Uusi vauva ja selviäminen pelottaa

[Pelkään niin]

Olen ihanan 2,5-vuotiaan pojan äiti. Meillä on hiljattain alkanut olla helpompaa, mutta alku oli rankka. Pojalla oli paha koliikki ja minä uuvuin ja masennuin, pahasti. Selvisin masennuksesta lääkkeiden (3 kk:n kuuri) ja terapian avulla, myös aika auttoi. Vieläkin on rankkoja aikoja, koska poika ei viihdy sekuntiakaan yksin ja uhma painaa päälle. Varsinkin nyt raskaana ollessani väsyn ja silloin synkät ajatukset valtaavat mielen.

Saamme vauvan siis toukokuussa. Esikoisen vauva-ajan rankkuus muistuu mieleen etenkin öisin, ja valvon pitkiä aikoja. Pelkään etenkin vauvan koliikkia ja unettomuutta, josta kärsin esikoisen aikaan. Myös imetys hirvittää. Esikoisen kanssa koko touhu epäonnistui täysin kivun ja pojan itkun takia.

Tarvitsisin ehkä jonkinlaista rohkaisua...Onko toisen vauvan kanssa yhtä hirveää kuin ensimmäisen? Anteeksi vain vahva ilmaus, mutta vauva-ajasta ei siis ole yhtään ruusuinen kuva. Kumpa kaikki menisi edes vähän paremmin kuin esikoisen kanssa...Tunsin olevani maailman huonoin äiti. Otanko masislääkkeet suosista käyttöön heti kun vauva syntyy?

 

[Miisa*]

Imetyksestä huolehtiminen kannattaa lopettaa heti alkuunsa! Jos se ei suju, niin sitten vaan korviketta! Vauva kasvaa loistavasti myös korvikkeella, siksihän niitä on olemassa.

Onko sinulla mitään tukiverkostoa? Jos saisit heti apua vauvan hoidossa, niin et pääsisi väsymään niin kovin. Kannattaa myös ottaa puheeksi neuvolassa nämä asiat, sillä se juttelu auttaa pelkoihin.

Yleensä toisen vauvan kanssa menee helpommin. Olet itse varmempi, etkä enää jännitä kaikkea niin paljon. Jospa se koliikkikaan ei tulisi tälle vauvalle.

Toivottavasti kaikki menee hyvin ja pääset vähän helpommalla tällä kertaa! Onnea odotukseen =)

 

[Miisa*]

Jatkan vielä.. Voisit varmasti päästä neuvolan kautta psykologille jo nyt, jos siltä tuntuu. Jos sinulla on jo nyt uniongelmia näiden mietteiden takia, niin voisit kyllä pyytää keskusteluapua sieltä!

 

[kshfur]

Toisen vauvan kanssa oli paljon helpompaa. Varmista kuitenkin ensimmäisiksi viikoiksi, että sinulla on apua saatavissa lasten kanssa, että ehdit tottua uuteen tilanteeseen. Minua jännitti kovasti, kun isä palasi isyyslomalta töihin, että miten me oikein pärjätään kolmistaan, mutta lopulta kaikki meni paremmin kuin osasin odottaa. Voimia ja rohkeutta sulle, varmasti menee kaikki jo helpommin nyt toisella kerralla! Mutta keräile tosiaan verkostoa avuksi jo etukäteen, niin ei tarvitse pelätä että jäät mahdollisten ongelmien kanssa yksin.

 

[ap.]

Minulla ei oikein muuta verkostoa ole kuin mies ja kunnan perhetyöntekijät, jotka auttelivat ensimmäisen vauvankin kanssa. Omat vanhempani asuvat satojen kilometrien päässä. Anoppi on kiireinen työn ja harrastustensa kanssa, ottaa esikoisen hoitoon n. 2 x vuodessa. :-/ Olen tosi paljon yksin jo tämän esikoiseni kanssa, miehellä on paljon töitä ja muitakin menoja.

Mutta ihanaa kuulla, jos toisen vauvan kanssa todella olisi helpompaa. Totta tuo näkökulma, että vauvanhoito sinänsä ei enää ole uutta. Liekö koliikki toisella lapsella jo harvinaisempaakin?

Neuvolan psykologiin voisi ehkä ottaa yhteyttä, tuntuu vain että toivottavasti en tuhlaa mitään resursseja liikaa, ovathan naiset kautta aikojen pärjänneet lastensa kanssa yksin...Taidan olla itse vain herkempää tekoa.

 

[toinen tollo]

Neuvolan psykologiin voisi ehkä ottaa yhteyttä, tuntuu vain että toivottavasti en tuhlaa mitään resursseja liikaa, ovathan naiset kautta aikojen pärjänneet lastensa kanssa yksin...Taidan olla itse vain herkempää tekoa.

