\
Alkuperäinen kirjoittaja 20.11.2006 klo 13:05 Ariel kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta haluaisin kysyä uusioperhetilanteessa olevilta kysyä, miten suhtaudutte miehenne lapseen/lapsiin? Voiko tai pitääkö edes toisen lasta rakastaa samanlailla kuin omaa? Kuinka paljon neuvotte tai osallistutte varsinaiseen kasvatukseen, on sitten kyse yhteisessä kodissa asuvista tai viikonloppuvierailija-lapsista? Onko lapsen käytös koskaan todella ärsyttänyt?
Lapset käyvät tapaamisella, asuvat äidillään.
En edes voi puuttua heidän ns. kasvatukseen, se kasvatusvastuu kun on heidän äidillään, missä he asuvat arkensa. Meillä he vain käyvät. Mutta meillä puutun tiettyihin käytöstapohin, toimimintatapoihin. Kotona ei koululaisilta vaadita mitään; toisaalta lapset ovat iltoja ja viikonloppujakin yksin kotona kun äitinsä on töissä, pitää siis pärjätä itse - toisaalta eivät saa päättää edes sitä, laittavatko punaisen vai sinisen puseron kouluun eivätkä saa itse tehdä voileipiäänkään, omaa ajattelua ei saallita.
Lasten äidin suhtutuminen meihin vaikuttaa lasten suhtautumiseen meihin mikä taas näkyy heidän käytöksessään mikä taas on iso tekijä sille, etten erityisemmin pidä heistä, etenkään nuoremmasta lapsesta en tykkää enkä halua olla hänen kanssaan edes pientä hetkeä kahden. Vanhempaa siedän paremmin.
En rakasta lapsia.
Miten voi rakastaa ihmisiä, joita ei tunne, joihin ei ole mahdollisuutta tutustua, joista ei saa kantaa vastuuta mutta ei saa myöskään oikeuksia (esim koulujen joulujuhlat, valokuva itselle)
Huolehdin kuitenkin perusjutuista, vaatteet ja ruoka, kohtelen heitä hyvin, mutta ajoittain etäisesti. Kun nuorempi oli ihan pieni, pidin häntä sylissä, tämä on jäänyt ja lapsi kasvanut. Isompaa olen pari kertaa halannut.
JOS lasten lähiäiti hyväksyisi lastensa isän ja minut, meidän perheen, eikä vetäisi mattoa meidän jalkojan alta suhteessa näihin lapsiin ; eikä purkaisi omaa vihaansa ja katkeruuttaan lastensa kautta, lapset voisivat tuntea minuakin kohtaan OMIA TUNTEITAAN,
olisi minullakin vastassa aidot lapset, ei tämmöset ontot jotka on äidin ajatuksille täytetty, ´joihin aidon kontaktin ja tunnesiteen luominen on aika vaikeaa, kun se äiti on siellä taustalla.
(lasten vanhemmat siis olivat naimisissa ja mies huolehti arjesta ja lapsista hyvin, ei ollut mikään luuseri, ja minä en aiheuttanut heidän eroaan tms., silti äiti on katkera erosta ja kaikesta)
Minulta ei edes odoteta että rakastaisin näitä lapsia. Onneksi. Kunhan siedän, se on jo paljon. Joskus sekin on tehnyt tiukkaan, nyt on ollut parempi kausi.