Jos haluan kirjoitta kaikesta maan ja taivaan välillä, niin ei silti tarkoita just tota juoruilua ja oman kylän ihmisten asioiden pohtimista. Mä luulen, että jokaisella on omissa asioissa ihan tarpeeksi miettimistä ja todellakaan ihan oikeat juorut ei kiinnosta. Jos taas kertoo jostain saman kylän ihmisestä, joka on kokenut kirjoittajan kanssa jotain samaa ja selvinnyt sittä tms. on se ihan ok.
Mullakin on kilpirauhasen vajaatoiminta ollut viisi vuotta. Lisäksi on ms, aviorero, lapsen kuolema, en asu omakotitalossa en edes omassa rivariasunnossa, ei ole autoa, en ole enää työelämässä. Voi olla että joku on säikähtänyt kun avoimesti kerron esim. tyttäreni kuolemasta. Se säikäyttää monet ainakin täällä meillä päin. Pelottaa kun lapsen kuolema tulee niin lähelle, ihan kuin se voisi tarttua tai ajatellaan ehkä helpommin, että se voi tapahtua meillekin kun tuollekin on tapahtunut. Tällaisiin asioihin olen itse törmännyt. Tosin olen aina kirjeissä kirjoittanut, että voin kertoa asiasta lisää jos haluat ja kestät kuulla. Mutta tämä todella tarkoittaa sitä kaikesta maan ja taivaan välillä. Eli elämän isoista ja suurista iloista ja suruista.
Kun itse on kokenut niin paljon monenlaista, ei todellakaan jaksa kiinnostaa vieraan kun ei omankaan kyläläisten erot yms. Sori jos en ole ilmoitukseeni laittanut tarkkaa vaatimusta millaisen kirjeystävän haluaisin. Mutta etsivä löytää ja monta monta helmeä olen jo löytänytkin. Ja he ovat minulle todella tärkeitä.
Kiitos äiti 45 mailistasi. Vastailen sulle heti kun aika antaa myöten. Olen parhaillaan Maskussa neurolgoisten sairauksien kuntoutuskeskuksessa ms-taudin kolmen viikon sopeutumisvalmennuskurssilla. Täällä pääsee nettiin, kuten nytkin olen ja heti kun on enemmän vapaata laitan sulle mailia tuleen!
Koittakaa ihmiset tajuta, ettei virtuaalielämässä kaikkien kemiat kohtaa, kaikkien kanssa ei ole juteltavaa, samaa pätee täällä kirjeenvaihdon maailmassakin. Toivon, että jokainen löytäisi oman sielunsisaren, hengenheimolaisen jonka kanssa voi jakaa ne ilot ja surut ja tulee vielä sellainen tunne että toinen aidosti on kiinnostunut sinusta ja asioista ja sinä hänen.