Sitä varten ne siellä ovat, on parempi ottaa yhteyttä kuin olla ottamatta jos asia hiukankin askarruttaa. Apua täytyy uskaltaa pyytää kun sitä tarvitsee, se on rohkeutta eikä se, että koittaa selvitä muka rohkeasti ilman apua. Tsemppiä ja vaadipas hiukan sitä miestäsikin osallistumaan lastenhoitoon ja himmaamaan omia menojaan tämä pikkulapsiaika, joka menee kyllä nopeasti.

 

[saman kokenut]

Olet varmaan kyllä ihanan kiltti vaimo ja äiti! Kyllähän naiset kautta aikojen ovat pärjänneet, mutta on myös inhimillistä uupua taakkojen alla. Suosittelen että haet itsellesi apua ja tukea, oli se paikka sitten neuvolan tai seurakunnan tai muun verkostoitumisen kautta. Jaettu taakka on puolet kevyempi! Sitten sitä jaksaa paineidenkin alla kun on muita joiden kanssa jakaa asioita. Olisi hyvä jos jotenkin saisit järjestymään itsellesi ihan ikiomaa aikaa tavalla tai toisella ja hetkeksi voisit unohtaa lapsesi ja velvollisuudet. Siitä saa yllättävän paljon voimia.

Voimia sinulle pienten lastesi ja perheen kanssa! Ja varmasti on toinen lapsi helpompi, onhan sinulla jo rutkasti kokemustakin ensimmäisen hoidosta joten toinen menee rutiinilla.

 

[Hei,]

En halua pelotella, mutta minulla toisen lapsen saaminen oli vielä kamalampaa kuin sen ekan saaminen. Kun on kaksi lasta, niin en ehtinyt ollenkaan huilaamaan. Kärsin syvästä masennuksesta ja mietin jopa välillä, että millä tavoin tappaisin itseni.

MUTTA, siitä on nyt noin viisi kuukautta kun kuopus syntyi ja olen vielä elossa Eli päivä päivältä helpottaa. Se jo, että tiedostaa sen, että tämä vaikea kausi on väliaikaista, helpottaa huomattavasti.

Itsellä pelastuksen toi se, että pakotin itseni menemään. Siis vaikka yö oli kuinka huonosti nukuttu, juoksin seurakunnan kerhot ja leikkipuistot läpi päivittäin (eli siis päivät kuluivat tosi nopeasti ja esikoinen sai huomiota myös muilta). Tämä siis oli minun selviytymiskeino, sinä varmasti löydät omasi =)

 

[Hei-----]

En halua pelotella, mutta minulla toisen lapsen saaminen oli vielä kamalampaa kuin sen ekan saaminen. Kun on kaksi lasta, niin en ehtinyt ollenkaan huilaamaan. Kärsin syvästä masennuksesta ja mietin jopa välillä, että millä tavoin tappaisin itseni.

MUTTA, siitä on nyt noin viisi kuukautta kun kuopus syntyi ja olen vielä elossa Eli päivä päivältä helpottaa. Se jo, että tiedostaa sen, että tämä vaikea kausi on väliaikaista, helpottaa huomattavasti.

Itsellä pelastuksen toi se, että pakotin itseni menemään. Siis vaikka yö oli kuinka huonosti nukuttu, juoksin seurakunnan kerhot ja leikkipuistot läpi päivittäin (eli siis päivät kuluivat tosi nopeasti ja esikoinen sai huomiota myös muilta). Tämä siis oli minun selviytymiskeino, sinä varmasti löydät omasi =)

 

[entinen supermami]

Nää on kovin henkilökohtaisia kokemuksia eikä kukaan voi ennalta sanoa mitään varmaa miten sitä vauvan kanssa selviää. Itse olen sitä mieltä että liian usein me äidit luullaan olevamme supermammoja ja selviävämme yksin. Vertaistukea ja ystäviä ja ketä tahansa jonka kanssa jakaa arjen paineita olisi hyvä olla itse kullakin.

 

[ap.]

Henkilökohtaisia juttuja nämä tosiaan on, ja jokainen lapsikin on erilainen. Siihen ajatukseen ainakin yritän turvautua, että tästä tulevasta vauvasta tuskin tulee esikoisen kopio.

Tavallaan supermamma en koe olevani, päinvastoin, esim. kämppä on meillä aina ihan mullin mallin. Antaisin hirmu mielelläni vastuuta muillekin, jos se olisi vaan mahdollista, jos esim. omat vanhempani asuisivat lähellä.

