavalla, kuin myös kehun ja halailen. Mies on kuitenkin täysin sokea ja kuuro paitsi silloin kun komennan hänen esikoistaan. En kuulemma hyväksy lasta ja puutun vain hänen tekemisiin, mikä ei pidä paikkaansa. Ex-vaimo valittaa tietysti kun lapsi puhuu isänsä suulla kotona kuinka häntä sorretaan. Tykkää kuitenkin tulla meille kun meillä on elämää ja melua ja melskettä, kotona on kahdestaan äitinsä kanssa..
En millään jaksaisi tapella jatkuvasti samasta asiasta, eli mitä ihmettä tässä tilanteessa voi tehdä?!?!?!?!

Olen kokenut tämän saman,mutta siten että kyseessä on ollut minun lapsi.Siis minusta tuntui,että vain häntä komennettiin ja hän jäi muiden varjoon.Meillä auttoi monet monet pitkät keskustelut,sanoin suoraan,mitä ajattelin asiasta ja mieheni sai sanoa oman osuutensa.Hänen mielestään meillä ei edes ollut ongelmaa,minusta hän ei huomannut kuinka itse toimi,vaikka sanoi kohtelevansa kaikkia lapsia aivan samoin.Tilanne on meillä helpottunut huomattavasti ja kaikki sujuu hyvin. =)
Kuulostaa että sinä osaat ottaa miehesi lapsen huomioon,juuri siten kuin minä ainakin toivoisin vastaavassa tilanteessa.keskustelkaa paljon ja avoimesti.Mikä estää vielä järjestämästä aikaa kahdestaan sun ja miehesi lapsen kesken,menette kaupungille tai jotain puuhaa vain te kaksi??!!

 

Ollaan oltu pojan kanssa kahdestaan kun muut lapseni on olleet isänsä luona. Tuntuu vaan että mitä enemmän hän saa huomiota, sitä enemmän on sitä vaatimassa
Hoidan kaiken yksin kotona kun mies on yötä päivää töissä(johtuu auttamatta siitä että on niin monta suuta ruokittavana), eli komentaminen jää sekin minun kontolle. Mutta kun ei sais komentaa, taputtaa vaan päälaelle ja antaa kaikki mitä poika haluaa. Kyllä välillä pistää vihaks.
Omat lapseni kyllä ymmärtävät tiettyyn rajaan saakka että poika on tottunut saamaan tahtonsa läpi, ainokainen kun on. Vaan alkaa niilläkin pinna palaa kun yks vinkuu ja ulvoo jos asiat ei mene niinku hän haluaa..

 

Tutulta kuulostaa myös täällä uusperhe ja aika kovia vaikeuskai miehen murkkuikäisne pojan kanssa :/ No meillä on parinviikon päästä aika perheneuvolaan jospa saataisiin apuja sieltä. Mennään miehen kanssai han kahden sinne juttelemaan. Tosi vaikeaa meillä on se että mies on periaatteessa samaa mieltä kanssani lasten kasvatuksesta siis rajat ja rakkautta (ja kometoa). Mutta kun siten hänen lapsista kyse niin eipä kommennetakkaan vaan ostetaan kaikki mahdollinen sekä annteaan periksi kaikessa. Huonoja käytöstapojakaan ei minusta eikä miehestäni voi sallai, mutta mutta kun se miehen lapsi niin :/

 

\

Ollaan oltu pojan kanssa kahdestaan kun muut lapseni on olleet isänsä luona. Tuntuu vaan että mitä enemmän hän saa huomiota, sitä enemmän on sitä vaatimassa
Hoidan kaiken yksin kotona kun mies on yötä päivää töissä(johtuu auttamatta siitä että on niin monta suuta ruokittavana), eli komentaminen jää sekin minun kontolle. Mutta kun ei sais komentaa, taputtaa vaan päälaelle ja antaa kaikki mitä poika haluaa. Kyllä välillä pistää vihaks.
Omat lapseni kyllä ymmärtävät tiettyyn rajaan saakka että poika on tottunut saamaan tahtonsa läpi, ainokainen kun on. Vaan alkaa niilläkin pinna palaa kun yks vinkuu ja ulvoo jos asiat ei mene niinku hän haluaa..

Saanko kysyä kuinka kauan teidän perhe on ollut tällä uusperhe kokoonpanolla kimpassa?
Mun kokemuksen perusteella elämä helpottaa muutaman vuoden jälkeen,kun jokainen löytää paikkansa uudessa kuviossa.
Se ei taida sua lohduttaa paljon. Voimia sinulle =) :flower:

 

Yhteistä taivalta meillä on reilu 2 vuotta. Ja myönnettäköön, alkuun verrattuna tilanne on muuttunut hieman parempaan suuntaan
Ihan ensimmäiset puol vuotta oli suoranaista "#&%?$!*ä"
Kyllä äitien pitäis (ja isien myös) ottaa järki käteen ja miettiä niiden ainokaistensa kohdalla minkä karhunpalveluksen tekevät kun lellivät ja antavat kaikessa periksi.. Tulee olemaan kova paikka lapselle kun huomaa ettei muu maailma pyörikään hänen napansa ympärillä :/

 

\

Yhteistä taivalta meillä on reilu 2 vuotta. Ja myönnettäköön, alkuun verrattuna tilanne on muuttunut hieman parempaan suuntaan
Ihan ensimmäiset puol vuotta oli suoranaista "#&%?$!*ä"
Kyllä äitien pitäis (ja isien myös) ottaa järki käteen ja miettiä niiden ainokaistensa kohdalla minkä karhunpalveluksen tekevät kun lellivät ja antavat kaikessa periksi.. Tulee olemaan kova paikka lapselle kun huomaa ettei muu maailma pyörikään hänen napansa ympärillä :/

Olet aivan oikeassa,kaikkea ei pidä antaa periksi ainoallekaan lapselle.
Mikähän miehesi perimmäinen syy on siihen ettei hän hyväksy esikoislapsensa komentamista??Mulla ainakin joskus oli siten,että otin ne itseeni niin pirusti,en halunnut lapselle pahaa mieltä,vaan kielsin komentelemasta tätä.On siinä mullakin ollut vaikea paikka,mutta uskon että olen kasvanut itsekin.Ajatustyötä ja keskusteluja edelleen korostan.Helpolla ei kannata luovuttaa :hug:
Meillä yhteistä taivalta jo kuusi vuotta ja paremmin menee koko ajan

 

Uusperheenä nyt 6 vuotta. Älkää ikinä siihen touhuun alkako, älkääkä varsinkaan päätoimisiksi äitipuoliksi (ellet sitten ole masokisti). :'(

 

hei..Mä olen sitä mieltä että sun puhuttava vakavasti miehesi kanssa asiasta ja vaikka uhkailtava että tilanne ei voi jatkua näin..kaikki lapset uusioperheessä tasavertaisia..meillä oli joskus sama tilanne,mutta puhuttiin asiasta ja asiat selvis..
meillä yhteinen puolivuotias poika,mul 11.v poika ja miehellä 4.v tyttö...tsemppiä