Nuo puistot ja kerhot kuulostavat ajatuksena tosi hyvältä. Harmi kun omassa lähipuistossani on hirmu kiinteä äitiklikki, siihen ei ole päässyt sisälle ainakaan tämän kahden vuoden aikana. Vikaa on itsessänikin, olen melko ujo. Mutta kerhoja ja muskareita alamme harrastaa varmaan heti kun pystyy. Niihin on helpompi mennä mukaan.

Oman ajan totaalinen väheneminen huolestuttaa kyllä, en ole persoonaltani supersosiaalinen vaan tarvitsen aikaa omille ajatuksille ihan joka päivä. Vieläkin vaikka olen äiti.

Eipä tässä auta kuin katsoa mitä tulevaisuus tuo. Poikani on vauvasta innoissaan jo nyt, se auttaa tässä odotusajassa. Itsekin piristyn kun ajattelen vuosien päähän, kun molemmat lapset ovat hieman isompia ja heistä on seuraa toisilleen. Kun vain selviäisi hengissä vauva-ajasta. Miksi ihmeessä siitä annetaankin niin ruusuinen kuva...

 

[kshfur]

Meillä esikoinen valvotti yöt vielä lähempänä 2 vuoden ikää, mutta kuopus nukkui täydet yöunet jo 3-kuisena. Eli eivät tosiaan ollet toistensa kopiota, luonteeltaankin täysin erilaiset, mutta tykkäävät toisistaan tosi paljon, kun alun mustasukkaisuudesta on päästy. Esikoinen meillä käy myös seurakunnan kerhossa nyt, löytyisikö teilläkin isommalle pojalle jotain omaa toimintaa? Se helpottaa kaikkien elämää...

 

[abc-elli]

Ihan oikea ja rehellinen kysymys:
Miksi hommaatte toisen lapsen noinkin perään (1-4v), jos jaksaminen mietityttää?

 

[Miehen osallistuminen]

Mielestäni ap voisi vaatia myös mieheltään paljon tukea sitten, kun toinen lapsi syntyy. On aivan luonnollista, että myös hänen on tingittävä omasta ajastaan, sinullahan se on sitten ihan minimissä kun toinen lapsi syntyy. Uskallan sanoa, että vaikka työaika ei mitään lomaa olekaan, niin jollain tavalla se on 'omaa aikaa' enemmän kun kotona oleminen lasten kanssa: ehtii käydä rauhassa vessassa, syödä ehkä lounaan, jutella muiden aikuisten kanssa tai vaipua ajatuksiinsa hetkeksi (riippuu tietysti työstäkin). Mutta kyllä se vaan on niin, että ei minusta miehellä saisi olla kovin paljon omia menoja iltaisin tai viikonloppuisin, vaan olisi sitouduttava perhe-elämään, ei sitä nainen yksin jaksa pyörittää ja myös äidit tarvitsevat irtiottoja!

Eli kyllä olisi syytä korostaa miehellesi että omien menojen on vähennyttävä sitten, kun uusi vauva syntyy. Se auttaisi sinuakin paremmin jaksamaan kun sentään mies olisi iltaisin kotona jakamassa arkea. Ja varmasti olisi hyvä ajatus jutella psykologille! Ei ole pakko yrittää hammasta purren selviytyä yksin vaan apua saa ja pitää pyytää!

 

[ap.]

Miksi hommaamme lapsen näin pian, se on ihan hyvä kysymys. Tein päätöksen, koska en halua, että poikamme kasvaa ainoana lapsena. Itselläni on sisaruksia ja olen tykännyt aina paljon siitä, että parhaimmat leikkikaverit löytyivät omasta perheestä. Idealistinen ajatus toki, meneehän siihen ehkä vuosia ennenkuin lapset leikkivät keskenään. Tässä(kään) päätöksessä en siis kauheasti miettinyt itseäni ja omaa jaksamista. Ei kenties kauhean älykästä.

Toinen syy päätökseen on se, että ikää alkaa olla (32) ja raskaaksi tuleminen ei ole minulle helppoa. Takana on vuosien yritystä ja keskenmeno, ennenkuin saimme edes yhden lapsen. Haluaisin olla suhteellisen nuori äiti, en millään halua ja jaksa saada vauvaa lähempänä neljääkymmentä. Olen lukenut että yövalvominen vaikeutuu entisestään iän lisääntyessä.

Miehen rooli varmasti korostuu kun vauva syntyy. Ymmärrän hyvin myös tuon pointin, että työssä pääsee joskus helpommallakin kuin kotona. Jopa mies itse on sitä mieltä.
En kuitenkaan halua liikaa kuormittaa miestäni, hän kuitenkin nyt jo osallistuu paljon lapsen hoitoon, silloin kun töitä ja menoja ei ole niin paljoa.